Elias Kuosmanen käy yhä lukiota, sillä ammattimainen painiharjoittelu vie paljon aikaa. Jos hyvin käy, hän edustaa Suomea olympialaisissa.

Kaksikymppinen etsii paikkaansa ja juurtuu

20-vuotisjuhliaan viettävä Vantaan Lauri kysyi vantaalaisilta ikätovereiltaan, millaista on heidän arkensa ja mistä he haaveilevat.

• 08.01.2016 16:30
• Hanna Antila,
• Sirpa Päivinen

Aamulla ylös sängystä, puolen tunnin lenkki ja ehkä vähän jumppaamista, sitten aamupalalle. Seuraavaksi kunnon treeni, taas syömään ja vähän lepoa. Alkuillasta vielä yksi treenisessio. Jossakin välissä pitäisi vähän opiskellakin.

Rekolassa asuva Elias Kuosmanen on huipputason painija, joka on voittanut muun muassa MM-kultaa alle 17-vuotiaitten sarjassa, EM-kultaa ja MM-pronssia alle 85-kiloisten sarjassa ja SM-kultaa ja PM-pronssia 96-kiloisten sarjassa. Jos Elias menestyy kevään karsinnoissa, hän edustaa Suomea kesäolympialaisissa Rio de Janeirossa. Paitsi urheilija, Elias on kuitenkin yhä myös lukiolainen.

– Aloitin Sotungin lukion urheilulinjalla, mutta olen nyt aikuislinjalla. Vielä on viisi kurssia käymättä. Keväällä pitäisi sitten olla ylioppilasjuhlat, Elias kertoo.

Koulunkäynti kovan treenaamisen ohella on vaatinut itsekuria.

– Ei pelkät treenit vielä mitään, mutta harjoitusleirit. Jos olen kolme viikkoa leirillä, se tarkoittaa sitä, että kun palaan, olen muita kolme viikkoa jäljessä.

– Koulu olisi voinut mennä paremminkin, mutta onhan se omasta motivaatiostakin kiinni. Varsinkin lukion loppuvaiheessa olen antanut itselleni vähän siimaa, Elias myöntää.
 

Kaksikymppisen huippu-urheilijan arki on tiukasti aikataulutettua. Treeneihin meno ei koskaan silti ole tuntunut vastenmieliseltä. Elias ei myöskään koe jääneensä mistään paitsi.

– Päinvastoin, koen, että olen saanut tosi paljon sellaista, mitä muut eivät. Olen nähnyt, että tuloksia syntyy, kun tekee töitä jonkun asian eteen ja kokenut huikeita hetkiä. Olen päässyt reissaamaan paljon. Kyllä sinne festareille ehtii sitten myöhemminkin.

Välillä Eliaksella on ollut loukkaantumisia, jotka ovat pakottaneet pitämää taukoa kisaamisesta.

– Ne vaiheet ovat opettaneet, että en ole supermies, ja kasvattaneet henkisesti.

– Aina kun jotakin leikataan, sitä tietysti miettii, tuleeko enää painikuntoon. Painille pitää antaa nyt kaikki, mutta muistaa, että siitä ei saa tehdä koko elämää. Huippu-urheilu voi päättyä milloin tahansa.

Painilla ei Suomessa rikastu, mutta toimeen voi tulla. Eliaksella on sponsoreita ja hän on saanut tukea muun muassa Vantaan kaupungilta.

– Ei puhuta mistään lätkänpelaajien tuloista, mutta kyllä tässä pärjää varsinkin vielä nyt, kun asuu kotona, Elias toteaa.

Nyt Elias elää painin ehdoilla, mutta jo kymmenen vuoden kuluttua elämä on todennäköisesti toisenlaista.

– On montakin alaa, jotka kiinnostavat. Valmentaminen voisi olla mielenkiintoista. Kun molemmat vanhemmat ovat opettajia, sitäkin uraa olen miettinyt. Maailma on avoin.
 

Töitä ja tahto nähdä maailmaa

Katariina Kalliojärvi kirjoitti ylioppilaaksi Tikkurilan lukiosta viime keväänä. Nyt hän viettää välivuotta tekemällä töitä hampurilaisravintolassa.

– Välivuosi oli tavallaan suunniteltu, tavallaan ei. Hain kyllä opiskelemaan, mutta nukuin osin tahallaan pommiin pääsykoeaamuna.

Katariina kertoo ylioppilaskevään olleen aika rankka, sillä kirjoituksiin ja pääsykokeisiin valmistautumisen lisäksi hän oli jo silloin töissä nykyisessä työpaikassaan. Syksyllä hän kävi pääsykokeissa, mutta ei saanut opiskelupaikkaa. Keväällä on edessä uusi yritys samaan paikkaan.

– Haen ammattikorkeakouluun restonomilinjalle, sillä minua kiinnostaa ravintola- ja matkailuala. Siinä pääsee tekemään asiakaspalvelutyötä ja näkemään erilaisia kulttuureita, Katariina kertoo.
 

Viime kesänä Katariina muutti vuokralle Pähkinärinteeseen. Itsenäinen elämä on sujunut yllättävän helposti, vaikka Katariinaa mietityttikin, tuleeko esimerkiksi raha-asioiden kanssa ongelmia. Kämppiksenä on hyvä kaveri, jonka Katariina on tuntenut lapsesta asti. Muutoin kaveripiiri on vähän hajaantunut.

– Yhteydenpito kavereihin on vähentynyt tänä vuonna, mutta kaikista lähimmät ystävät ovat pysyneet läheisinä, Katariina sanoo.

– Me puhutaan ihmissuhteista ja joistakin ajankohtaisista aiheista kuten pakolaisista. Perusjuttuja, ei mitään ihmeellistä.

Tulevaisuudensuunnitelmissa Katariinalla on ykkösenä opiskelupaikan saaminen.

– Voi olla, että jatkan myös töissä, sillä nyt on jalka sopivasti työelämän oven välissä.

Hän haaveilee myös, että pääsisi matkustelemaan ja näkemään maailmaa. Myös vanhan harrastuksen elvyttäminen on mielessä.

– Olin seitsemän vuotta mukana Tikkurilan teatterissa. Olisi kiva taas jatkaa teatteriharrastusta.

Kaiken kaikkiaan Katariina arvioi suhtautuvansa tulevaisuuteen luottavaisesti.

– Ajattelen, että asiat menevät kuten menevät ja maailma mukautuu muutoksiin. Uutiset ovat lähes aina negatiivisia, mutta ei silti tarvitse alkaa pelätä.
 

Metallimies etsii töitä armeijan jälkeen

Vantaan Lauri on seurannut ikätoverinsa, Lauri Vanosen elämää 5,- 10-, ja 15-vuotisjuhlanumeroissaan (linkit juttuihin ovat tämän sivun alalaidassa). 20-vuotiaana Lauri asuu yhä Vantaalla. Jatko-opinnot ammattikorkeakoulussa ovat jääneet tarkoituksella kesken, armeija loppui joulukuun loppupuolella ja nyt Lauri etsii töitä.

Ammatti Laurilla jo on, sillä hän opiskeli ammattioppilaitos Variassa levyseppähitsaajaksi. Työnsaantimahdollisuudet näyttävät hyvältä, sillä monet vanhat metallimiehet ovat siirtymässä eläkkeelle. Työssäoppimisjaksoilla Lauri kertoo saaneensa konkareilta hyvän vastaanoton.

– Parempaa koulutusta heiltä saa kuin koulussa, Lauri kehuu.

Ennen armeijaa Lauri oli jonkin aikaa ammattikorkeakoulussa opiskelemassa koneteollisuutta, mutta totesi, ettei lukeminen ole hänen juttunsa. Mieluummin hän tekee asioita, joissa voi nähdä työnsä tulokset.

Laurin kaksi harrastusta, cheerleading ja bändi, ovat jääneet, mutta toisaalta yhteys moniin vanhoihin kavereihin on säilynyt hyvin.
 

– Tällä hetkellä puhutaan paljon armeijajuttuja. Ja sitten peleistä.

Armeijassa Lauri oli kokonaisen vuoden, ensin aliupseerikoulussa ja sitten reserviupseerikoulussa. Armeijassa oli helpompaa kuin hän oli kuvitellut.

– Ajattelin, että siellä pitäisi juosta enemmän, että se olisi fyysisesti rankempaa. Cooperin testin tulos parani jonkin verran, mutta ei se silti minulle mikään kova kuntokoulu ollut.

Lauri arvioi aikuistuneensa armeijavuoden aikana. Vastuu kasvattaa.

– Kun on johtamassa ja on 30 miestä vastuulla, pitää olla tarkkana. Jos mokaa, se moka kaatuu kaikkien niskaan.

Muutama kuukausi ennen armeijaa Lauri muutti yhteen pitkäaikaisen tyttöystävänsä kanssa vuokrakaksioon Martinlaaksoon.

– Aluksi päällä oli kova siivousinto: aivan kuin olisi halunnut näyttää, että kyllä me omillaankin pärjäämme. Nyt se into on vähän lopahtanut ja tiskit tahtovat jäädä helpommin tiskaamatta.

Tulevaisuudensuunnitelmiin kuuluu omistusasunto ehkä parin vuoden sisällä. Sen suurempia suunnitelmia Laurilla ei ole.

– Ei kannata liikaa miettiä mitään suuria juttuja, koska jos niitä miettii, ei huomaa enää niitä omia pieniä asioita.
 

