null Ketä äänestän?

Ketä äänestän?

Seurakuntaa on hämmentänyt viimeaikainen keskustelu homoudesta. Arkkipiispasta lähtien on kehotettu seurakuntalaisia äänestämään ja siten vaikuttamaan kirkon toimintaan. Kehotus on oikea.

Ketä äänestän? En tunne kuin muutamia ehdokkaita. En edes heidän todellisia mielipiteitään ja arvojaan. Tietoa puuttuu.

Hämmennystäni lisäsi Hämeenkylän seurakuntavaalien poliittisesti sitoutumattomien valitsijayhdistyksen esite. Siinä sanotaan muun muassa, että toimintakautena 2011–2014 ”sitoudumme pysymään uskollisena Jumalan Sanalle.” Tähän ohjelmakohtaan on yleisellä tasolla helppo yhtyä. Hämmennys syntyy siitä, mitä tarkoitetaan.

Ohjelmakohta voi tarkoittaa sitä, että ajatellaan kuten Päivi Räsänen ja evankelinen herätysliike piispoineen tai että ajatellaan avarasti kuten esimerkiksi arkkipiispa Mäkinen ja piispa Askola tai mitä vain.

Ohjelmakohta, niin hyvää kuin sillä onkin tarkoitettu, synnyttää enemmän hämmennystä kuin selkeyttää. Mitä todella on haluttu sanoa? Seurakunnassa edelleen liikutaan sammutetuin lyhdyin. Herää vielä kysymys: entä valitsijayhdistyksen yksityisen jäsenen mielipide ja kanta? Sekin jää epäselväksi.

Näillä tiedoilla äänestäminen on kuin lottoamista. Vain harva valinta osuu oikeaan. Toivoa sopii, että vaalikone antaa parempaa tietoa.

Eikö jo nyt seurakunnassa ja kirkossa olisi aika kertoa, mitä ehdokkaat todella ajattelevat, että äänestäjät voisivat tehdä ratkaisunsa tiedon eikä luulon varassa?

Martti Mäkelä
opetusneuvos, vuoden 1968
kirkolliskokouksen jäsen

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.