null Kellokosken kuninkaallinen

Kovia kokenutta Prinsessaa esittää Katja Küttner.

Kovia kokenutta Prinsessaa esittää Katja Küttner.

Kellokosken kuninkaallinen

Kellokosken tunnetuin henkilö 1940- ja 1950-luvuilla oli paikallisen mielisairaalan potilas, Anna Svedholm. Arto Halosen tuore elokuva Prinsessa perustuu hänen tarinaansa.

Erinomaisten näyttelijäsuoritusten siivittämä elokuva käynnistyy hetkestä, jolloin Kellokosken sairaalaan tuodaan puhumaton nuori nainen. Asiakirjat kertovat, että hänellä on takanaan muun muassa 15 sijaiskotia.

Nainen osoittautuu hassuksi verbaalikoksi, jonka suuruudenhulluuteen sekoittuu hyväntahtoisuutta ja ihmisistä välittämistä. Kuplettilaulajanakin ennen sairastumistaan toiminut tähti saa aikaan paljon hyvää mieltä, eikä vähiten silloin kun jakaa kuninkaallisia ”shekkejä” paikkakunnan asukkaille.

Elokuva onnistuu erinomaisesti ja kärjistämättä osoittamaan, miten mielen sairaus voi olla erilaisuutta, jossa on paljon herkkää, aitoa ja alkuvoimaista, eli sellaista, mitä meiltä ”terveiltä” usein puuttuu.

Herkullisin kohta on se, kun Prinsessa ja hänen ”hovineitonsa”, oikeasti siniverinen potilas, Christina von Heyroth käyvät irrottelemassa tyttöjen kesken Tukholmassa. Tosin irtioton jälkeen sairaala on entistä suljetumpi paikka. Mieleen tulee Milos Formanin legendaarinen elokuva Yksi lensi yli käenpesän, jossa vapaus oli terapeuttista, mutta hoitoyhteisölle liian radikaalia.

Elokuvateattereissa parhaillaan pyörivään Prinsessa-elokuvaan liittyy koulukampanja, jolla pyritään hälventämään psyykkisiin sairauksiin liittyviä ennakkoluuloja. Elokuvan voi tilata Koulukino-esitykseksi ja nettisivuilta löytyy opetusta tukevaa materiaalia.

Innokkaimmat elokuvan ihailijat voivat tehdä pyhiinvaellusmatkan Kellokoskelle, jossa edelleen toiminnassa olevan sairaalan puistoon on vuonna 1995 pystytetty spiraalimainen muistomerkki Prinsessan kunniaksi.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.