Liesel kasvaa sodan keskellä.
Kirjat tuovat toivoa
Eletään 1930-luvun lopun jännittyneissä tunnelmissa natsien hallitsemassa Saksassa. Nuori Liesel (Sophie Nélisse) lähetetään sijaiskotiin, koska hänen äitiään epäillään kommunistiksi.
Arka tyttö yrittää sopeutua uuteen ympäristöön. Hän ystävystyy empaattisen kasvatti-isänsä (Geoffrey Rush) kanssa ja oppii tämän avustuksella lukemaan. Siitä tulee hänelle elintärkeä taito.
Kun kylän torilla poltetaan kasapäin ”kiellettyjä” kirjoja, alkaa Liesel tajuta, miten ihmisiä aivopestään. Myös perheen kellarissa piileskelevä juutalainen saa hänet ymmärtämään, mistä sodan kummallisuuksissa on kyse.
Brian Percivalin ohjaama elokuva Kirjavaras perustuu Markus Zusakin samannimiseen romaaniin. Elokuvassa kirjoja paitsi poltetaan ja varastetaan myös luetaan. Niitä luetaan sekä yksin että ääneen pommisuojassa rauhoittamaan koko kylän väkeä. Kirjoja annetaan lahjaksi. Jostakin kirjasta maalataan tekstit pois ja tehdään tilaa uusille ja ehkä todemmille tarinoille.
Kirjoja ja lukemista ylistävä tarina siirtyy valkokankaalle hieman pinnallisena. Mutta se pinta on kaunis: elokuva on sadunomaisen komea, koskettava ja taitavasti näytelty.
Jaa tämä artikkeli: