Kesää on jäljellä
Riippumatot ja -keinut ovat paras paikka ottaa torkut. Geneven yliopiston tutkijat tarkkailivat vapaaehtoisten aivosähkökäyriä, kun nämä nukkuivat sängyssä, puutarhakeinussa ja riippumatossa. Tulos oli, että keinuva liike paransi lyhyiden unien laatua ja erityisesti syvän unen määrä lisääntyi.
Riippumattojen uskotaan olevan Etelä-Amerikan alkuperäisväestön keksintö, joka saapui Eurooppaan Kristoffer Kolumbuksen mukana. Varhaisimmat riippumatot kudottiin hamack-puun kaarnasta, mutta myöhemmin alettiin käyttää sisal-kasvia, jota oli enemmän saatavilla. Puuvillaiset riippumatot ovat siis melko uusi keksintö.
Riippumatto on hyvä lepopaikka monessa mielessä. Se on kevyt, kulkee helposti mukana ja sen voi pestä. Erityisen hyvä se on laivassa tai veneessä. Merimiehet ovat nukkuneet riippumatoissa siksi, että niistä ei putoa kovassakaan aallokossa ja matto myötäilee mukavasti laivan liikkeitä.
Hyvin unien lisäksi riippumatossa voi myös pyhiinvaeltaa. Pyhiinvaelluksiin on kautta aikojen liittynyt oman uskon todistaminen, Jumalan etsiminen ja ympäröivän luonnon havaitseminen. Kaikki tämä on mahdollista myös liikkumatta.
Kirkon Pyhä-teemaa koordinoivan projektisihteerin Marjukka Laihon mielestä fyysisen kunnon ei pidä olla esteenä pyhiinvaellukselle.
— Koska ihmiset ovat erilaisia, myös pyhä koskettaa meitä eri tavalla.
Jaa tämä artikkeli: