”Uudessa tilanteessa kirkolta vaaditaan aikaisempaa keskustelevampaa asennetta”, kirkkoherra Antti Rusama sanoo. Kuva: Patrik Lindström
Kirkkoherran viimeinen työpäivä
Kirkkoherra Antti Rusaman työhuoneessa on työpöydän lisäksi tuoliryhmä ja pieni pöytä, jonka ympärillä on käyty monta tärkeää keskustelua. Pöydän päällä on pieni, avattu pakkaus. Paperinenäliinoja.
”Se on yksi symboli, niitä on kulunut”, Rusama sanoo.
Ääni on vakaa, mutta silti liikutus kuuluu läpi. Tämä on Tapiolan pitkäaikaisen kirkkoherran ja papin viimeinen työpäivä ennen eläkkeelle siirtymistä.
Rusama poimii työpöydältä Fiskarsin sakset, joiden kahvassa lukee ”Tapio”. Ne ovat kuuluneet Rusaman edeltäjälle, Tapiolan kirkkoherrana ja sen jälkeen Kirkon Ulkomaanavun johtajana toimineelle Tapio Saranevalle.
”Tapion vaiheet ovat koskettaneet minua paljon. Hän oli älykkö ja oman tien kulkija, joka ei puhunut kenellekään mieliksi, vaan juuri kuten oli itse ajatellut.”
Vanhan liiton pappi
Kirjahyllyn siivoaminen maaliskuun puolivälissä valittavaa seuraajaa varten ei ole ollut kova urakka. Rusama on pitänyt paperimäärän kurissa. Tallessa ei ole yhtään omaa puhetta, vaikka Rusaman työtapoihin kuului niiden kirjoittaminen sanasta sanaan.
”Saarna on elävää sanaa, joka toimii siinä tilanteessa ja hetkessä, jossa se pidetään. Sitä ei voi sellaisenaan toistaa”, Rusama perustelee.
Saarnojen kirjoittamiseen Rusama käyttää kynää ja paperia. Hän on pysynyt ”vanhan liiton pappina”, joka ei ole tullut koskaan täysin sinuiksi tietokoneiden kanssa. Myös vuorovaikutus Facebookin tai Twitterin välityksellä on vieras ajatus.
”Minun sukupolveni opetettiin katsomaan ihmisiä silmiin ja sanomaan kädestä päivää.”
Jumalan todellisuus tulee tajuntaan
Rusama on kokenut kaikkein läheisimmäksi tehtäväkseen seurakuntalaisten kohtaamisen kirkollisissa toimituksissa ja niihin liittyvissä keskusteluissa.
”Nämä tehtävät ovat olleet minulle voimanlähde. Ihmisiltä saatu hyvä palaute kantaa. Joku on kertonut jopa jaksaneensa eteenpäin, koska on kokenut jonkun hetken turvalliseksi ja rohkaisevaksi.”
Kiitollisuuteen sekoittuu myös itsekritiikkiä.
”Olen varmaankin paennut työyhteisön johtajan velvollisuuksia omalle mukavuusalueelleni, jossa koen pärjääväni paremmin kuin johtajana.”
Sanojen rinnalla Rusama pitää tärkeinä symbolisia eleitä ja tekoja: ristinmerkkiä, kätten päälle panemista, käsien kohottamista siunaukseen ja kastettavan lapsen ottamista syliin.
”Symboleissa näkymättömän ja selittämättömän Jumalan todellisuus tulee ihmisen tajuntaan ja kokemuksen piiriin. Vesikin on symboli. Kasteessa on paljon sellaista, joka ei avaudu sanoilla.”
Itsestäänselvyydet karisevat
Rusama on työskennellyt Tapiolan seurakunnan erilaisissa tehtävissä yhteensä 38 vuoden ajan, vuodesta 1994 lähtien kirkkoherrana. Papin työn kannalta keskeisin muutos on ollut itsestäänselvyyksien väheneminen.
Enää ei voi lähteä siitä, että kirkon jäsenet kastattavat lapsensa ja solmivat avioliiton. Kaikki eivät toivo edes vainajan hautaan siunaamista.
”Omat valinnat ja oman näköisen elämän rakentaminen ovat tätä päivää. Papilta kysytään suurta viisautta ja ammattitaitoa, kun hän pohdiskelee näitä valintoja ihmisten kanssa. On puhuttava mieluummin pienillä kirjaimilla kuin suurella itsevarmuudella.”
Viime vuonna yli 300 tapiolalaista jätti kirkon jäsenyyden. Rusama ottaa asian henkilökohtaisenakin tappiona.
”Joukossa on paljon sellaisia, joiden kanssa olen itsekin ollut tekemisissä.”
Toisesta suunnasta haasteena on aktiiviseurakuntalaisten liikkuvuus. Jumalanpalvelusyhteisö tai hengellinen koti voikin löytyä muualta kuin omasta lähikirkosta: Tuomasmessusta, evankelisen liikkeen Pyhän sydämen kappelista tai viidesläisestä Suomen Raamattuopistosta.
Nukkavieru ilme tuntuu haikealta
Eläkkeelle jäävän kirkkoherran ilonaiheisiin kuuluu se, että Tapiolan vetovoima on säilynyt. Uudet asunnot myydään nopeasti. Tapiola on kuitenkin menettänyt kaupallista houkuttelevuutta Sellolle ja Isolle Omenalle.
Sen sijaan kotikaupunginosan nykyinen nukkavieru ilme tuntuu erityisen haikealta.
”Seurakunta yrittää osaltaan huolehtia ympäristöstä. Tarkoituksena on, että kirkon peruskorjaus tulee valmiiksi vuoteen 2015 mennessä, jolloin metro tulee Tapiolaan”, Rusama sanoo.
Korkeiden neliöhintojen vuoksi kaupunginosan uudet asukkaat ovat enimmäkseen varttunutta väkeä. Rusama toivoo, että vanhan alueelle tulisi myös lapsiperheitä.
”Tapiolassa on jäljellä vanhaa yhteisöllisyyttä ja palvelut ovat inhimillisen kokoisia. Ihminen ei huku tänne.”
Täytyy etsiä hyvä arki
Eläkepäivillään Rusama jatkaa kirkollisia toimituksia. Kirkkoherra ei kuitenkaan aio jäädä entiseen seurakuntaansa ”pyörimään”, eikä sekaannu päätöksiin.
Rusama aikoo antaa ”isoisän roolista iloitsemiselle” enemmän aikaa, saunoa enemmän ja käydä entistä useammin katsomassa äitiään Puolarmetsän sairaalassa.
Suunnitelmissa on yhteinen matka Israeliin Leena-vaimon kanssa, joka jää samaan aikaan eläkkeelle Lastenklinikan apulaisosastonhoitajan tehtävästä. Rusama on ilmoittautunut mukaan myös pappisliiton järjestämälle Santiago de Compostelan pyhiinvaellukselle.
”Ei tämä aivan yksinkertaista ole. Olen tottunut tekemään pitkää päivää. Nyt edessä on uuden elämäntavan opettelu myös avioliitossa. Täytyy etsiä hyvä arki.”
Jaa tämä artikkeli: