null Kampin kappelista saa sekä hengellistä että sosiaalista apua

Kampin kappelin työntekijät näkevät arjessaan, kuinka kuilu rikkaiden ja köyhien välillä kasvaa.

Kampin kappelin työntekijät näkevät arjessaan, kuinka kuilu rikkaiden ja köyhien välillä kasvaa.

Hyvä elämä

Kampin kappelista saa sekä hengellistä että sosiaalista apua

Narinkkatorin kappelissa päivystää sosiaalityöntekijä ja diakoni. Heille puhutaan paljon samoista asioista, mutta yksi aihe erottaa. Kun kuolema koskettaa, moni puhuu mieluummin kirkon työntekijälle.

– Itse asiassa haluaisinkin jutella...

Kati Nojoselle ja Anne Immoselle tämä repliikki on tuttu. Sosiaalityöntekijä Nojonen ja diakoni Immonen kohtaavat päivittäin Kampin kappelissa täyslaidallisen ihmisiä. Moni tulee vain istumaan hetkeksi hiljaa ja hengittämään puuseinien sisälle. Ulos tullessa mieleen juolahtaa, että tästä ihmissuhdeongelmasta, päihdekierteestä tai läheisen kuolemastahan voisi puhua tuolle työntekijälle.

Kappelin työntekijät näkevät päivittäin, mikä kaupungissa mättää. Suurien elämänkriisien lisäksi ovista astuu sisään työttömyyttä, mielenterveysongelmia, päihteiden väärinkäyttöä ja syvää yksinäisyyttä.

– Jotkut tulevat vain kertomaan kuulumisia. Heille on tärkeää, että on joku, jolle kertoa elämästään, Anne Immonen sanoo.

Kampin kappeli on kerännyt neljän vuoden aikana yli 1 100 000 avun, hiljaisuuden ja arkkitehtuurielämyksen etsijää. Laskennallisesti kappelissa käy päivittäin 550 vierasta, mutta todellisuus on toinen: kesällä tiivistyy, talvella hiljenee.

Eikä numeroilla niin väliä olekaan. Ainoa oleellinen numero on yksi, se yksi ihminen, joka kulloinkin tulee käymään. Siitä lähtee kappelin sosiaali- ja diakoniatyökin.

– Tämän yhden ihmisen palvelujärjestelmä ohjaa usein monille eri luukuille. Kappelia on kiitelty siitä, että saman katon alta saa paljon ja monenlaista apua, Kati Nojonen kertoo.

– Ihminen on paljon muutakin kuin vain päihde- tai mielenterveysongelma. Ihminen itsessään on arvokas, ei ongelma.

Kynnystä madaltaa sekin, ettei apua saadakseen tarvitse varata työntekijältä aikaa.

Kuolema erottaa työtehtävät

Diakonit ja sosiaalityöntekijät tekevät lähestulkoon samoja asioita: kuuntelevat, ratkovat tilanteita yhdessä eteenpäin, ohjaavat sopiviin ryhmiin ja kohtaamispaikoille, istuvat pohtimassa, mikä lomake taas pitikään täyttää ja mitä mihinkin lokeroon piti kirjoittaa.

Kappelin työntekijät erottaa kuolema.

– Ihmiset, jotka ovat menettäneet läheisensä, puhuvat mieluummin kirkon työntekijälle. Vaikka kysymykset itsessään eivät olisi hengellisiä, he kokevat, että kuolemasta ja surutyöstä on helppo puhua meille, Anne Immonen kertoo.
 

Jos tämä olisi vain päihde- tai mielenterveysasema, moni jättäisi tulematta. Nyt tänne tulee sekä asunnoton ihminen että yritysjohtaja salkkunsa kanssa."
– Diakoni Anne Immonen
 

Kappelin sosiaalityö on uskontoneutraalia. Sosiaalityöntekijä ei siis keskustele hengellisistä tai uskonnollisista kysymyksistä eikä rukoile ihmisen kanssa tai hänen puolestaan. Kirkon työntekijät taas ottavat vastaan kipakkaakin palautetta kirkosta ja sen päätöksistä. Joskus viestejä välitetään piispoille asti.

Sosiaalityöntekijä Kati Nojonen kohtaa Kampin kappelissa tuhansia erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä.

Kävijän vakaumusta kunnioitetaan

Päältä päin ei näe, miksi kukakin saapuu kappeliin. Se vähentää leimaamista.

– Jos tämä olisi vain päihde- tai mielenterveysasema, moni jättäisi tulematta. Nyt tänne tulee sekä asunnoton ihminen että yritysjohtaja salkkunsa kanssa, Anne Immonen pohtii.

Kampin kappeli on yhtä aikaa avoimesti luterilaisen kirkon kappeli ja paikka, johon jokainen voi tulla oman vakaumuksensa kanssa. Tilojen välillä kulkee raja: itse kappelisali on kirkollinen tila, sisääntuloaula ei.
 

Ihmisen ei tarvitse odottaa, että voimat ovat aivan loppu. Apua kannattaa hakea ajoissa."
– Sosiaalityöntekijä Kati Nojonen
 

Auttamistyön ja hiljaisuuden tarjoamisen lisäksi kappelissa vietetään säännöllisiä rukoushetkiä. Immosen mielestä ne ovat muodoltaan sielunhoidollisia.

– Hartaudet ja niiden rukoukset tulevat lähelle aiheita, joita me kuulemme ihmisiltä. Samalla ne antavat tilaa pyhyyden kokemiselle ja ihmisen pyhyyden kunnioittamiselle.

Suomi on jakautumassa luokkiin

Kampin kappelin diakoni ja sosiaalityöntekijät saavat tarkkailla suomalaista yhteiskuntaa aitiopaikalta. Narinkkatorin liepeillä kävelee, juoksee ja toikkaroi päivittäin kattava läpileikkaus pääkaupunkiseudun asukkaista. Miltä Suomi näyttää, kun sitä tarkkailee suuren kauppakeskuksen varjossa nököttävän kappelin kynnysmatolta?

Anne Immonen on huolissaan hyväosaisuuden jakautumisesta.

– Näen selkeästi, että olemme muuttumassa luokkayhteiskunnaksi, ellemme jo ole sitä.

Kati Nojonen toivoo, että kappelin läsnäolo tekisi avun hakemisesta vähemmän dramaattista.

– Usein koetaan, että avun pyytäminen sosiaalitoimistosta stigmatisoi. Pelätään, että lapset viedään pois, jos kertoo ongelmista.

Kappelin viesti on toinen.

– Ihmisen ei tarvitse odottaa, että voimat ovat aivan loppu. Apua kannattaa hakea ajoissa, Nojonen painottaa.
 

Kampin kappeli, Simonkatu 7, on auki arkisin kello 8–20 ja lauantaista sunnuntaihin kello 10–18. Aamuhartaus maanantaisin kello 8, iltahartaus perjantaisin kello 18. Meditatiivinen rukoushetki keskiviikkona 12.10., 16.11. ja 14.12. kello 8.30.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Tutkimusraportti: Kampin kappelin asiakkaat eivät ole syrjäytyneitä vaan työelämän puristuksessa

Ajankohtaista

Kappelin asiakkaat ovat enimmäkseen eläkeläisiä ja työikäisiä. Yli 80 prosenttia heistä haluaa myös hiljentyä.


Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.