null Kampin kappelissa on käynyt yli puoli miljoonaa vierailijaa

Kampin kappeli Helsingin keskustassa on ollut avoinna puolisentoista vuotta. Kuva: Katri Saarela

Kampin kappeli Helsingin keskustassa on ollut avoinna puolisentoista vuotta. Kuva: Katri Saarela

Kampin kappelissa on käynyt yli puoli miljoonaa vierailijaa

Kampin kappeliin on tutustunut jo yli puoli miljoonaa kävijää. Kappeli avattiin puolitoista vuotta sitten. Vilkkainta aikaa ovat kesäkuukaudet, mutta kävijöitä riittää myös talvisin. 500 000:s kävijä, helsinkiläinen Paula Vesterinen, astui sisään kappelin ovesta lauantaina 4.1. kello 15.05.

Kampin kappeli on vakiinnuttanut paikkansa keskusteluavun tarjoajana. Viime vuoden aikana keskusteluita kirjattiin noin 1 800. Kappelin työntekijöiden kanssa haluttiin keskustella muun muassa äkillisen kriisin, kuten läheisen kuoleman tai sairauden, kohdattua. Myös ihmissuhteisiin liittyvät kysymykset, hengellisyys ja uskonnolliset aiheet, sekä huoli toimeentulosta, yksinäisyys ja oma terveys olivat aiheita, joista kappelin kävijät halusivat keskustella.

– Monet ihmiset tulevat jakamaan sen hetkiset kuulumiset, huolet tai ilonaiheet tai vain jakamaan elämäntarinaansa yksittäisellä käynnillä, luonnehtii Kampin kappelin toiminnanjohtaja Kenneth Koskinen.

Kampin kappelissa on järjestetty myös vihkipäivätapahtuma ja osallistuttu Taiteiden yöhön. Viikoittaiset hartaushetket ovat maanantaisin ja perjantaisin, aamuhartaus maanantaisin kello 8 ja iltahartaus perjantaisin 18.

Kampin kappeli on avoinna hiljentymistä ja kohtaamista varten arkisin kello 8–20 ja viikonloppuisin sekä arkipyhinä kello 10–18. Kappelin toiminnasta vastaavat Kirkko Helsingissä ja Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto.

 

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.