Cosplay-harrastaja haaveilee opettajan ammatista

Suunta on selvä, vielä kun pääsisi opiskelemaan. Eveliina Järvinen tiesi jo ala-asteella haluavansa luokanopettajaksi. Lukion jälkeen hän haki yliopistoon Helsinkiin ja Savonlinnaan. Keväällä on edessä uusi yritys. Eveliina toivoo, että avoimessa yliopistossa tehdyistä kasvatustieteen opinnoista olisi iloa.

– Kyllähän se vähän harmitti, kun ei päässyt opiskelemaan. Mutta ei siinä voi sitten muuta kuin hakea töitä.

Niitä Eveliinalla on onneksi riittänyt. Hän on tehnyt keikkatöitä kaupan alalla, kassavuoroja, hyllytystä, inventointeja ja promotöitä, sekä opettajansijaisuuksia kouluissa.

– Olen ollut myös entisessä koulussani sijaisena. Nyt näkee myös sen puolen, kuinka ärsyttäviä oppilaat voivat olla! Mutta on kivojakin oppilaita ja toki sijaisiin suhtaudutaan aina eri tavalla.
 

Kun menee tuuraajaksi uuteen paikkaan, pitää olla itse hyvin aktiivinen. Eveliinan mukaan on tärkeää pyytää rohkeasti apua ja kysyä, mitkä ovat talon tavat.

– Vanhemmat työntekijät ovat olleet tosi ystävällisiä ja avuliaita.

Tällä hetkellä Eveliina asuu vielä lapsuudenkodissaan Havukoskella. Kiirettä sieltä pois hänellä ei ole. Jos hän saa opiskelupaikan Helsingistä, hän saattaa asua vanhempiensa kanssa vielä pari vuotta.

– Ei meillä riidellä. Ehkä joskus tuntuu kuitenkin siltä, että voisin asua poikaystäväni kanssa.

Vapaa-ajallaan Eveliina harrastaa partiota sekä cosplayta, jossa pukeudutaan manga-, anime-, sarjakuva-, peli- tai elokuvahahmoksi. Harrastukseen kuuluu tapahtumissa käymistä, kilpailuja ja asujen tekemistä. Eveliina kuuluu myös cosplay-ryhmään nimeltä Rintamasuunta. Hän uskoo, että harrastus pysyy hänen elämässään vielä pitkään.

– Tavallaan cosplay on jopa helpompaa nyt kuin joskus viisi vuotta sitten, sillä nyt minulla on enemmän itseluottamusta. Aikuisena voi hyvin kulkea cosplay-vaatteissa julkisella paikalla ja ajatella, että jos ihmiset katsovat, ne eivät ole ehkä vaan ennen nähneet mitään sellaista. Ja onhan se ihan ymmärrettävää, että tuijotetaan, jos on pinkit hiukset!

Kun Eveliina miettii tulevaisuuttaan, hänellä on kaksi unelmaa ylitse muiden. Ensimmäinen niistä liittyy cosplayhyn, toinen kirjoittamiseen.

– Toivon, että pääsisin yksin cosplayn arvokisoihin. Isoin haave kuitenkin on, että saisin julkaistua kirjan. Olen kirjoittanut erityisesti fantasiaa, mutta on minulla realistisempiakin ideoita ja tekstejä. Minulla on aina ollut tosi vilkas mielikuvitus.
 

Rakennusmies palaa koulunpenkille

Simonkylässä asuvalla Topias Renkolalla on jo ammatti, mutta silti edessä on alanvaihto. Topias suoritti peruskoulun jälkeen rakennusalan perustutkinnon, mutta pidempiaikaisen työpaikan saanti on osoittautunut vaikeaksi.

– Tein keikkaa kahdellekin eri firmalle. Välillä soitettiin aamulla ja kysyttiin, pääsetkö täksi päiväksi töihin, välillä oli pidempiä jaksoja. Paras keikka oli kolmen kuukauden mittainen.

Syyksi työnsaannin vaikeuteen Topias arvelee ainakin sen, että Suomessa on töissä paljon ulkomailta kuten Virosta ja Puolasta tulleita työntekijöitä, jotka tekevät samat työt halvemmalla.

– Jos saisin kelata ajassa taaksepäin ja tietäisin, miten vaikeaa työnsaanti voi olla, valitsisin nyt toisin, Topias toteaa.
 

Työnsaannin vaikeus harmittaa, sillä Topias koki tehneensä hyvää työtä. Rakennusala tuntui muutenkin omalta, sillä hän tykkää tehdä käsillään ja nähdä työnsä tulokset.

Rakennusalan keikkatöiden lisäksi Topias on tehnyt tuurauksia Vantaan sanataidekoulun iltapäiväkerhoissa. Niistä töistä vinkkasi alalla oleva äiti.

– Tykkään lapsista, ja se homma meni tosi hyvin. Ekaluokkalaiset olivat todella energisiä. Askarreltiin, oltiin ulkona ja autoin läksyissä. Välillä oli jotain kärhämää, mutta sitten piti vaan mennä kysymään rauhallisesti, mikä on ongelma ja selvittää asia.

Topias kävi myös armeijan, jossa vierähti kahdeksan ja puoli kuukautta. Sinä aikana hän alkoi miettiä, pitäisikö opiskella vielä toinen ammatti, että työnsaanti olisi helpompaa. Hän haki ja pääsi opiskelemaan turvallisuusalaa ammattioppilaitos Variaan. Opinnot alkavat tammikuussa.

– Turvallisuusalalla työllisyysnäkymät ovat paremmat kuin rakennusalalla. Vartijat työllistyvät moneen paikkaan, on piirivartijoita ja lisäksi vartijoita tarvitaan esimerkiksi kauppakeskuksiin, lentokentälle, tulliin ja metroon.

Topias on miettinyt, että lentokenttä voisi olla kiinnostava työympäristö.

– Se on lähellä ja siellä jokainen työpäivä olisi taatusti erilainen.

Vaikka työnsaannin kanssa on ollut hankaluuksia, muuten elämä on mallillaan. Viime keväänä Topias muutti tyttöystävänsä kanssa yhteen ja hän on palannut vanhan harrastuksensa, vapaaottelun, pariin. Arki on opiskelua ja kovaa treeniä.

– Nyt vaan käyn koulun loppuun. Sitten, jos jaksaa ja lukuhaluja vielä riittää, voisi hakea vielä ammattikorkeakouluun vanginvartijakoulutukseen tai poliisikouluun Tampereelle, Topias suunnittelee.
 

Opiskelua ja työtä oikeudenmukaisuuden puolesta

Sonja Pääsukene on siitä erikoinen kaksikymppinen, että hän on yhteiskunnallisesti aktiivinen ja jopa puolueen, SDP:n, jäsen. Vai onko se lopulta niin erikoista?

– No ehkä sitoutuminen on monelle nuorelle tietynlainen mörkö. Sellainen pop up -vaikuttaminen kyllä kiinnostaa, toimiminen tietyn asian puolesta. Tästä esimerkkinä vaikka Tahdon2013-kampanja, Sonja arvioi.

Hänen tahtonsa vaikuttaa asioihin heräsi jo yläasteella. Ensin se vei Sonjan oppilaskuntaan, sitten nuorisovaltuuston puheenjohtajaksi. Sonja on ollut ehdolla myös seurakuntavaaleissa ja ammattikorkeakoulun edustajistovaaleissa. Nyt hän on Suomen Ammattiin Opiskelevien Liiton SAKKI ry:n toinen varapuheenjohtaja ja nuorten edustajana Vantaan demarien hallituksessa.

– Kun haluaa vaikuttaa, saa paljon lokaa niskaan, mutta saa myös tosi paljon hyvin juttuja. Pääsee näkemään, mitä ympärillä tapahtuu, ja oppii puolustamaan oikeuksiaan. Saa myös kontakteja. Parhaat kaveritkin olen saanut vaikuttamisen kautta.
 

Sonja asuu Martinlaaksossa vuokrayksiössä ja opiskelee Metropolia-ammattikorkeakoulussa sosionomiksi englanninkielisellä linjalla. Oikea ala löytyi jo varhain.

– Jo joskus kasiluokalla ajattelin, että haluan tehdä lastensuojelutyötä. Minulla on lukihäiriö, eikä lukio tuntunut omalta jutulta. Länsi-Vantaalla näin, kuinka monet nuoret voivat tosi huonosti ja olivat lastensuojelun asiakkaita.

Peruskoulun jälkeen Sonja opiskeli ammattioppilaitos Variassa lähihoitajaksi ja erikoistui lapsiin ja nuoriin.

– Kymmenen vuoden kuluttua olen varmaan valmistunut. Toivottavasti minulla on vakituinen työpaikka. Haaveilen myös siitä, että minulla olisi maatiaiskissani lisäksi toinen kissa, persialainen. Toivon myös, etten asuisi enää silloin vuokralla.

Kansanedustajuudestakin Sonja haaveilee.

– Ylellä oli sellainen palvelu, että katso, kuinka monta kaltaistasi on eduskunnassa. Ei siellä ollut yhtään minua, eli suurin piirtein ikäistäni naista, jolla olisi ammatillinen koulutus.

Sonja tahtoo vaikuttaa esimerkiksi koulutuspolitiikkaan ja sosiaaliturvaan. Pennin venyttäminen on hänelle itselleenkin tuttua.

– Pitäisi olla niin, että ketään ei pakoteta velkaantumaan ennen kuin autetaan.