null Kirkko kannustaa liikkumaan enemmän

Kirkko kannustaa istumaan vähemmän ja kävelemään enemmän.

Kirkko kannustaa istumaan vähemmän ja kävelemään enemmän.

Kirkko kannustaa liikkumaan enemmän

Kirkko tahtoo ihmisten istuvan vähemmän ja liikkuvan enemmän. Liikunnan lisäämiseksi käynnistyy kolmivuotinen Liikkuva seurakunta -hanke, jolle opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 60 000 euroa Suomen NMKY:n urheiluliiton kautta. Yhteistyökumppaneina ovat myös Suomen Latu, Valo ry, Suomen Icehearts ja kirkkohallitus.

Kampanjalla halutaan edistää sekä seurakuntalaisten että seurakuntien työntekijöiden liikunnallista elämäntapaa. Hankkeen aikana jaetaan hyviä liikunnallisia toimintatapoja ja haastetaan seurakuntia lisäämään liikuntatoimintaa. Seurakuntien työntekijöitä kannustetaan muun muassa pitämään kävelykokouksia. Pilottiseurakuntina ovat Lahden seurakunnat sekä Lapuan tuomiokirkkoseurakunta.

Kokonaisvaltainen ihmiskäsitys

- Kristilliseen ihmiskäsitykseen kuuluu ihmisen kokonaisvaltaisuus. Ihminen voi hyvin, kun henkinen, hengellinen ja fyysinen ulottuvuus ovat tasapainossa, kirkkohallituksen liikunta- ja urheiluyhteistyöstä vastaava asiantuntija Mikko Mäkelä muistuttaa.

Seurakuntien tarjoavat jo nyt jonkin verran liikunnallista toimintaa. Vantaan seurakunnissa on esimerkiksi lenkkiporukoita, naisten kuntojumppaa sekä monenlaisia lapsille ja nuorille tarkoitettuja liikuntakerhoja.

Liikuntapalkinto tulossa

Kirkkohallitus perustaa myös John Vikström -liikuttajapalkinnon.  Palkinnon avulla edistetään yhteiskuntasuhteita, saadaan myönteistä julkisuutta sekä kerrotaan kristinuskon kokonaisvaltaisesta ihmiskäsityksestä.
Palkinto voidaan myöntää henkilölle tai yhteisölle. Myöntämisen perusteita ovat erityisesti eettisten arvojen edistäminen liikunnassa ja urheilussa, kirkon liikunta- ja urheiluyhteistyön tukeminen, inhimillisyyttä ja ihmisen arvoa edistävä, pitkäjänteinen työ tai uusi innovaatio liikunnassa tai syrjäytymisen ehkäisy liikunnan ja urheilun keinoin.
Palkinto on nimetty entisen arkkipiispan John Vikströmin mukaan, joka tunnetaan innokkaana jalkapallon harrastajana.

Lue lisää: Liikkuva seurakunta -hankkeen Facebook-sivu.

Kuva: Jani Laukkanen.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.