null Kirkko tukee koululaisten hyvinvointia

Kontakti koululaisiin. Taimi Siipilehto-Kuisma iloitsee siitä, että kouluyhteistyössä seurakunnan työntekijällä on mahdollisuus tavoittaa suuri osa ikäluokasta. Kuva: Esko Jämsä

Kontakti koululaisiin. Taimi Siipilehto-Kuisma iloitsee siitä, että kouluyhteistyössä seurakunnan työntekijällä on mahdollisuus tavoittaa suuri osa ikäluokasta. Kuva: Esko Jämsä

Kirkko tukee koululaisten hyvinvointia

Oppilaitoksissa arvostetaan seurakuntien kanssa tehtävää yhteistyötä.

Monissa kirkoissa siunataan ensimmäisen luokan aloittavia koulutielle ennen syyslukukauden alkua. Myös lukuvuoden aikana seurakunnat tekevät yhteistyötä koulujen kanssa.

Kirkon työntekijät järjestävät koulujumalanpalveluksia, pitävät päivänavauksia ja vierailevat uskontotunneilla. Tavattomia eivät myöskään ole gospelkonsertit, luokkien tutustumisretket kirkkoon, draamaesitykset tai muut tapahtumat.

Aktiivisuus vaihtelee seurakunnittain ja kouluittain.

– Opettajainkokouksessa mietitään vuosittain, kuinka paljon koulukirkkoja ja päivänavauksia on hyvä olla. Seurakuntien työntekijöiden vierailut uskontotunneilla riippuvat kunkin opettajan aktiivisuudesta, kertoo Malmilla sijaitsevan Kotinummen ala-asteen apulaisrehtori Kalle Makkonen.

Makkosen mukaan seurakunnan ehdotukset otetaan opettajakunnassa pääosin innostuneesti vastaan. Nekin opettajat, jotka eivät ole kiinnostuneita kirkon asioista, ovat kiitollisia uskonnon tunneille saamastaan tuesta.

– Opettajien voi olla vaikea vastata lasten esittämiin uskontokysymyksiin omasta mielestään sopivalla tavalla. He toivovat tukea uskonnon opetukseen, Makkonen sanoo.

Malmin seurakunnan varhaisnuorisotyöalasta vastaava ja Maatullin ala-asteella koulutyötä tekevä Taimi Siipilehto-Kuisma muistuttaa yhteistyön olevan mahdollisuus seurakunnalle. Seurakunnan pitämien päivänavausten määrä on vuosien varrella vähentynyt ja muuta yhteistyötä on alettu rajata uskontotunneille. Maahanmuutto on lisännyt eri uskontojen edustajien määrää, ja suomalaisten kirkkoon kuulumattomienkin luku on kasvanut.

– Jos koulussa on eri uskontoihin kuuluvia, on yhteistyön tapahduttava uskontotuntien aikana. Muutoin kirkkoon kuulumattomille täytyy järjestää eri ohjelmaa, Siipilehto-Kuisma toteaa.

Seurakunnissa ja kouluilla on pohdittu, että kouluilla olisi ehkä paikallaan järjestää keskustelutilaisuuksia, joissa eri uskontokuntia edustavat oppilaat tutustuisivat toistensa uskontoihin.

– Yhteistyön kannalta olisi hyvä oppia tuntemaan eri kulttuureja, Makkonen miettii.

Neljään kouluun yhteyttä pitävä Malmin seurakunnan nuorisotyöntekijä Juha Kivirasi korostaa vuorovaikutuksen merkitystä koulujen ja seurakuntien välisessä yhteistyössä. Toiminnan on edettävä koulun ehdoilla.

– Vaikka ehdotettu yhteistyömuoto olisi kuinka hyvä, se ei käy, jos oppilaitoksen ohjelmaan ei mahdu, Kivirasi viittaa koulumaailman hektisyyteen.

 

Hengellisen työn lisäksi seurakunta pyrkii tukemaan koululaisten yleistä hyvinvointia. Kriisitilanteissa seurakunnan työntekijöitä voidaan pyytää paikalle, ja arjessakin he toimivat kuuntelevina korvina. Joissakin kouluissa on koulupäivystyksiä.

– Työntekijä on mukana välitunnilla, ja oppilaat voivat jutella hänen kanssaan, selventää Helsingin seurakuntayhtymän nuoriso- ja kouluyhteistyön pappi Aila Mäkinen.

Yläkoululla häärivä työntekijä saattaa olla tuttu vaikkapa rippikoulusta. Kun kasvot ovat tutut, kynnys mennä keskustelemaan madaltuu.

Työntekijät tulevat tutuiksi heillekin, jotka eivät ole olleet seurakunnan toiminnassa. Esimerkiksi alakoululaisten on helpompi lähteä seurakunnan kerhoihin, jos he ovat tavanneet työntekijöitä päivänavauksissa. Iltapäivä- ja harrastekerhoja pidetään koulujen tai seurakuntien tiloissa.

Lukukauden alussa aloittaa seurakuntien tukipuhelin Tekstaritupu, johon oppilaat voivat koulupäivien aikana lähettää kysymyksiä mieltä askarruttavista kysymyksistä. Aikuinen vastaa viesteihin vuorokauden kuluessa.

Noora Melaanvuo

 

Lisätietoa: www.tekstaritupu.net

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

”Kerroin, miten negatiiviset ajatukset itsestä ovat kuin korppikotka niskassa” – Näin seurakunnan nimikkotyöntekijä auttaa koululaisia Vantaalla

Hyvä elämä

Nuorisotyönohjaaja Riikka Hillebrand korostaa, että seurakuntien ja koulujen yhteistyössä aloitteen on tultava koulusta.


Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.