null Kirkko Helsingissä kiristää vyötä

Vaikka talous on tiukilla, kirkkoon liittyi tänä vuonna enemmän ihmisiä kuin koskaan ennen. Kuva: Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio

Vaikka talous on tiukilla, kirkkoon liittyi tänä vuonna enemmän ihmisiä kuin koskaan ennen. Kuva: Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio

Ajankohtaista

Kirkko Helsingissä kiristää vyötä

Taloutta tiukentaa etenkin uusi järjestelmä, joka muuttaa kirkon valtiolta saamaa tukea.

Helsingin seurakuntayhtymän talousarvio ensi vuodelle on vahvistettu. Kassa hupenee nykyennusteiden mukaan miljoonilla euroilla lähivuosina.

Tuloja vähentää erityisesti ensi vuoden alussa käyttöön otettava järjestelmä, jossa kirkko saa valtiolta korvauksia yhteiskunnallisista palveluksistaan kuten hautaustoimesta eri tavoin kuin ennen. Myös saatavan kirkollisveron määrän odotetaan pienenevän. Suomen heikon taloustilanteen vuoksi moni kirkon jäsen on työtön tai muuten pienituloinen, mikä alentaa maksettavaa kirkollisveroa. Veroeurojen määrää supistaa myös kirkosta eroaminen, vaikka se onkin laskusuunnassa.

Tulevien kolmen vuoden aikana seurakuntien menoja vähennetään 15 prosenttia. Ensi vuonna toimitaan kolme miljoonaa eroa nykyistä pienemmällä määrärahalla.

Suurimpia menoeriä ovat kiinteistöt sekä palkkalistoilla olevat ihmiset. Kirkko Helsingissä aikoo säästää erityisesti seinistä. Irtisanomisia ei ole suunnitteilla, mutta joistakin toimitiloista todennäköisesti luovutaan.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.