null Kaste ei ole yksityistilaisuus

Kaste ei ole yksityistilaisuus

Vantaan Laurissa (1.11.) käsiteltiin kastetta mukavassa haastattelussa, jossa lapsiperheen arjesta kertoi äiti Minna Aalto. Lapsi oli viety kasteelle, pappi oli ollut miellyttävä ja kastepukuna oli suvun arvokas puku. Kiva lehtijuttu, mutta ingressi on omituinen: Matias Aalto kastettiin Hämeenkylän kirkossa, koska kotona olisi tullut liian tiivis tunnelma.

Onko kastaminen nimenomaan kirkossa vain hätäratkaisu silloin, kun kodin tilat eivät riitä? Tällaisen käsityksen jutusta saa. Tekstissäkin toistuu, että kirkkoon oli mentävä kun kotiin ei olisi mahduttu.

Meillä luterilaisessa kirkossa kaste on todellakin yksityistetty kotien seinien sisälle, vaikka raamatullisesti kaste ei voi olla yksityistilaisuus. Siinä tapahtuu kirkkoon liittäminen ja seurakunnan yhteyteen ottaminen. Kirkossa tapahtuvaa kastetta ei tulisi pitää poikkeustapauksena, ei ainakaan seurakuntalehdessä, jonka yksi tehtävä on informaation jakaminen.

Aikana ennen autoistumista papit kastoivat lapsia kodeissa kinkerimatkoilla. Tämä voi olla yksi syy siihen, että luterilaisen kirkon kasteet tapahtuvat usein kodeissa ja sitä pidetään normina. Kirkossa messun yhteydessä tai muuna aikana tapahtuvan kasteen tulisi olla ykkösvaihtoehto eikä poikkeusjärjestely niille, joilla on pienet kodit.

Sirpa-Maija Vuorinen

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.