null Kirkko ei joustanut

Kirkko ei joustanut

Mietin, vieläkö otan kantaa kastamiseen. Korson kirkkoherra Kari Pekka Kinnunen sanoo (VL 24.9.), että tänä päivänä kummin tehtävää arvostetaan korkealle. Niin se on ollut kautta aikojen.

Mutta että kirkko voisi kiertää ongelman niin, että kastava pappi tai suntio olisi toinen kummi! Eiväthän he täytä kummin tehtävää kuitenkaan. Ajatuksestakin tulee suorastaan huono olo.

Näin kirkkolakia sitten noudatetaan oikein ja lapsi saa kaksi kummia — ja kasteen. Sehän on ihan sama kuin jos tyttäreni tytär olisi kastettu, kun hänellä oli yksi kummi.

Kyllä tyttärelleni oli kerrottu, että isovanhemmat voisivat myös olla kummeja. Minä ainakin olen jo kummi ennestään, ja olen täyttänyt kummin velvoitteet. Mutta nyt olen mummi, ja minulla on muu tehtävä, jos kirkkoherra tai joku muu ei sitä tiedä.

Näen edelleen asian niin, että kirkko ei joustanut, kun se kerran olisi voinut kastaa, jos toinen kummi olisi ollut pappi tai suntio.

Mutta säästyypähän kirkollisvero vaikka eläkettä varten. Olen käynyt keskustelun yläkerran Isän kanssa, eikä minulla ole yhtään huono omatunto. Että sinut ollaan.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.