Kirja kainalossa. Arkkipiispa Kari Mäkisellä ei ole mitään tiettyä lukupaikkaa, vaan lukemiseen käy se sija, missä hän sattuu kulloinkin olemaan.
Kirjat, joihin palaan
Arkkipiispa Kari Mäkinen ja kirjailija Riikka Pelo palaavat tärkeisiin kirjoihin yhä uudestaan.
Arkkipiispa Kari Mäkinen vastaa puhelimitse Turusta kysymykseen, eroaako hänen lukemisensa kesäaikana jotenkin talviajasta.
”Kyllä ja ei. Lukemiseni määrä ei riipu niinkään vuodenajoista. Pyrin kuitenkin lukemaan kesällä hieman toisenlaista kirjallisuutta kuin talvella. Haluan löytää silloin tilaa kulttuurihistoriallisille ja teologisille kirjoille, jotka vaativat syvällisempää paneutumista.”
Kesällä Mäkinen lukee jonkin verran enemmän kaunokirjallisuuttakin. Hänestä hyvää kaunokirjallisuutta ovat myös monet dekkarit, joita hän lukee ympäri vuoden.
Mäkisellä ei ole mitään tiettyä lukupaikkaa, vaan lukemiseen käy se paikka, missä hän sattuu kulloinkin olemaan.
”Mökillä saatan jäädä aikaisen aamu-uinnin jälkeen rantaan lukemaan kirjaa.”
Arkkipiispa lukee mielellään uusinta kirjallisuutta. Hänestä on hienoa, että jatkuvasti julkaistaan hyviä kirjoja. Se antaa mahdollisuuden kokea uuden löytämisen uteliaisuutta.
”Minulla ei ole kovin paljon sellaisia kirjoja, joihin palaisin myöhemmin, mutta jotkut ovat kyllä jättäneet vuosien varrella erityisiä jälkiä.”
Kari Mäkinen nimeää ensimmäiseksi erityiseksi kirjaksi Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. Hän palaa siihen eri näkökulmista.
”Seitsemän veljestä on yksinkertaisesti hyvä. Se on kiinnostava kielellisesti, rakenteellisesti, historiallisesti ja kulttuurisesti. Romaani kertoo siitä, mitä on ihmisenä oleminen.”
Nuoruudessaan 1970- ja -80-luvuilla Mäkinen luki useaan otteeseen kolumbialaisen Gabriel Garcia Márquezin romaania Kukapa everstille kirjoittaisi. Hänestä se on pieni helmi, tavattoman hieno toivon kuvaus.
Toivosta, vaikka kokonaan toisin, on Mäkisestä kysymys myös Paavo Rintalan teoksessa Minä Grünewald, joka sisältää vaikuttavan näkemyksen ristin teologiasta.
”Se tulee pitkästä vuosikymmenien kaaresta esille kaunokirjallisena teoksena, jossa taidehistorialliseen taustaan sijoittuu kaiken menettämisen syvä, teologinenkin pohdinta.”
Kaunokirjallisella saralla Kari Mäkistä on kiehtonut myös ranskalaisen Michel Tournierin romaani Kolmen kuninkaan kumarrus. Kirja kuuluu hänestä parhaisiin raamattuparafraaseihin, ja sen pohja on Matteuksen kertomuksessa itämaan tietäjistä. Legendojen kautta avautuu ihmisen kaipuun moninaisuus.
Kotimaisista romaaneista on arkkipiispaa innoittanut Olli Jalosen Johan ja Johan.
”Jalosen kieli on omintakeista. Siinä on omanlaistaan hengitystä. Kirja kuvaa riipaisevasti modernin ihmisen yksinäisyyttä, ja lisäksi se on hieno rakkauden ja toisen ihmisen merkittävyyden kuvaus.”
Teologisista teoksista Mäkiseen on tehnyt vaikutuksen 1900-luvun tunnetuimpiin teologeihin kuuluvan Dietrich Bonhoefferin Kirjeitä vankilasta. Mäkinen pitää teosta syvämietteisenä aikuisen uskon kuvauksena. Samaan sarjaan kuuluvat suomalaisen teologin Juhani Rekolan esseet, joista Mäkinen pystyy ammentamaan jatkuvasti uutta.
Kirjailija Riikka Pelo kertoo lukevansa aina ja kaikkialla: kotona ennen nukkumaanmenoa ja heti herättyään, bussissa ja metrossa sekä työhuoneellaan.
”Minulla on aina turvakirja mukanani”, Pelo nauraa.
Lukuharrastus alkoi lapsuudessa. Kun Pelo sai mummoltaan L. M. Montgomeryn Anna- ja Runotyttö-kirjat, hän ahmi parinkymmenen kirjan kasan viikossa.
Sittemmin kirjoittamisesta ja sen myötä lukemisesta on tullut työ. Pelo valmistelee väitöskirjaa elokuvakäsikirjoittamisesta, ja viime syksynä Pelon toinen romaani Jokapäiväinen elämämme voitti Finlandia-palkinnon. Väitöskirjaa ja romaania varten hän on lukenut runsaasti niin filosofian ja draaman alan tutkimuskirjallisuutta, historiakirjoja kuin kaunokirjallisuuttakin.
Kova työtahti on vähentänyt vapaa-ajan lukemista. Jokapäiväistä elämäämme viimeistellessään Pelo huomasi, ettei enää pystynyt keskittymään proosan lukemiseen.
”Piti olla puhdas mieli, joten aloin hylkiä muuta proosaa. Nykyään vapaa-ajan lukemiseni on aikaisempaa valikoidumpaa, hitaampaa ja kohdistetumpaa.”
”Olen täyttänyt itseni sanalla yli äyräiden. Kaivon täytyy puhdistua.”
Kesällä kirjailija valitsee luettavakseen pitkää proosaa, jota ei lueta työtä varten.
Tänä kesänä hän aikoo lukea klassikoiden uusia käännöksiä kuten Leevi Lehdon Ulysses-käännöksen James Joycen Odysseuksesta sekä Martti Anhavan käännöksen Fjodor Dostojevskin Karamazovin veljeksistä.
Tietyt kirjat Pelo on vienyt kesäpaikkaansa.
”Siellä yritän opetella nauttimaan proosasta uudelleen. Tällä hetkellä luen Jose Saramagon Baltasaria ja Blimundaa.”
Luiz Ruffaton kirjaa Rutosti hevosia Pelo kehuu vimmaiseksi kuvaukseksi urbaanista Brasiliasta. Kesän tähän asti vaikuttavin lukukokemus on ollut Gerour Kristnyn runokokoelma Verikavio. Se on islantilaisen saagan uudelleenkirjoitus naisen ja luonnon säilymisen näkökulmista.
Tietokirjallisuutta Pelo ei aiemmin lukenut vapaa-ajallaan lainkaan, mutta viime aikoina hän on innostunut villivihannesten keräämisestä ja metsäpuutarhoista, ja sitä myöten kasvitieteen professorin Sinikka Piipon kirjoista kuten Mielen ja rakkauden kasvit sekä Kasvien salatut voimat. Joogaharrastuksensa tueksi Pelo lukee muun muassa hindulaista Patañjalin Joogasutraa.
Riikka Pelo palaa toistuvasti Joycen Odysseuksen ja Finnegans Waken kielen virtaan. Kirjailijan juuret ovat kuitenkin suomalaisessa kirjallisuudessa, ja juuriaan virkistääkseen hän lukee Aino Kallaksen Sudenmorsianta. Siinä kiinnostaa kielen arkaaisuus ja raamatullisuus.
Myös Marja-Liisa Vartion teoksiin ja Eeva-Liisa Mannerin runoihin Pelo palaa yhä uudestaan.
”Niissä on läsnä ihmisen mielen sisäinen maailma. Jollakin tapaa tunnistan teoksista myös itseni. Niissä maailmoissa on helppo ja kotoisa olla.”
Pelo kertoo nauttivansa kielen runollisuudesta ja soinnista sekä kirjoista, jotka ovat tiheitä ja kerroksellisia.
”Välillä palatessani johonkin kirjaan mietin, olenko muka lukenut tämän joskus. Kirjat ovat vanhoja hyviä ystäviä, joiden seuraan palaan. Ne muuttuvat niin kuin ystävätkin.”
Jaa tämä artikkeli: