Kengänkiillottaja Marcel Marx suojelee poikaa, jota poliisi Monet etsii.
Kaurismäen evankeliumi
Aki Kaurismäen uusin elokuva ei ole ehkä hänen parhaansa, mutta ainakin se on Kaurismäen elokuvista kaunein. Jälleen kerran kaikki turha krumeluuri on riisuttu ja jäljelle on jäänyt puhtaita perusasioita, jotka eivät käytössä kulu.
Le Havren satamakaupungissa asuvan kengänkiillottajan Marcel Marxin (André Wilms) maailma rakentuu sairastavan vaimon (Kati Outinen), naapurien, lähikauppiaiden ja baarien yhteisöllisyydelle.
Joukkoon liittyy laiton maahanmuuttajapoika Idrissa (Blondin Miquel), joka on päässyt viranomaisia karkuun Le Havren satamassa. Kaupanpäälliseksi Marcel saa elämäänsä laittomia maahantulijoita jahtaavan poliisin Monet’n (Jean-Pierre Darrous).
Elokuvaa voi ajatella juuri etsivä Monet´n kehitystarinana. Lainsäädännön koukerot ja sydämen lait kun ovat joskus kaksi aivan eri asiaa. Kaurismäki viittaa suoraan Jeesuksen opetuksiin kohtauksessa, jossa kaksi kirkonmiestä keskustelee Vuorisaarnasta ja siihen sisältyvästä ajatuksesta kirjaimellisen lain noudattamisen ja syvempien ihmisarvojen ristiriidasta.
Kun satama-altaassa seisoo yksinäinen poika ilman turvapaikkaa, on kai selvää, että hänen puolestaan pitää tehdä se, minkä haluaisi itselleen tehtävän. Satamakaupungin kengänkiillottaja Marcel lähipiireineen tekee sen, mikä ihmisen täytyy toiselle ihmiselle tehdä.
Rikosetsivä Monet’n työtehtävä heidän parissaan johdattaa hänet yhtä syvemmälle ihmisyyden lähteille. Ehkä ei olekaan tapahtunut rikosta, vaan palvelus.
Jaa tämä artikkeli: