— Kirkolta jäävät tavoittamatta kirkollista kaanaankieltä taitamattomat ja elämyshakuiset ihmiset, väittää Ilkka Halava.
Kirkkokansa kapinaan
Jos kirkko haluaa pysyä keskellä kylää, sen on uskallettava muuttua.
Suomessa puhutaan sitkeästi kansankirkosta, vaikka kansa kaikkoaa kirkosta. Eikä kansaa kirkko kiinnosta, vaikka kansa voisi kaapata kirkon ja tehdä siitä kiinnostavamman.
— Ollakseen kansankirkko kirkon on hyväksyttävä se tosiasia, että Suomessa ei enää eletä yhtenäiskulttuurissa, sanoo Ilkka Halava, tulevaisuudentutkija ja konsulttiyritys Prime Frontierin toimitusjohtaja.
Hänen mielestään kirkolta vaaditaan nyt avoimuutta, jotta se löytäisi tapoja palvella muitakin kuin pientä aktiiviseurakuntalaisten joukkoa. Nykyisin kirkon palveluja on tarjolla lähinnä muutosta kaipaamattomille, perinteitä suosiville ja vastuuntuntoisille suomalaisille, jotka hallitsevat kirkollisen kielenkäytön.
Kirkolta jäävät tavoittamatta kirkollista kaanaankieltä taitamattomat ja elämyshakuiset ihmiset, joiden osuus suomalaisista kasvaa koko ajan. Heidän hengelliselle etsinnälleen ei tunnu olevan kirkossa sijaa, eivätkä he osaa puhua hengellisyydestään ja kaipuustaan, kun kukaan ei anna siihen sanoja.
Kirkon perusviesti on Ilkka Halavan mielestä kestävä ja myös riippumaton kansan toivomuksista tai kaupallisista trendeistä. Tyyliseikat sen sijaan eivät ole mitään pelastuskysymyksiä, vaan kirkon sanomaa voi hyvin välittää myös metallimusiikin avulla, nykysuomeksi tai netissä.
"Kun muualla rakennetaan yhtenäisiä konsepteja,
kirkossa mennään ihan eri suuntaan."
Halava ihmetteleekin, mihin perustuu käsitys, että kirkon ei muka tarvitsisi muuttua.
— Koko Raamattu kertoo muutoksesta: yksittäisten ihmisten elämä muuttuu, kansojen kohtalo muuttuu ja lopulta Jeesus tuo jättimäisen muutoksen. Miksi meillä on niin nurinkurinen suhde muutokseen?
Erilaiset teemamessut, kuten popmessu ja metallimessu, ja vapaaehtoistyön hankkeet ovat Halavan mielestä osoitus siitä, että kirkossa on lähdetty etsimään tapoja, joilla tavoitettaisiin perinteisistä toimintamuodoista ja kielestä vieraantuneet.
— Mutta ne ovat sissijoukkueiden toimintaa, eivät koko kirkon virallisia hankkeita. Monesti ne ovat yhden tai muutaman ihmisen varassa, eikä niistä välttämättä saa palkkaa, saati tunnustusta. Yhteisö ei nosta niitä ylpeydellä esiin, eikä niitä levitetä muihin seurakuntiin.
— Kun muualla rakennetaan yhtenäisiä konsepteja, kirkossa mennään ihan eri suuntaan. Jokainen tekee omaa pientä juttuaan, Halava kummastelee.
Yksi perusongelma kirkossa on Ilkka Halavan mielestä luopumisen vaikeus. Siitä pitäisi puhua ääneen ja avoimesti, sillä joitakin työmuotoja on tulevaisuudessa pakko karsia. Valmentaessaan seurakuntia Halava on havainnut, että kaikissa seurakunnissa ei edes seurata ja raportoida eri tilaisuuksien kävijämääriä. Silloin ei tarvitse tehdä kiusallista kysymystä, että pyöritetäänkö koko systeemiä vain muutaman ihmisen takia.
Halava epäilee, ettei kirkon päättäjiä huoleta jäsenkato sinänsä, vaan ennemminkin ne taloudelliset seuraukset, joita sillä on. Muutosta ei kuitenkaan voi enää pakoilla — se tulee joka tapauksessa, joko taloudellisesta pakosta tai omaehtoisesti.
— Kirkko on aina ollut keskellä kylää. Jos nykyisin sunnuntaijumalanpalveluksissa käy noin kymmenen ihmistä, pitäisikö kysyä, missä on se kylä ja kirkonmäki? Voiko kirkko jäädä vanhalle paikalleen, jos ihmiset eivät tule sinne? Kirkolle on käymässä kuin kuoleville ja ränsistyville huoltoasemille vanhan Turuntien varressa.
Halavan ei tarvitse miettiä, mitä hän tekisi, jos hänelle annettaisiin hetkeksi kaikki valta kirkossa.
— Keventäisin nopeasti hallinto- ja päätöksentekorakennetta. Toiseksi ottaisin seurakuntalaiset mukaan ihan eri roolissa kuin nykyään, jäsenlähtöisyys olisi ratkaisu moneen asiaan. Ja kolmanneksi loisin toimintamallin, jossa tunnustettaisiin muutoksen merkitys jatkuvuuden rinnalla. Antaisin muutoksentekijöille kirkossa sellaisen aseman ja resurssit, että he pystyisivät rakentamaan uutta.
Apua muutosahdistukseen
Kirja
Ilkka Halava, Matti Helin ja Pontus Salmi:
Kansankirkon myytinmurtajat.
Edita 2009.
Teesi
"Kirkolle elintärkeä kysymys on, haluaako se olla aidosti kaikkien kirkko vai tyytyykö se taantuvaan perinneyhdistyksen rooliin. Kirkko ei voi toteuttaa ajatonta tehtäväänsä, jos se ei seuraa aikaansa ja avaudu jäseniään kohti."
Kirkon ongelmia
- heikko strategia ja yltiöyksilöllisyys
seurakuntien työssä - kirkolta puuttuvat "tuotteet"
- toiminta on katedraalista (ylhäältä alaspäin suuntautuvaa) ja kaanaankielistä
Lääkkeitä
- jäsenlähtöisyys
- yhteisöllisyys ja kumppanuus
- henkilöseurakunnat
- sosiaalisen median hyödyntäminen
- erikoismessut
Toimii!
- rippikoulu, isostoiminta
- diakonia
- popmessu ja metallimessu
vapaaehtoishanke Suurella Sydämellä,
ruoka-apubussi RuokaNysse
Kirja
Henna Hauta-aho ja Sanna-Maaria
Tornivaara: Kirkosta kiinni!
Kirjapaja 2009.
Teesi
"Nuoret aikuiset eivät ole kiinnostuneita kirkosta, koska kirkko ei ole aidosti kiinnostunut nuorista aikuisista — heidän kulttuurimuodoistaan, yhteisöllisyydestään, viestintätavoistaan ja elämänarvoistaan."
Kirkon ongelmia
- etäinen imago, vieras kieli
- kirkon jäsenyydellä ei koeta olevan
henkilökohtaista merkitystä - ihmisten uskonnonharjoitus muuttunut yksilöllisemmäksi ja sitoutuminen kevyemmäksi
Lääkkeitä
- jäsenlähtöisyys ja vapaaehtoisuuden
vahvistaminen - tasa-arvoinen vuorovaikutus
- ammattitaitoinen viestintä ja imagonrakennus
- työntekijät mukaan sinne missä ihmiset ovat: oppilaitoksiin, työpaikoille, harrastuksiin, nettiin
Toimii!
- erityisjumalanpalvelukset musiikkityylin
mukaan, kuten popmessu ja hiljaisen
rukouslaulun messu - vapaaehtoishankkeet, kuten Suurella
Sydämellä ja Virtaa välillämme - Yhteisvastuukeräys
- Kirkon Ulkomaanavun Changemaker-verkosto
Jaa tämä artikkeli: