— Nuoret saattavat kommunikoida vain muutamalla sanalla kuten ”häh”, toteaa Maarit Lalli, joka osallistuu poikansa kanssa heidän yhteisen elokuvansa Kohta 18 esitykseen Tikkurilassa.
Kasvukipuja
Maarit Lallin elokuva sai alkunsa pojan kotiarestista.
Muutama vuosi sitten elokuvaohjaaja Maarit Lallin pojalla, Henrik Mäki-Tanilalla, meni lujaa. Hän vietti paljon aikaa kavereiden kanssa, juhli, joi ja tuli myöhään kotiin. Ylihuolehtivaisuuteen taipuvainen äiti tunsi olevansa voimaton ja pelkäsi, että pojasta on tulossa alkoholisti, olihan hänellä sellaista sukurasitettakin.
Kun Maaritin mitta täyttyi, hän määräsi lukioikäisen poikansa kotiarestiin. Miten ihmeessä se onnistui?
— Olen päätynyt siihen, että se oli rakkaus, joka sai hänet pysymään kotona. Henrik suostui, koska arvosti ja rakasti kuitenkin vanhempiaan.
Maarit päätti kääntää pojan arestin hyödyksi ja pyysi hänet tekemään kanssaan elokuvaa täysi-ikäisyyden kynnyksellä olevista pojista. Henrik suostui, ensin toiseksi käsikirjoittajaksi ja lopulta näyttelemäänkin elokuvassa kavereidensa kanssa.
Poikien juttuja
Kohta 18 -elokuvan kuvauksissa äiti ja poika olivat kuin työkaverit. Henrik ei puuttunut siihen, millainen elokuvasta tulee, vaan luotti äitiinsä ohjaajana.
— Kuvauksissa Henrik kutsui minua etunimellä Maaritiksi aivan kuten muutkin. Olisihan se ollut hassua, jos yksi olisi huutanut siellä äitiä.
Maarit Lalli kasvoi itse mummon, äidin ja kolmen sisaren kanssa, joten elokuvanteko oli samalla tutustumismatka nuorten miesten maailmaan. Hän sai kuulla poikien juttuja paljon enemmän kuin äitinä tai tyttöystävänä koskaan.
Vaikka Maarit on kasvattajana yrittänyt olla ajattelematta sukupuolten välisiä eroja, joitakin juttuja hänen on naisena ollut vaikea ymmärtää.
— Sitä en ymmärrä, kuinka pojille tulee murrosiässä tarve tehdä jotakin vaarallista kuten pomppia autojen katoilla.
— Myös ilmaisun muuttuminen murrosiässä ihmetytti. Onneksi luin noihin aikoihin, että on ihan normaalia, että puhe vähenee ja murrosikäinen poika ikään kuin taantuu.
— He saattavat kommunikoida vain muutamalla sanalla kuten ”häh?”. Olin ollut jo huolissani, että eikö poikani enää osaa edes puhua. Onneksi se oli vain kehitysvaihe.
Aikaa yhdessä
Kohta 18 -elokuvassa käsitellään sekä aikuisuuden kynnyksellä olemista että vanhempien ja murrosikäisten lasten suhteita. Elokuva esitetään Tikkurilassa illassa, jossa myös puhutaan elokuvasta ja elämästä murrosikäisen kanssa. Maarit Lalli ja hänen poikansa Henrik ovat mukana tilaisuudessa.
Maarit ei halua jakaa kasvatusneuvoja tai vinkkejä siihen, kuinka lapsen murrosiästä selviää, sillä hän ei koe itsekään onnistuneensa kaikessa aivan mallikelpoisesti. Yhden havainnon hän kuitenkin jakaa.
— Kaikki eivät voi tehdä elokuvaa, mutta olisi hyvä, jos vanhemmat ja lapset voisivat ylipäätään tehdä jotakin yhdessä. Minullakin oli välillä kova työtahti, mutta huomasin, että teki hyvää, kun vietimme viikonloppuja yhdessä.
Hän toivoisi, että aikuisilta siirtyisi nuorille arjen kestämisen kyky.
— Se on yhä haaste minulle itsellenikin. Elämä on usein raatamista ja rämpimistä, mutta kun sen kestää, saattaa olla, ettei ole niin alttiina huumeille tai alkoholillekaan, Maarit pohtii.
Tässäkö tämä oli?
Henrik on nyt 22-vuotias ja äidin ja pojan välit hyvät. Yhteenottoja ei ole enää tullut.
— Nyt on jäljellä enää kaikenlaista hauskaa, Maarit Lalli arvioi.
Kotoa Henrik muutti kirjoitettuaan ylioppilaaksi. Se veti äidin mielen haikeaksi.
— Kun Henrik pakkasi tavaroitaan, ajattelin, että tässäkö tämä nyt oli. Tämän läheisimmiksi me ei enää tulla. Se oli haikeaa, mutta en minä jäänyt viikoiksi itkemään.
Äitinä Maarit joutuu kohtaamaan vielä yhden murrosiän, sillä kotona on 10-vuotias kuopus.
— Hänen murrosikäänsä en odota kauhulla. Jotakin on tässä ehkä opittu ja toisen kanssa osaan ottaa rennommin, Maarit sanoo ja nauraa.
— Sitä paitsi hänelle isä on aina ollut se ykkösvanhempi ja minä ikään kuin viihdyttäjä.
Kohta 18 -elokuva ke 7.11. klo 18 Vantaan seurakuntien auditoriossa, Unikkotie 5 C.
Jaa tämä artikkeli: