Patrizia Guerresi Maïmouna: Sininen neitsyt.
Katse Afrikkaan päin
ARS 11 -näyttelyn afrikkalaistaiteilijoille käyvät materiaaliksi niin pullonkorkit kuin lehmänhännät.
Kahdeksannen nykytaidetta esittelevän ARS-näyttelyn teemana on Afrikka. Mukaan kutsutuista 30 taiteilijasta suurin osa on afrikkalaisia, mutta joukossa on myös länsimaisia taiteilijoita, jotka käsittelevät tuotannossaan Afrikkaa.
Se, joka odottaa afrikkalaisen taiteen näyttelyssä näkevänsä naamioita ja värikkäitä kudonnaisia, näkee kyllä niitä — ja yllättyy.
Beniniläinen Romuald Hazoumè ja ghanalaissyntyinen El Anatsui kierrättävät jätemateriaalia, jonka alkuperä usein on vauraissa länsimaissa. Hazoumè tekee tyhjistä kanistereista ja muusta hylkytavarasta esimerkiksi naamioita. El Anatsuin jättiläiskokoisten, ylellisinä hohtavien teosten materiaalia ovat pullonkorkit, etiketit ja säilykepurkkien kannet.
Tylymmän kuvan länsimaisesta tuontitavarasta saa eteläafrikkalaisen Pieter Hugon valokuvasarjasta Permanent Error. Nykyajan raatajat eivät raivaa peltomaata kaskea polttamalla. Sen sijaan he polttavat ghanalaisella kaatopaikalla länsimaista tuotua hylättyä elektroniikkaa irrottaakseen niistä myytäväksi kelpaavia metalleja. Toivottomuuden maisemassa leijuu paksu ja myrkyllinen savu.
Entä jos?
Elina Salorannan Nunna-installaatiossa leikitellään mielikuvilla apua tarvitsevasta sairaiden, köyhien ja kouluttamattomien pakanoiden Afrikasta, länsimaisista hyväntekijöistä ja auttamisen motiiveista. Saloranta on kuvauttanut itseään nunnan puvussa Sambiassa paikallisten ihmisten seurassa. Nämä lavastetut kuvat rinnastetaan Suomen Lähetysseuran museosta löytyneisiin suomalaisten lähettien kuviin.
Eurooppalaisten ja afrikkalaisten kohtaamista käsittelevät myös eteläafrikkalaisen Andrew Putterin teokset. Niissä hän rakentaa vaihtoehtoista historiaa: Entä jos eteläiseen Afrikkaan 1600- ja 1700-luvulla tulleet eurooppalaiset olisivatkin sopeutuneet afrikkalaiseen kulttuuriin ja tulleet osaksi yhteisöä? Entä jos hollantilaisrouva olisi rakastanut perheeseensä otettua khoikhoi-heimoon kuuluvaa tyttöä niin, että olisi aidosti kunnioittanut häntä?
Myös eteläafrikkalainen Mary Sibande kuvittelee toisenlaisen todellisuuden. Hänen teostensa Sophie-niminen naishahmo on puettu pukuun, joka on puoliksi mustaihoisen palvelijan univormu, puoliksi viktoriaanisen vallasnaisen leninki valtavine helmoineen. Sophielle kaikki on mahdollista: hän on korskealla ratsulla saapuva hallitsija, johon verrattuna Kiasman ikkunan takana ratsastava Mannerheim on säyseä tapaus. Heimonsa kuningatar ei alistu, toisin kuin hänen maansa mustat naiset ovat sukupolvien ajan joutuneet tekemään.
Outoa ja ylvästä
Italialaisen Patrizia Guerresi Maïmounan teokset muodostavat oman, visuaalisesti kiehtovan maailmaansa. Hänen valokuvansa ovat eräänlaisia universaalin uskonnon ikoneita. Niiden valkoviittaiset, tyynet ja lähes aineettomat hahmot ovat kuin hengellisessä kilvoittelussaan korkealle kohonneita pyhimyksiä.
Jos tästä ARSista etsii jotakin ennennäkemätöntä, kannattaa hakeutua Swazimaasta lähtöisin olevan Nandipha Mntambon teosten äärelle. Niissä on arkaaista ja unenomaista tunnelmaa, joka osaksi syntyy käytetystä materiaalista: lehmänhännistä ja -nahoista. Afrikassa lehmä on tärkeä ravinnonlähde mutta myös vaurauden symboli. Mtambo on rakentanut hännistä suojaavan majan. Nahoista, jotka hän on muokannut oman vartalonsa muotoisiksi, Mntambo on tehnyt karvaisten naistorsojen ylvään sotajoukon.
ARS 11 -näyttely 27.11. asti Kiasmassa
Jaa tämä artikkeli: