Kipeä olkapää
Isällä oli oikea olkapää kipeä. Iltateepöydässä hän näytti, miten vaikea on nostaa kyynärpäätä korkealle. Se esti häntä voimistelemasta ja kurottamasta kirjaa hyllystä.
Kaksi viikkoa myöhemmin isä kuoli. Minulle tuli ensimmäisenä mieleen, että enää ei isän olkapäähän satu. Sellaista on kuoleminen. Kaikki lakkaa tuntumasta.
Eläessä isällä oli monta muutakin kivistävää kohtaa. Hänestä ei koskaan tullut sitä, mitä piti. Hän ei saanut valmiiksi sitä, mitä aikoi. Hänen lapsensa olivat hänestä kauempana kuin hän toivoi. Nuoruuden idealismi ei koskaan mahtunut hänen todellisuuteensa.
Sellaista on eläminen. Kaikki tuntuu.
Kun minä kuolemasta ja alkutalven pimeästä turtana haaveilen elämästä, minun pitäisi muistaa juuri tämä: Elämä on hiertävä kenkä ja puristava vaate. Mitä voimakkaammin elän, sitä väkevämmin se ottaa. Mutta tunnottomiksi käyvien känsien ja kovettumien sijaan siunatumpi on sen joka askeleella kasvava ja vesikellona pullottava rakko.
Jaa tämä artikkeli: