Kasvot
Näinä päivinä aamuaurinko suutelee vastasyntyneen uusia kasvoja. Pakkasen kirkkaus herättää hänet pitkästä unesta. Samanaikaisesti vanhan tätini kasvot katoavat meiltä. Ne ovat jo vajonneet tuntemattomaan, ja ani harvoin silmät välähtävät enää auki.
Kasvot ovat tärkeät. Me sanomme rukouksessakin: Kirkasta meille kasvosi. Käännä kasvosi puoleemme. Joissakin primitiivisissä kulttuureissa vastustetaan valokuvan ottamista kasvoista, ettei ihmisen sielu vahingoittuisi tai joutuisi vangiksi.
Jumalan kasvoista ei aina ole saanut tehdä kuvitteellistakaan kuvaa. Sen ymmärtää hyvin. Jumalankuvien palvonnasta meitä varoitetaan monessa viisaassa kirjoituksessa. Ketään ihmistä ei pidä palvoa, ketään ei saa asettaa jumalaksi. Jeesuksenkin kasvot säilyttävät salaisuutensa huolimatta kaikista yrityksistä etsiä hänen maallisia jälkiään.
Mutta Jumalan kasvot eivät kätkeydy meiltä usvaan tai merkillisten riittien taakse. Jumalan kasvot lähestyvät meitä jokaisessa rakastavassa katseessa, jonka saamme osaksemme. Ja jokaisen vastasyntyneen kirkkaissa, tuoreissa kasvoissa.
Jaa tämä artikkeli: