Kaipaava ihminen
Kun huomaa kaipaavansa jotain parempaa, kannattaa pysähtyä kysymään itseltään, mitä se voisi olla.
Pastori, psykoterapeutti Jaana Räntilä on sitä mieltä, että kaikki ihmiset kaipaavat. Ainakin ajoittain tai hetkittäin. Kysymyksessä ei ole mikään ikävän pikku nipistys tai kaipuu rakastetun luo, vaan hiukan syvempi asia.
— Tyypillinen tilanne, jossa ihmisen kaipaus tulee esiin, on hiljainen hetki luonnon rauhassa, jossa saattaa tulla alakuloisia tuntemuksia. Kaipaa jotain parempaa, jotain muuta. Mieleen hiipii kysymys, että tässäkö kaikki.
Myös elämän rajallisuuden kokemukset saattavat herättää kaipauksen. Silloin ihminen kaipaa vastauksia siihen, mikä on kaiken tarkoitus. Räntilä selittää ihmisen kaipausta sekä psykologian että kristinuskon näkökulmasta.
— Psykologisesti kaipaus on tarve, tunne tai toive, jonka on ohittanut tunnistamatta. Kaipaus on silloin vaatimus itsen kuulemiseen, niin ettei ohita jotain tärkeää elämässä. Kaipaus on viesti syvistä elämän kysymyksistä, jotka ovat vailla vastausta.
— Kristinuskon näkökulmasta kaipaus on puhuttelua. Jumala haluaa vuoropuheluun ihmisen kanssa. Kaipaus on merkki kaivatun, siis Jumalan, läsnäolosta.
Nykyajan ihmisillä tuntuu usein olevan kiire, eikä oman itsen kuuntelulle löydy aikaa eikä paikkaa. Kyse voi olla siitä, ettei kykene sanomaan ei, eikä osaa rajata tehtäviään, vaan haluaa miellyttää kaikkia.
— Tällaisessa tilanteessa kannattaa miettiä, miten kokee rakastettuna olemisen. Voinko esittää omat toiveeni, vai kuuntelenko aina muita? Tässä kohtaa Jumala puolestaan sanoo, että sinä riität.
Kaipaus osoittaa kohti ydintä: en ole ihan tyytyväinen, tässä ei ole ihan hyvä. Itsen kuuleminen vaatii aikaa, pysähtymistä ja joskus toisen apua. Joidenkin asioiden tunnustaminen itselle ei ole helppoa.
— Sairastuminen, työttömyys tai avioero palauttavat ihmisen arvioimaan elämän päämääriä uudestaan. Vaikka ne voivat olla rankkoja ja väkivaltaisia kokemuksia, ne voivat olla auttamassa sitä kohti, mikä oikeasti kantaa elämässä.
Joskus ihmisellä saattaa olla elämässään tasaisempi vaihe, toisinaan kaipaus taas tuntuu voimakkaampana. On tyytymätön ja levoton olo.
Kaipauksen juuret ovat varhaisissa suhteissamme. Kun lapsi syntyy, äidillä ja vauvalla on muutaman kuukauden symbioottinen suhde, kunnes lapsi tajuaa olevansa äidistä erillinen. Hän ei olekaan äidin jatke.
— Kaipaus äidin yhteyteen ja toisaalta äidin menettämisen pelko luovat tunnepohjan yhteyden ja yksinäisyyden, täyttymyksen ja menettämisen kokemuksille. Myös jumalasuhteessa ihminen kaipaa ja kokee täyttymystä, samoin kuin pelkää eroa ja erilleen joutumista.
Ihminen voi kokea kaipausta missä vain, pellon laidalla tai ostoskeskuksen valojen välkkeessä. Jos aina kaipaa, voi kysyä itseltään, mitä kaipaa.
"Jumala haluaa vuoropuheluun ihmisen kanssa."
— Omaa sisäistä ääntään voi olla helpompi kuulla, kun muut äänet vaimenevat. Retriiteissä on nimenomaan tarkoituksena syventyä itseen ja Jumalan sanaan ja saada uusia oivalluksia.
Räntilä ehdottaa, että omaa sisintään voi tutkia esimerkiksi kirjoittamalla päiväkirjaa, menemällä keskusteluryhmiin tai keskustelemaan jonkun kanssa ja tutustumalla kristilliseen perinteeseen messussa ja muiden kristittyjen seurassa.
— Retriitti on tavallisesta elämästä poisvetäytymistä, niin että saisi aikaa ja tilaa kuulostella omaa itseään ja Jumalan puhuttelua. Se on itsen tutkiskelua ja kaipauksen kuulostelua, sen kuulostelua, mikä on Jumalan viesti. Jumala laittaa minut kaipaamaan, koska hän kaipaa minua.
Jaana Räntilä löysi hiljaisuuden, kun hänen lapsensa olivat viisi- ja kaksivuotiaita. Räntilä lähti risteilylle viettämään kolmekymppissyntymäpäiviään ystävänsä kanssa. Risteilyllä oli kirjoja myytävänä. Räntilä löysi Wilfrid Stinissenin kirjan Kuuletko tuulen huminan.
— Luin kirjan risteilyn jälkeen. Se oli avaus siihen, mitä kaipasin. Kaipaukseni tuli sanoitetuksi. Aloin kiinnittää huomiota hiljaisuuteen ja mietiskelyyn. Olin tuolla risteilyllä elokuussa vuonna 1993, ja saman vuoden ensimmäisenä adventtina osallistuin ensimmäiseen hiljaisuuden retriittini.
Tavallisessa arjessa hiljentymisen voi aloittaa minuutista tai viidestä.
— Ei kai viisi minuuttia voi olla keneltäkään pois? Ruokatunnilla voi mennä puiston penkille istumaan, kävelemään rannalle tai johonkin, missä saa kokea kauneutta ympärillään. Työpöydällä voi olla joku kaunis esine, vaikka kivi, joka muistuttaa elämän turvasta — salaisesta puutarhasta, joka on meidän kaikkien sisällä.
— Hiljaisuus opettaa olemaan läsnä elämässä, itselle ja toiselle sekä luottamaan Jumalan läsnäoloon. Mielekkyyttä elämästä vie pois se, että haluaa koko ajan jonnekin muualle.
Hiljaisuutta kaupungissa
Pyhän Annan lastenkirkossa (Koulutie 11) hiljennytään kolmena maanantai-iltana pohtimaan ihmisenä olemista.
- Kaipaava ihminen ma 7.9. klo 18.30–20. Psykoterapeutti, pastori Jaana Räntilä ja pastori Tiina Palmu.
- Luottava ihminen ma 21.9. klo 18.30–20. Pastori Tarja Korpela ja retriitinohjaaja Liisa Pietilä.
- Rukoileva ihminen ma 5.10. klo 18.30–20. Kirkkoherra Lauri Maarala.
Illoissa on ehtoollinen ja mahdollisuus ilmoittautua hengellisen kasvun ryhmiin. Kirkko on avoinna omaa hiljentymistä varten jo klo 18.
Jaa tämä artikkeli: