Liimatta-Laasosen perheessä naisväen ykköslaji on jääkiekko.
Kaukalon laidalla
Marika Liimatan, 37, tytär Julia Liimatta oli esikoululainen, kun äiti huomasi päiväkodin seinällä lasten luistelu- ja kiekkokoulun ilmoituksen. Marika kysyi tyttäreltään, haluaisiko hän mennä kokeilemaan. Käytyään pari kertaa harjoituksissa Julia ilmoitti, että hänelle täytyy ostaa kaikki tarvittavat jääkiekkovarusteet. Hänestä tulisi isona jääkiekkoilija.
Julia on nyt 15-vuotias ja pelaa Espoon Kiekkoseuran naisten joukkueessa. Julian 9- ja 5-vuotiaat pikkusiskot pelaavat myös lätkää.
— Nykyisin tytöillä on yhteensä kymmenet jääkiekkotreenit viikossa, Marika laskee.
Itku jäähyaitiossa
Marika Liimatta ja Jari Laasonen asuvat tyttäriensä kanssa Vantaan Kivimäessä. Perheeltä kuluu tyttöjen jäämaksuihin noin 400 euroa kuukaudessa.
Jari-isä oli yhdeksän vuotta aktiivisesti mukana tyttöjen harrastuksessa. Nyt perheessä on vaihdettu vetovastuuta. Marika on nykyisin rahastonhoitajana yhdessä joukkueessa ja huoltajana kahdessa eri joukkueessa.
Kun Marika tuo Julian treeneistä kotiin puoli yhdentoista aikoihin illalla, Jari on huolehtinut sillä aikaa perheen nuorimmaisista. Marika on perheen suurin kiekkofani.
— Katson usein jääkiekkoa televisiosta. Pelit ovat välillä niin jännittäviä, että joudun kävelemään asunnossa ympyrää, Marika sanoo naurahtaen.
— Kaikkein jännittävimpiä ovat kuitenkin omien lasten pelit. Elän täysillä mukana kentän tapahtumissa, hän sanoo.
Kun Julia viime kaudella teki ensimmäisen maalinsa naisten divisioonan pelissä, Marikalle nousi kyyneleet silmiin.
— Olin pelissä toimitsijana. Tehtäväni oli olla avaamassa jäähyaition ovea pelaajille. Toiset vanhemmat kysyivät mikä minulla on hätänä, kun itkin jäähyaitiossa. Olin niin iloinen Julian tekemästä maalista.
”Eihän tytöt pelaa jääkiekkoa”
Julia Liimatta oli kerran ala-asteella unohtanut omat luistimensa kotiin, kun liikuntatunnilla oli luistelua. Hän pyysi lainaksi koulun hokkareita. Sijaisopettaja sanoi Julialle, että tytöt luistelevat kaunoluistimilla. Koulupäivän jälkeen Julia kertoi kotona, kuinka hankala oli luistella luistimilla, joissa oli ”jotain teräviä kärjessä”.
Jääkiekkoa pelaavat tytöt herättävät toisinaan kummastusta. Julian siskon tarhakaveri oli sanonut, että ”eihän tytöt pelaa jääkiekkoa”. Toisaalta Julia kertoo tulleensa kohdelluksi tasavertaisena joukkueen jäsenenä pelatessaan takavuosina poikien joukkueessa. Poikien peleissä, toisin kuin tyttöjen otteluissa, saa taklata.
— Pojat tuulettivat aina, jos he saivat Julian nurin. Se ei nimittäin onnistunut ihan helposti, Marika sanoo.
— Taklaaminen oli kivaa niin kauan, kunnes pojat alkoivat kasvaa isommiksi. Sitten alkoi pelottaa, Julia sanoo.
Ruotsinkielisellä kielikylpyluokalla opiskeleva Julia aikoo mennä ensi syksynä lukioon. Hän haaveilee eläinlääkärin ammatista ja paikasta naisten jääkiekkomaajoukkueessa.
— Olen puolustaja. Pidän siitä. Olen sellainen, että täysillä päälle ja kiekko pois, Julia sanoo.
Koko perhe jäällä
Liimatta-Laasosen perheellä on viikossa vain kaksi päivää, jolloin kenelläkään tytöistä ei ole treenejä. Perheen kuopus on kulkenut jäähallilla mukana vauvasta saakka.
— Kaverimme ovat joskus vitsailleet, että miksi emme muuta asuntoautoon jäähallin parkkipaikalle, Marika kertoo.
Kodin ja kolmen eri jäähallin välillä kulkeminen tarkoittaa myös sitä, että Jarilla ja Marikalla on vain vähän aikaa toisilleen.
— Joskus harvoin pyydämme lapsenvahdin ja karkaamme kaksin elokuviin ja syömään.
Marika on joskus miettinyt, alkaisiko hän itse pelata mammajääkiekkoa.
— Ehkä joskus myöhemmin. Tällä hetkellä en jaksaisi. Harjoitukset olisivat myöhään, ja matka treeneihin Helsinkiin olisi pitkä. Nyt käyn kerran viikossa uimassa ennen töihin menoa.
Kun koko perhe pelaa yhdessä, mukaan kutsutaan usein myös Marikan isä, joka on harrastanut nuorempana jääkiekkoa. Kun talviaikaan tulee vapaahetkiä, jolloin tytöillä ei ole harjoituksia eikä pelejä, perhe suuntaa mielellään ulkojäälle, pelaamaan jääkiekkoa.
Jaa tämä artikkeli: