Kaunis kuvio
Kuuntelen Taizé-yhteisön veljeä. Vuoden vanha esikoiseni nukkuu kotona päiväunia. En ole aikoihin vain istunut ja kuunnellut ilman lasta tai jotakin tekemistä.
Munkkiveli kertoo, kuinka naiset ja äidit ovat olleet tärkeä esikuva veljesyhteisölle. Hän esittelee meille vanhan englantilaisen käsityön. Siinä on kaunis kuvio, joka on saatu aikaan toistamalla samaa yksinkertaista tekniikkaa lukuisia kertoja. Näin hän kuvaa, miten tärkeää työtä pienten lasten äidit ovat kautta aikojen tehneet huolehtimalla ja hoivaamalla. Toistamalla samoja pieniä asioita joka päivä äidit synnyttävät jotakin kaunista, munkkiveli vakuuttaa.
Minua alkaa itkettää. Voiko joku nähdä arkisen ja vaatimattoman huolenpitoni näin kauniisti? Voisinko itse nähdä jotakin kaunista tässä kaiken keskellä, kun päivät lasten kanssa kotona ollessa toistavat toisiaan: ruokaa, ulkoilua, ruokaa, päiväunia, ruokaa, leikkiä, ruokaa… Voiko kaunista kuviota syntyä silloinkin, kun olen arjen keskellä väsynyt, eksynyt ja huolissani?
Hyvää tarkoittavat ohjeet ja neuvot, neuvolan punnitukset ja seurannat, toisia arvosteleva puhe ja loputon vertailu ovat tehneet äitiydestäni välillä raskasta ja uuvuttavaa. Ja nyt munkkiveli julistaa elämääni armoa puhumalla näin kauniisti meistä äideistä — minustakin.
Jaa tämä artikkeli: