null Kirkon mediasäätiö jakoi 145 000 euroa tuotantotukia

Kuva: Thinkstock

Kuva: Thinkstock

Ajankohtaista

Kirkon mediasäätiö jakoi 145 000 euroa tuotantotukia

Tukea saivat muun muassa Jean Michel Roux’n dokumenttielokuva Suomalainen enkeli ja Juha-Pekka Tanskasen tv-dokumentti Barcelona tai kuolema.

Kirkon mediasäätiö on myöntänyt 145 000 euroa tuotantotukia 22 ohjelmahankkeeseen.

Isoin potti, 20 000 euroa, myönnettiin ranskalaisen ohjaajan Jean Michel Roux’n dokumenttielokuvalle Suomalainen enkeli, joka kertoo Suomesta ja suomalaisuudesta. Elokuvassa erilaiset suomalaiset kertovat suhteestaan Hugo Simbergin maalaukseen Haavoittunut enkeli, enkeleihin, maailmanmenoon ja elämään. Dokumentin tuottaa Kaarle Aho.

Ohjaaja Heikki Kujanpään elokuvalle Suomen hauskin mies myönnettiin 15 000 euroa. Elokuva pohjautuu tosikertomukseen, jossa kuolemaan tuomittujen punavankien teatteriryhmä saa tehtäväkseen esittää hupinäytelmän vartijoidensa ja saksalaisjoukkojen komentajan viihdyttämiseksi.

Käsikirjoittaja ja ohjaaja Juha-Pekka Tanskasen tv-dokumentti Barcelona tai kuolema sai 10 000 euron tuen. Dokumentti käsittelee yhteiskunnan ulkopuolella elävien paperittomien siirtolaisten taistelua Barcelonassa.

Kirkon mediasäätiö edistää uskontoa ja elämänkatsomusta käsittelevien ohjelmien tekemistä, levittämistä ja esittämistä luterilaisen kirkon arvoperustalta lähtien.

Listan kaikista tukea saaneista hankkeista voi lukea täältä.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Teatteriohjaajat Arto Myllärinen ja Jouni Laine saivat Kirkon kulttuuripalkinnon

Ajankohtaista

Kirkon kulttuuripalkinnon 2016 saivat Arto Myllärinen ja Jouni Laine. Kumpikin on tehnyt mittavan työn kirkkodraaman hyväksi.


Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.