null Entinen kansanedustaja Kirsi Ojansuu-Kaunisto aloittanee pappina Malmilla – seurakunnassa on muitakin pappeja, joilla on poliittinen tausta

Kirsi Ojansuu-Kaunisto toimi vihreiden kansanedustajana 1999–2011. Kesällä hän aloittaa papin työt.

Kirsi Ojansuu-Kaunisto toimi vihreiden kansanedustajana 1999–2011. Kesällä hän aloittaa papin työt.

Entinen kansanedustaja Kirsi Ojansuu-Kaunisto aloittanee pappina Malmilla – seurakunnassa on muitakin pappeja, joilla on poliittinen tausta

Kirsi Ojansuu-Kaunisto on vihreiden entinen kansanedustaja. Hänen erityiseksi tehtäväkseen Malmin seurakunnassa suunnitellaan yhteiskunnallista vaikuttamistyötä.

Malmin seurakunta on kutsunut vihreiden entisen kansanedustajan Kirsi Ojansuu-Kauniston papin virkaan. Ojansuu-Kaunisto anoo pappisvihkimystä keväällä Helsingin hiippakunnan piispalta ja tuomiokapitulilta.

Seurakunnan suunnitelma on, että Ojansuu-Kauniston erityiseksi tehtäväksi tulee yhteiskunnallinen vaikuttamistyö.

– Se voi olla yhteiskunnallisten toimijoiden yhteen saattamista, erilaisten arvomaailman omaavien ihmisten kohtaamista, keskustelua ja ymmärryksen lisäämistä, ennakkoluulojen ja pelkojen poistamista, Ojansuu-Kaunisto sanoo seurakunnan tiedotteessa.

Ojansuu-Kaunisto kertoo, että hänen kutsumuksensa papin työhön on syntynyt kuoleman ajattelemisesta.

– Kuolema on avain elämään. Ikääntymisen myötä olen ymmärtänyt, että kuolemasta on tärkeä puhua ja toimia sen äärellä, koska kuolema todella on avain elämään, toivoon ja rohkeuteen.

Malmin kirkkoherran Heikki Arikan mukaan on vaikuttavaa, että ”valtakunnan tason poliitikko haluaa antaa osaamisensa ja kokemuksensa kirkon työhön ja erityisesti Malmin seurakunnalle”.

– Uskon, että evankeliumin asia saa uusia näkökulmia ja ulottuvuuksia kokeneiden politikkojen myötä. Kirkon ovet ja pappisvirka on auki myös politiikoille. Jumalan valtakunnan rakentamiseen ovat kaikki kutsuttuja, Arikka sanoo tiedotteessa.

Malmin seurakunta on aiemminkin palkannut papiksi poliitikkoja. Keskustan entinen puoluesihteeri Timo Laaninen aloitti vuonna 2018 pappina seurakunnassa, ja kirkkoherra Arikka on toiminut Varsinais-Suomessa paikallispoliitikkona kokoomuksen riveissä.

Oikaisu 4.2.2021 kello 8.35: Jutussa sanottiin aiemmin, että Kirsi Ojansuu-Kaunisto aloittaa pappina Malmilla. Lopullisen päätöksen Ojansuu-Kauniston pappivihkimyksestä ja virkamääräyksestä tekevät kuitenkin Helsingin tuomiokapituli ja piispa vasta toukokuussa.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi