”Sisar” Josefiina Huttunen (Pirkko Hämäläinen) tukee Jean Boldtia (Pekka Valkeejärvi) anarkististen aatteiden toteuttamisessa.
Kirkon kaappaajat
Juha Siltasen näytelmän Vallankumous ensi-ilta ke 8.10. klo 19 Kom-teatterissa.
Juha Siltanen maalailee näkymää vuodelta 1917, jolloin Helsinki oli täydessä sekasorrossa. Senaatintorilla pitivät julistajat ja kansankiihottajat palopuheitaan samaan aikaan, kun kaduilla ramppasi venäläisiä sotilaita.
Tuohon hulluun vuoteen liittyvät hänen uuden näytelmänsä Vallankumouksen päähenkilöt, Jean Boldt ja ”Sisar” Josefiina Huttunen. Boldt oli ääritolstoilainen juristi, joka valtasi muotiliikettä pitäneen Huttusen ja muiden kannattajiensa avustuksella Helsingin tuomiokirkon, silloisen Nikolainkirkon. Valtaus kesti 18 tuntia.
Siltanen sai aiheen draamateokseen näyttelijä Pirkko Hämäläiseltä, joka on mukana Kom-teatterissa viikon kuluttua ensi-iltansa saavassa esityksessä. Hämäläinen oli muistellut Olavi Paavolaisen sanoneen jossain 1920-luvun lehdessä, että jos Suomesta haluaa löytää dadaismin, uuden absurdin taidesuunnan, edustajia, sitä ovat Sisar Huttunen ja Senaatintorin kokoukset.
– Aloitin perinpohjaisen tutkimustyön, jossa törmäsin boldtilaisuuteen ja kirkon valtaamiseen, Siltanen kertoo.
Arkistoja penkoessa Juha Siltaselle selvisi, että Jean Boldt oli juristi, jonka oikeuskäsitys oli niin radikaali, että hän menetti oikeudet toimia tuomioistuimessa. Originelli idealisti perusti kantaaottavia lehtiä ja rauhanyhdistyksen. Hän vastusti prostituutiota ja eläinkokeita ja asettui yleensä kaikkien väärin kohdeltujen puolelle.
Boldtin toiminnan taustalla oli tuolloin vahvasti vaikuttanut järnefeltiläinen ajattelu, joka perustui kirjailija Leo Tolstoin näkemykseen kristinuskosta.
– Tolstoilaisen liikkeen uskonnollinen ja sosiaalinen vaikutus oli yllättävän suurta ympäri maailmaa. Sen oppi perustui Raamatun Vuorisaarnaan ja kaikkien ihmisten veljeyttä puolustavaan tasa-arvoon. Ihmisen vain ei pitänyt tähdätä kuoleman jälkeen omaan taivasosuuteensa: taivaallinen hyvyyden valtakunta piti perustaa tänne maan päälle, Siltanen selvittää.
Jean Boldt kuitenkin pettyi järnefeltiläisyyteen. Hän totesi, etteivät oikeudenmukaisen yhteiskunnan aikaansaamisessa auttaneet Vuorisaarna ja toisen posken kääntäminen, vaan oli lähdettävä anarkismin ja väkivallan tielle.
– Boldtia pilkattiin ja pidettiin naurettavana, minkä vuoksi hän näkikin itsensä jonkinlaisena Kristus-hahmona. Lyhyessä valtauksessa Boldt ja hänen kannattajansa vaativat niinkin radikaaleja toimenpiteitä kuin pankkien rahojen jakamista kansalle, oikeuslaitoksen viraltapanoa ja järjestysvallan sulkemista lukkojen taakse.
Vallankumousta kirjoittaessaan Siltanen pohti, mikä rooli Sisar Huttusella oli Boldtin vallankumousliikkeessä.
– Boldtilla ja Huttusella tuskin oli rakkaussuhdetta, mutta he olivat aisapari, jossa toinen täydensi toista. Huttunen oli entinen Pelastusarmeijan upseeri ja uskonnollinen yksityisajattelija, jolta Boldt sai voimaa toiveelleen hengellisen ja maallisen maailman yhdistämisestä tuhatvuotiseksi valtakunnaksi.
Siltanen näkee Vallankumouksessa yhtymäkohtia nykyaikaan.
– Suomalainen yhteiskunta tuntuu olevan hajoamassa. Meillä vallitsee suuri neuvottomuus arvoista: mihin kuulumme ja mitä haluamme puolustaa henkeen ja vereen.
– Esimerkiksi perussuomalaisille ja heidän kaipuulleen vanhan ajan maailmaan heinäseipäineen on turha naureskella. Perussuomalaisuus samoin kuin moni muu nykyinen liike kumpuaa aidosta kokemuksesta, että järjestelmä on vailla arvoja. Sama meno on Venäjällä ja arabimaissa. Tämä nostalgia ei ole perusteetonta.
Näitä vallankumous vaati:
”Pankkien rahat kansalle! Maailmanlaajuinen veljeys voimaan heti! Alas peitelty prostituution tukeminen! Eläinkokeet lopetettava! Lihansyönti lopetettava!”
Jaa tämä artikkeli: