Jarkko Turusen, Petri Kajanteen ja poliisikoira Severin työtä on voinut seurata Poliisit-sarjassa. Ensi kaudella he eivät ole mukana.
Kansansuosikit
Ylikonstaapeli Jarkko Turunen ja vanhempi konstaapeli Petri Kajanne ovat varmasti Vantaan tunnetuimmat poliisit. He ovat olleet mukana television Jim-kanavalla nähtävässä Poliisit-sarjassa, jossa seurataan poliisikaksikoiden työtä eri kaupungeissa. Sarja on ollut huippusuosittu.
— Suosion takana on varmasti ihmisen pohjaton uteliaisuus. Onhan se kiinnostavaa katsoa, kun joku tekee jotakin hölmöä. Silloin voi kokea positiivista myötähäpeää, Turunen arvioi.
— Sarja valottaa myös sitä, mitä poliisi oikeasti tekee. Suurin osa ihmisistä on poliisin kanssa tekemisissä vain silloin, kun hakee passia tai saa ylinopeussakot, Kajanne jatkaa.
Kaksikko muistuttaa, että sarjassa näkyy poliisin työstä vain noin puolet. Esimerkiksi kotihälytyksillä kamerat eivät ole olleet mukana.
Ensi kesänä Poliisit-sarjaa kuvataan taas, mutta Kajanteen ja Turusen työtä sarjassa ei enää nähdä. Vaikka palaute on ollut lähes poikkeuksetta positiivista, työparin saama huomio ja sen määrä on alkanut tuntua kiusalliselta.
— Poliisina työhön kuuluu, että on esillä, mutta sarjan myötä huomio on saanut uudenlaiset mittasuhteet. Jopa Viron-matkalla minut tunnistettiin. Joskus haluaisi olla ihan vaan oma itsensä ja istua rauhassa, Turunen toteaa.
Työkaveri kotona
Petri Kajanne on työskennellyt poliisina seitsemän vuotta. Jarkko Turusella työvuosia on takana 23.
— Suvussani on ollut poliiseja. Minulla oli vaihtoehtoina opiskella kokiksi tai poliisiksi, mutta lopulta ammatinvalinta oli aika selvä, Turunen kertoo.
— Minulla ei oikein ollut muita urahaaveita. Ajattelin, että poliisikoulutus on lyhytkestoinen ja työ on monipuolista, Kajanne perustelee valintaansa.
Työpari Kajanteesta ja Turusesta tuli pari vuotta sitten. Työnkuvaan Itä-Uudenmaan poliisissa kuuluu kenttäpoliisin tehtävien koko kirjo.
— Meidän osaltamme rikosten tutkinta loppuu siihen, kun vuoro päättyy ja laittaa takin naulaan, Kajanne määrittelee.
Mukana työssä kulkee 7-vuotias belgianpaimenkoira Severi, joka asuu Turusen luona. Severiä käytetään huumeiden etsintään, järjestyksenvalvontaan ja tilanteissa, joissa varaudutaan voimankäyttöön.
— Pelkkä koiran läsnäolo yleensä tehoaa. Ihmisillä on luontainen pelko koiraa kohtaan, siihen liittyy tiettyä alkukantaisuutta, Turunen kertoo.
Vapaalla Severi viettää varsin tavallista koiranelämää. Energiansa vilkas koira saa kuitenkin purettua työhön.
— Yövuoron jälkeen se yleensä vain nukkuu kopissaan koko päivän.
Mustaa huumoria
Poliisin silmin Vantaa on työntäyteinen ja vilkas kaupunki, jossa näkyvät muun muassa syrjäytyminen, työttömyys ja maahanmuuttajien suuri määrä. Viikonloppuisin ja kesällä poliisien työvuorot ovat kiireisiä, mutta muulloin voi olla rauhallisiakin hetkiä.
Työssä tulee eteen kaikenlaisia tilanteita, hauskoja, absurdeja, surullisia, turhauttavia ja vaarallisiakin. Pelkoa Jarkko Turunen ja Petri Kajanne eivät yleensä tunne työtehtävän aikana. Se tulee vasta jälkeenpäin, jos on tullakseen.
Pinna kiristyy toisinaan esimerkiksi humalaisten tappeluita selvittäessä.
— Se on sellaista hallittua kiukkua, ei siinä voi panna kaikkia tunteita peliin, Turunen toteaa.
Vaikeista tilanteista selviämisessä auttaa työpaikan ilmapiiri ja huumori, joka on joskus aika rankkaakin.
— Musta huumori on tietynlainen suoja, joka auttaa käsittelemään vaikeita asioita, Turunen toteaa.
Perusjutut kunniaan
Poliisin työn hyvistä ja huonoista puolista Jarkko Turusella ja Petri Kajanteella on yhtäläiset kokemukset.
— Pahinta työssä ovat raskaat ja pitkät yövuorot, parasta monipuolisuus, Kajanne kertoo.
— Minustakin parasta työssä on monipuolisuus ja se, ettei ole sidottu toimistoon, vaan mennään sen mukaan, mitä maailmalla tapahtuu. Raskainta on se, että näkee elämän varjopuolia. Mitään ei saa kuitenkaan ottaa liian henkilökohtaisesti, muuten työtä ei jaksa, Turunen summaa.
Kumpikin on sitä mieltä, ettei työ ole muuttanut maailmankuvaa mutta arvot ovat selkiytyneet.
— Poliisin työ ei ole tehnyt minua kyyniseksi. Tässä hommassa oppii arvostamaan oman elämän pieniä asioita, Kajanne sanoo.
— Työ on saanut aikaan sen, etten todellakaan kitise joka asiasta eikä mikään niin kovasti hetkautakaan. Jotakin todella poikkeuksellista pitäisi tapahtua, jotta niin kävisi, Turunen pohtii.
Jaa tämä artikkeli: