Timo Laanisen teologian maisterin opinnot ovat loppusuoralla. Teologisen tiedekunnan kävelyputki on tullut tutuksi opiskeluaikana. Kuva: Sirpa Päivinen
Keskustapuolueen konkari Timo Laaninen aikoo papiksi tylsään kirkkoon
Vaikka luterilaisesta kirkosta puuttuu vauhtia, pinnan alla on hyvää.
Oli syksy 1980, kun hallintotieteiden ylioppilas Timo Laaninen teki päätöksen.
Laanisella oli päällä hengellinen etsintä, ja hän osallistui viikon kestävään kristilliseen opiskelijaseminaariin. Paikalla oli pitkä lista sen ajan julkkiskristittyjä Daniel Nylundista Jukka Leppilampeen.
Älylliset argumentit upposivat. Laaninen vakuuttui ja teki uskonratkaisun.
– Monet kristityt ovat todenneet, etteivät ole tarvinneet mitään uskonhyppyä. Ehkä jokaiselle on oma käsittelytapansa. En halua laittaa omaa kokemustani normiksi, hän pohtii vuosikymmeniä myöhemmin.
Välissä on tapahtunut paljon. Timo Laaninen on muun muassa työskennellyt kolmen keskustalaisen pääministerin, Esko Ahon, Anneli Jäätteenmäen ja Matti Vanhasen, poliittisena erityisavustajana, keskustan Suomenmaa-lehden päätoimittajana ja keskustan puoluesihteerinä.
Mutta ilman sitä viikkoa Tampereella Laaninen ei nyt istuisi helsinkiläisessä kahvilassa puhumassa seuraavasta suunnitelmastaan. Teologian maisterin opinnoista on jäljellä seurakuntaharjoittelu ja rapiat päälle.
Sitten Timo Laaninen on valmis harkitsemaan pappisvirkaa, jos mikään seurakunta vain suostuu palkkaamaan 63-vuotiasta.
– Uskonnollinen ajatteluni on kyllä muuttunut 1980-luvulta. Olihan se paljon mustavalkoisempaa, sellainen pietistinen ajatusmaailma, Laaninen kertoo.
Ydin on kuitenkin pysynyt samana. Se on Kristus.
Terve kristillisyys ei katso ihmisen tekemisiin
Sanotaan, että Suomi on maallistunut ja kirkko on kriisissä. Kirkon jäsenmäärä tippuu, kirkossa ei käydä, lapsia ei kasteta ja avioliitot solmitaan yhä useammin maistraatissa.
Timo Laanisen mielestä tilanne ei ole niin yksinkertainen. Vaikka kirkko on kriisissä, sillä on myös vahvuutensa. Se on vain sellaista vahvuutta, jota ei ole tapana panna merkille.
Kirkosta puuttuu väriä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mutta sen perusopetus on vakaata ja tervettä.
– Kirkosta puuttuu väriä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita, jotka ihmisiä kiinnostaisivat, mutta sen perusopetus on vakaata, tervettä ja jollain tavalla luotettavaa.
Se on Laanisen mielestä tärkeää. Lahkojen, ääriajattelun ja epäterveen uskonnollisuuden keskellä luterilainen kirkko on turvallinen.
Rajanveto terveen ja epäterveen uskonnollisuuden välillä ei toki ole helppoa, mutta Laaninen antaa esimerkin.
– Epäterveen puolelle mennään, kun ajatellaan, että sairaudet paranevat, kun oikein kovasti uskoo. Tai että vastoinkäymiset ovat omaa syytäsi, kun et usko oikealla tavalla.
Laanisen mielestä terve kristillisyys ei katso ihmisen tekemisiin tai uskomisiin, vaan Jumalaan.
– Viime kädessä kaikki on armon varassa, ei kiinni omista ponnisteluista tai oikealla tavalla uskomisesta.
Arvoyhteisön pitää innostaa ihmisiä
Koko työikänsä Timo Laaninen on pyörinyt politiikan kentällä. Sekä kirkko että puolueet voivat hänen mielestään parhaimmillaan antaa kokemuksen, että on itseään suuremmalla asialla.
– Kirkon ydin on vähän toisenlainen kuin puolueiden, syvemmällä. Mutta kummatkin ovat arvoyhteisöjä.
Koska kyse on arvoyhteisöistä, kummankin pitää yhä uudestaan saada ihmiset innostumaan asiastaan. Kirkkoa ja puolueita yhdistää myös sama ongelma: ihmiset eivät enää tahdo sitoutua. Aina niin ei ole ollut.
Pohjalla on tavallinen eksistentiaalinen kysymys. Että mikä tämän kaiken tarkoitus on.
– Meidän kulttuurissamme yksi historian linja on yksilöllisyyden nousu, ehkä itsekkyydenkin. Yksi puoli sitä on, että ei haluta pysyvästi sitoutua oikeastaan mihinkään, Laaninen pohtii.
Eikä ilmiö koske vain politiikkaa tai uskontoa. Moni ei halua sitoutua sen enempää työpaikkaan kuin puolisoonkaan. Mistä se sitten johtuu, Laaninen ei tiedä.
– Osaan kuvata ilmiötä, mutta ei minulla sille kovin syvällisiä selityksiä ole.
– Mihin sitten nojata, kun tulee tiukka paikka? Jos kaikki ihmissuhteista lähtien on tilapäistä, on suuri riski, että jää yksin.
Oikeastaan Laaninen osaa sanoa vain sen, miksi hän itse on halunnut pitää tietyistä asioista kiinni. Kirkko esimerkiksi antaa hänelle sen, mihin viime kädessä nojata.
– Pohjalla on tavallinen eksistentiaalinen kysymys. Että mikä tämän kaiken tarkoitus on. Että on joku pohja, joka ei petä.
Kirkko ei ole vain yhteiskunnallinen liike
Perheellä on mökki Kemiössä. Jos hyvin käy, Timo Laaninen saa pappisharjoittelupaikan jostain lähettyviltä. Toukokuun voisi viettää mökkeillen ja papin töitä opetellen.
Joskus keskustassa naurettiin, että kirkko on vain SDP:n hengellinen siipi. Nyt etelän pappeja haukutaan punaviherpapeiksi, ja turvapaikanhakijoiden puolesta puhuvia piispoja nimitellään suvakeiksi.
Laanisen mielestä on hyvä, että kirkko ottaa kantaa yhteiskunnan ongelmiin.
– Ne eivät kuitenkaan ole kirkon ydinasia. Kirkon pitää olla jotain enemmän kuin yhteiskunnallinen liike. Välillä mietin, eikö kirkko näe sitä hengellistä etsintää, mitä ihmisillä on. Arkaileeko kirkko tarjota sanomaansa Kristuksesta vastaukseksi siihen?
Laanisen saarna loppuu kuitenkin lyhyeen. Hän ei halua räksyttää.
– Olen kirkollisen hierarkian alimmilla portailla askartelemassa. Aika nöyrällä mielellä annan neuvoja.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Entinen kansanedustaja Kirsi Ojansuu-Kaunisto aloittanee pappina Malmilla – seurakunnassa on muitakin pappeja, joilla on poliittinen tausta
AjankohtaistaKirsi Ojansuu-Kaunisto on vihreiden entinen kansanedustaja. Hänen erityiseksi tehtäväkseen Malmin seurakunnassa suunnitellaan yhteiskunnallista vaikuttamistyötä.
