Petri Niikon mielestä suomen kieli ei ole köyhtymässä.
Karjalan laulumailla
Karjalaismummot ovat runonlaulantaa tallentaneen Petri Niikon sydäntä lähellä.
Petri Niikko kävelee Kutsassa, rajantakaisessa Karjalassa. On vuosi 1993. Venäjänkielentaitoisena hän on päässyt mukaan sotilasalueelle suuntautuvalle luontokuvausmatkalle. Aikaisemmin hän on kuvannut enimmäkseen vantaalaista lähiluontoa. Niikko ottaa kuvan Kutsan jylhästä metsämaisemasta, etualalle tallentuu suuria kuusia.
Nyt tuo kuva nojaa sohvan päällä seinään myyrmäkeläiskodissa, jossa Niikko asuu kaksin koiransa kanssa.
— Kutsasta on sittemmin tullut taas luonnonsuojelualue, jollainen se oli ennen sotia vuonna 1939, Vienan Karjalan Ystävät -yhdistyksen puheenjohtajana toimiva Niikko kertoo.
Tehdessään ensimmäiset matkansa rajantakaiseen Karjalaan Paanajärvelle Niikko kulki tietämättään samoissa maisemissa kuin perinteentallentaja ja valokuvaaja I. K. Inha oli kiertänyt vuonna 1892.
1990-luvun puolivälistä asti Petri Niikko on toiminut Karjalaan suuntautuvilla matkoilla oppaana. Hänellä on aina matkoillaan monta kameraa mukana. ”Pane sie Petri nyt jo se kamera pois”, karjalaismummo sanoo, kun hän kuvaa ruokapöydässä kauniisti esille laitettua ruokaa.
Rajantakaisessa Karjalassa kosketus vanhaan on säilynyt puheessa ja huumorissa. ”Häntäjouhet joutaville, keskimuru keittäjälle, piä peränpitäjälle”, sutkautti karjalaismummo, kun pöydän ääressä syötiin suurta haukea.
— Karjalan kylien mökeissä on nykyään satelliittiantennit ja nuorisolla kännykät. Toisaalta kylissä elää mummoja, joilla viime vuosisadan alun runonlaulanta on yhä tuoreessa muistissa ja joiden käyttämä kieli on rikasta ja mehevää, Niikko sanoo.
Hänen mukaan kylissä on mummokomento.
— Mummoja totellaan, vanhoja ihmisiä teititellään. Heillä on viisautta ja elämänkokemusta.
Karjalassa vanhusten eläkkeet ovat pieniä ja lisätulot ovat tarpeen. Monesti mummot pitävät huolta nuorempienkin polvien taloudesta ja toimeentulosta. Niikko on auttanut karjalaismummoja majoittamalla turisteja heidän luokseen. Hän on myös tallentanut vanhojen naisten runonlaulantaa cd-levyille, joita mummot voivat myydä turisteille.
Eräs mummo liikuttui kyyneliin muistellessaan, kuinka sotilaat tulivat hakemaan hänen isäänsä Stalinin vallan aikaan. Isän olemassaolo pyyhittiin pois: perheen albumista revittiin pois hänen valokuvansa ja hänen vaatteensakin vietiin. Nainen sai vasta 1980-luvulla tietää, milloin hänen isänsä kuoli. Niikon mukaan vastaavanlaisia tarinoita löytyy rajantakaisessa Karjalassa joka suvusta.
— Kun joku perheestä leimattiin kansanviholliseksi, kaikkia perheenjäseniä alettiin kohdella b-luokan kansalaisina. Vain rohkeimmat uskalsivat tukea ja auttaa heitä oman henkensä kaupalla.
— Vaikka Karjalan kylissä asuvat ihmiset ovat kokeneet kovia, he ovat silti onnellisia ja iloisia. Suomalaiset voisivat ottaa heiltä oppia miten suhtautua elämään, Niikko sanoo.
”Kiitti ihqista bileistä :D / sika siisteist sembaloista d:) / Sentin kinkutki kyseli ;)”. Näin alkaa Runotroppi-kirjasta löytyvä mesemanaus, jonka tekemiseen ovat osallistuneet Petri Niikon lisäksi muun muassa hänen 20-vuotias tyttärensä ja 22-vuotias poikansa.
Niikon toimittamasta kirjasta löytyy enimmäkseen uutta kansanrunoutta muun muassa nykypäivän elämästä kalevalamitalla kertovia runoja ja loppusoinnullisia riimirunoja. Väitteet suomenkielen köyhtymisestä ovat Niikon mielestä puppua.
— Jos vähänkin perehtyy nykynuorten käyttämään kieleen, huomaa ettei suomen kieli ole köyhtymässä, päinvastoin.
Kalevalamitta on Niikon mielestä täydellinen mitta. Sen avulla syntyy iskevää runoa, jolla voi vaikuttaa toiseen ihmiseen.
— Kalevalamittaan kirjoitettua tekstiä voi löytää nykyään esimerkiksi iltapäivälehtien lööpeistä, Niikko sanoo.
Ensimmäinen runonlaulaja, jonka Niikko tapasi rajantakaisessa Karjalassa, oli tuolloin 82-vuotias, lukutaidoton Stepanie Kemova. Hän lauloi Niikolle samoja säkeitä, joita Elias Lönnrot oli aikoinaan kerännyt.
— Ennen tärkeät, elämän ja kuoleman asiat piti kertoa jälkipolville muodossa, joka varmasti jäisi muistiin. Kalevalamitta oli hyvä väline tähän.
Niikko otti lapsetkin mukaan matkoille, kun he olivat pieniä. Karjalan maisemat olivat ihanteellinen paikka temmeltää ja lapset saivat kuulla vanhojen naisten runonlaulantaa.
Niikko muistelee kalareissua, jolla hän oli yhdessä karjalaismiesten kanssa. Kalareissulla yövyttiin saaressa ja nukuttiin vain kolme tuntia. Kalastaminen oli tarkkaa ja totista puuhaa.
— Paikalliset miehet perkasivat saavillisen kaloja hetkessä, Niikko muistelee.
Moskovassa asuviin tuttaviinsa Petri Niikko on yhteydessä Facebookin kautta. He ovat kotoisin Jyskyjärveltä Vienan Karjalasta. Mummot kursailevat, jos Niikko kysyy heiltä, minkälaisia tuomisia he toivovat. Sanovat, ettei tarvitse tuoda mitään. Usein pyydetään kuitenkin tuomaan Fairya.
— Se on heidän mielestään niin hyvää astianpesuainetta. Myös suomalainen kahvi ja palasokeri ovat heille mieluisia tuliaisia. Joskus on pyydetty tuomaan joku länsimaisen auton varaosa.
Mummot antavat vastavuoroisesti tuliaisia Niikon mukaan.
— Takakontti pakataan täyteen hillopurkkeja. Teetä minulla on kotona riesaksi asti. Viimeksi piti sanoa oikein tiukasti, että nyt en tarvitse enää teetä.
Niikko on saanut matkoillaan monia hyviä ystäviä.
— Heidän ystävyytensä on asia, jota arvostan, Niikko sanoo.
Enää hän ei vie kyliin avustuksena vaatteita ja elintarvikkeita kuten ennen. Elintaso Karjalassa on noussut.
— Nykyisin kaupat pursuavat tavaraa. Ruokaa ja vaatteita saa, jos vain on rahaa.
Viime vuonna Niikko teki kahdeksan matkaa Karjalaan. Se on hänen tähänastinen ennätyksensä. Yleensä hän matkustaa turistibussilla, mutta toisinaan matka taittuu yksin omalla autolla. Matkan viimeiset sata kilometriä on ajettava huonokuntoista tietä. Joskus auto on hajonnut kesken matkan. Silloin paikalliset asukkaat ovat tulleet auttamaan.
Asiaan kuuluu, että matkanteko on hidasta ja perille pääsemisen eteen täytyy nähdä vaivaa. Hitaasti kulkemalla ehtii ajatella asioita. Niin Elias Lönnrot ja I. K. Inhakin varmasti tekivät taittaessaan taivalta.
— Olen joskus miettinyt, ehditäänkö nykyaikana ajatella kunnolla, kun paikasta toiseen pääsee kulkemaan hetkessä.
Niikko jätti graafisen alan työpaikan vuosi sitten. Nykyään hän järjestää matkoja Vienan Karjalaan.
— Ihmisen pitää tehdä sitä, mikä häntä kiinnostaa ja minkä hän parhaiten osaa, Niikko sanoo.
Hän antaa mukaan teepaketin, jonka kylkiä koristaa kyrilliset kirjaimet.
Kalevalanpäivä ma 28.2.
Jaa tämä artikkeli: