— Taiteen kerääminen vaatii enemmän ammattitaitoa kuin pääomaa, sanoo Risto Vilhunen. Taustalla Pablo Picasson maalaus.
Keräämisen taide
Risto Vilhunen on hyvä tekemään löytöjä — niin sienimetsässä kuin taidehuutokaupoissakin.
Hämähäkkimiehiä ja Marc Chagallin grafiikkaa, Jumalanäiti-ikoni ja Andy Warholin Marilyn: Vantaan taidemuseon uudessa näyttelyssä Leonardo da Vilhun aarteet mennään laidasta laitaan. Näyttely koostuu taiteilija Risto Vilhusen uusimmista maalauksista ja hänen keräämistään taideteoksista ja ikoneista.
Pitkän taiteilijanuran tehnyt, 1960-luvulla poptaiteella aloittanut Vilhunen on uusissa teoksissaan palannut nuoruutensa kuvamaailmaan. Teosten lähtökohtana ovat olleet antikvariaatista hankitut Hämähäkkimies-sarjakuvat.
— Minähän inhoan sarjakuvaa, Vilhunen muistuttaa.
Silti hän löytää niistä jotakin kiehtovaa. Hurjat perspektiivit tuovat hänen mieleensä barokin taiteen. Syöksähtelevissä supersankareissa ja yläilmoihin kohoavissa pyhimyksissä on paljon samaa.
Samoihin aikoihin, kun Vilhunen innostui poptaiteesta, hän kiinnostui myös ikoneista.
Hän kävi kotipaikkakunnallaan Kuopiossa ortodoksisessa kirkkomuseossa ja pysähtyi katsomaan kertomusikoneja, joissa kuvapinta on jaettu useampaan osaan. Vilhusen silmissä ne muistuttivat paitsi sarjakuvaa myös niitä Andy Warholin teoksia, joissa toistuvat keittopurkit tai Coca-Cola-pullot. Myöhemmin hän otti huomionsa puheeksi piispa Arsenin kanssa ja sai kuulla, että Warholin vanhemmat olivat ortodokseja.
Vilhunen sanookin, ettei taiteen maailmassa juuri keksitä uutta. Supersankarisarjakuvat, pyhimystarinoita kuvaavat seinämaalaukset vanhoissa kirkoissa, kertomusikonit ja poptaide käyttävät kaikki samoja keinoja.
— Minulla ei ole uskonnon kanssa mitään tekemistä, Risto Vilhunen tokaisee, kun häneltä kysyy, miksi hän päätyi keräämään ikoneja.
— Ikonit kiinnostavat minua vain esteettisistä syistä.
Ensimmäiset viisi ikonia hän tuli hankkineeksi, koska ateljeekodin seinällä Sotungissa oli niille sopiva paikka.
Vilhunen on kerännyt ikoneita ja muuta taidetta parinkymmenen vuoden ajan. Yksi kimmoke taiteen keräämiseen oli huoli kuvataiteen kehnosta opetuksesta ja piirustustaidon katoamisesta Suomessa. Syntyi idea perustaa eräänlainen piirustustaiteen geenipankki. Siihen lahjoittivat teoksiaan monet tunnetut taiteilijat Tapani Raittilasta Rafael Wardiin.
Kokoelma laajeni myös grafiikkaan, maalauksiin ja veistoksiin. Kaiken kaikkiaan Vilhunen laskeskelee hankkineensa noin 5000 taideteosta. Niistä noin 4300 hän on lahjoittanut Kuopion taidemuseolle, ja sieltä niitä on nyt saatu lainaksi Vantaalle.
Lisäksi Vilhunen on lahjoittanut ikoneita sekä afrikkalaista, kiinalaista, maya- ja inkaesineistöä Vantaan kaupunginmuseolle. Omasta tuotannostaan hän on lahjoittanut noin 6000 teosta Vantaan taidemuseolle.
— Keräämäni kokoelma on todennäköisesti suurin tällä hetkellä elävien taiteilijoiden kokoelmista. Taiteilijoista esimerkiksi Degas ja Rembrandt olivat huomattavia keräilijöitä. Mutta on aika poikkeuksellista, että taiteilija on aidosti kiinnostunut muiden teoksista. Monille on tärkeää vain oma työ.
Vilhunen sanoo, ettei hän ole keskittynyt mihinkään tiettyyn aikakauteen tai tyylisuuntaan.
— Sanotaan näin, että pääpaino on hyvässä taiteessa.
Siitä, mikä Vilhusen mielestä on sitä hyvää taidetta, saa nyt käsityksen Vantaan taidemuseota kiertämällä: Dürer, Rembrandt, Goya, Picasso, Matisse, Léger, Chagall…
Kerääminen on Risto Vilhusella verissä, mutta itsellään hän ei hankkimiaan teoksia enää halua pitää. Antaminen on tärkeämpää. Yksi syy lahjoittamiseen on ollut myös se, että hän on halunnut siirtää kokoelmansa ehjinä jälkipolville. Monta hienoa taidekokoelmaa on hajonnut, kun perikunta on keräilijän kuoltua myynyt teoksia yksitellen.
— Ei minun ole vaikea luopua taideteoksista. Eikä myöskään ole vaikea myydä omia maalauksiani. Jotkut taiteilijat maalaavat muka sydänverellään. Minä en. Rätit seinälle ja rahat taskuun vaan!
Nykyisin Vilhunen pyörittää keräilyharrastustaan taiteilijaeläkkeensä turvin. Isoja pääomia ei siis välttämättä tarvita. Tänäkin vuonna Vilhunen on ehtinyt hankkia jo yli kolmesataa teosta.
Taidetta ostaessaan Vilhunen luottaa intuitioonsa. Toki apua on myös siitä, että hän taiteilijana tuntee erilaiset materiaalit ja työtavat. Jotkut teoksista Vilhunen on saanut vaihtokauppana omia maisemamaalauksiaan vastaan.
— Se ei kyllä tunnu edes imartelevalta, että joku haluaa vaihtaa arvotaidetta minun maalauksiini.
Palataan vielä Vilhusen kokoelman alkusysäykseen: nykytaiteen tilaan ja taiteilijoiden osaamiseen. Siitä Vilhusella riittää sanottavaa. Hän on vakuuttunut siitä, että perinteinen maalaustaide ja kuvanveisto ovat tekemässä uutta tulemista.
— Ammattitaitoa aletaan taas arvostaa. Kävelevät valkoiset miehet ja muut performanssit ovat nyt vaarassa.
Vilhunen muistuttaa, että vasta muutaman kymmenen vuoden päästä punnitaan, mikä oman aikamme taiteesta on kestävää ja jää taidehistoriaan.
— Ajattele Vermeeriä, joka löydettiin vasta lähes 200 vuotta kuolemansa jälkeen. Botticellin 1400-luvulla maalaama Kevät siirrettiin Uffizin taidemuseoon vasta 1800-luvulla, aiemmin sitä pidettiin huonona maalauksena. Leonardon Mona Lisan kehykset maksoivat aikoinaan enemmän kuin itse maalaus.
Risto Vilhusen keräilyvietti ei rajoitu vain taiteeseen ja kiinnostaviin esineisiin.
— Tänä kesänä olen kerännyt 200 litraa vadelmia omalta tontilta. Ja sieniä. Omeniakin tulee paljon.
Leonardo da Vilhun aarteet 12.1. asti
Vantaan taidemuseossa Myyrmäkitalossa
Jaa tämä artikkeli: