Katso ihmistä
Syyskuun viimeisenä viikonloppuna tungeksin satojen tuhansien lähimmäisten kanssa Göteborgin kirjamessuilla. Yhdessä hallissa tupsahdin ennalta suunnittelematta Ruotsin kirkon, Svenska kyrkanin osastolle. Violetit kankaat julistivat teemaa: Se människan, katso ihmistä. Hyväntuuliset papit tarjoilivat kirkkokahvia, vettä ja istumapaikkoja väsyneille messuvieraille.
Olen aina pitänyt Ruotsin kirkosta. Siinä, missä vanhoillinen suomalainen herätysliikeväki hakee tukea ja vain miehille annettavia pappisvihkimyksiä idästä, Inkerin kirkosta, minua on aina ilahduttanut läntisten naapuriemme ruotsalaisten lämpö ja kutsuva asenne.
Kirkon messuosaston lavalla käytiin nytkin hienoja keskusteluja. Avoimeen ruotsalaiseen tapaan lavalla pohdittiin muun muassa, onko kirkon jäsenyys miinusta työnhakijan ansioluettelossa ja miten ruotsalainen kristitty voi välittää Jumalan rakkautta monikulttuuriseen naapurustoonsa.
Osan vaikeimmista keskusteluista veti arkkipiispa Anders Wejryd, joka olikin oivallinen juontaja. Tuskaisa aihe oli muun muassa Ruotsin natsimenneisyys ja ruotsalaisten toimet Itä-Saksan Stasin leivissä. Wejryd johdatti keskustelua viisaasti.
Keskustelu kristinuskosta, sosiaalietiikasta ja ruotsalaisen yhteiskunnan kipukohdista oli älykästä ja syvällistä. Ajattelun laajuudessa esimerkkiä näyttävät monet Ruotsin kirkon piispat. He eivät kulje vanhoillisten liikkeiden narussa vaan julistavat pelottomasti Jumalan rakkautta ja armoa kaikensorttisille ihmisille. Syrjintä millä tahansa perusteella on Ruotsin kirkon mukaan synti.
Ruotsin kirkon maahanmuuttajatyöstä kertoi mainio lehtijuttu. Seurakunnan Prata svenska -kahvilaan kutsutaan kaffen ja kanelipullien ääreen kerran viikossa ulkomaalaistaustaisia paikkakuntalaisia ja ruotsalaisia. Joku alustaa hetken, ja sitten vain jutellaan pöydissä, joissa on sekä syntyperäisiä että uusia ruotsalaisia. Puhua saa mistä tahansa aiheesta, kömpelöstikin, mutta ruotsiksi, ja yhdessä. Toimii hyvin.
Vanhoilliset piirit Suomessa pitävät Ruotsin kirkkoa varoittavana esimerkkinä ties mistä. He eivät tiedä, mistä puhuvat. Pelkän puhumisen ja synkeän pohdiskelun sijaan ruotsalaiset tekevät kirkon ilosanomaa näkyväksi. Vaikka jäsenmäärä on laskenut, kohtaamisten laatu on vastaavasti parantunut. Ja ovi pysyy auki.
Jaa tämä artikkeli: