Kaste on perheen sisäinen asia
Maria Hanhisalo (Vantaan Lauri 26.2.) oli varmasti vilpittömästi huolissaan siitä, että pääkaupunkiseudulla yhä useammat vanhemmat jättävät lapsensa kastamatta. Se tietenkin tuntuu kristityn ihmisen lähtökohdista pahalta. Hanhisalo ihmettelee, minkä takia kirkon työntekijät eivät puutu asiaan ja ovat passiivisia. Mutta mitalilla on myös toinen puolensa: meidän vain täytyy hyväksyä se, että elämme yhä moniarvoisemmassa ja globalisoituvassa yhteiskunnassa. Vanhemmat kaiketi ajattelevat, että lapsi saa itse päättää, ottaako hän kasteen, mikäli hän aikanaan menee rippikouluun. Toiseksi kirkon työntekijät eivät voi puuttua vanhemmille kuuluvaan kasvatusvastuuseen, se on täysin perheen sisäinen asia. Kirkon työntekijöitä on turha syyllistää.
Jaakko Cornér
Jaa tämä artikkeli: