Käsipuolen elämää
Äkkipysäys pyörällä ei ole mukava kokemus, mutta jokunen viikko käsipuolena on ollut ajatuksia herättävä ajanjakso elämässä.
Ensinnäkin olen ollut kovin kiitollinen siitä, että en pyöräile metriäkään ilman kypärää. Kypärä on halpa henkivakuutus, jota suosittelen kaikille pyöräilijöille. Ihmetyttää, että samat ihmiset, jotka autoa ajaessaan laittavat turvavyön päälle, ajavat paljon kiikkerämmällä kulkupelillä ilman kypärää. Siinä ei ole järjen hiventä, ei varsinkaan kun syynä on yleensä joko laiskuus, ulkonäkö tai se, että muutkaan eivät käytä kypärää. Pelko siitä, että kampaus menee pilalle, on tärkeämpää kuin mahdollinen aivovamma tai pysyvä kosmeettinen haitta.
Pyöräilykypärän käyttö on Suomessa pakollista, mutta lakia ei valvota eikä lain rikkomisesta seuraa minkäänlaisia sanktioita. Sen vuoksi ainoastaan 30 prosenttia pyöräilijöistä käyttää kypärää. Yläkouluikäisillä nuorilla luku on vielä paljon alhaisempi, sillä tuossa iässä ei haluta poiketa massasta. Voisiko tälle tehdä jotakin?
Toiseksi olen miettinyt sitä, millaista olisi olla tavalla tai toisella vammainen. Vaikka vain vasen käsi on ollut toimintakyvytön, niin sitäkin tarvitsee yllättävän monessa tilanteessa. Maitopurkin auki saaminenkin oli aluksi hankalaa yhdellä kädellä puhumattakaan siitä, että pitäisi nostaa raskaita esineitä. Omat lapset, vaimo ja hyvät naapurit ovat olleet tarpeen. Mitä jos olisi pysyvästi ilman toista kättä tai olisi maahan iskeytyessään loukannut selkänsä ja halvautunut? Elämä voisi olla kovin toisenlaista. Kannattaa olla kiitollinen jokaisesta terveestä päivästä.
Käsipuolena olen saanut osani muiden huomiosta, onneksi hyväntahtoisesta. Futisharkoissa 7-vuotiaat juniorit ovat ihmetelleet toisen hihan roikkumista vapaana ja kyselleet, missä sinun kätesi on? Huojennus on ollut suuri, kun käsi on löytynyt.
Omista tavoitteista ja suunnitelmista on pitänyt ainakin tilapäisesti tinkiä. Kun särky on hellittänyt, töitä on pystynyt tekemään, mutta ei kaikkea sitä, mitä normaalisti. Pyöräilykilometreissä en pääse siihen, mitä suunnittelin, mutta kävelykin on terveellistä liikuntaa. Uimaankin vielä ehdin, toivon mukaan heinäkuussa aurinko paistaa.
Hyvää kesää Vantaan Laurin lukijoille!
Jaa tämä artikkeli: