Kissan silittäjät
Johanna ja Juha Tanska ovat löytäneet arjesta monia mahdollisuuksia kiireettömyyden ja läsnäolon opetteluun.
Johanna, 36, ja Juha, 50, Tanskan koti sijaitsee keskellä maalaismaisemaa. Keltaisen puutalon pihalla on vanhoja omenapuita ja punaisia maatilan piharakennuksia. Sisällä olohuoneessa on harmaaksi maalatut puulattiat, punainen keinutuoli ja vanha kaakeliuuni.
Johanna on hoitovapaalla papin työstään. Pariskunnan melkein kaksivuotias Loviisa-tytär saa pikkusisaruksen marraskuun lopussa. Juuri teologian tohtoriksi väitellyt Juha työskentelee kirkkoherrana. Pari viljelee osa-aikaisesti luomutilaa, jonka pihapiirissä asustaa Aabraham-nimisen pässin johtama kymmenpäinen lammaslauma.
Hiljaisuuden voimasta ja hitaamman elämäntavan etsimisestä kiinnostunut pappipariskunta on kirjoittanut yhdessä kirjat Silitä kissaa — Hengellisiä harjoituksia hengästyneille (Kirjapaja 2010) ja Talo minussa, minä talossa — Meditatiivinen sisustuskirja (Kirjapaja 2011).
— Olemme kirjoittaneet aiheista, jotka ovat kiinnostaneet meitä ja joita olemme lähteneet tutkimaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, että osaisimme elää ihanteitamme todeksi arjessa, Johanna sanoo.
Lajitoveri tuli vastaan
Kotkassa Kymin seurakunnassa työskentelevien Johannan ja Juhan työtoveruus muuttui neljä vuotta sitten rakkaudeksi.
— Olin elänyt jo jonkin aikaa varmana siitä, että elän loppuelämäni yksin. Sanoinkin Jumalalle, että jos löydän vielä joskus elämänkumppanin, niin se on sitten sinun ihmeesi, Johanna kertoo.
— Johannan kohtaaminen tuntui siltä kuin olisin vaeltanut autiomaassa ja sitten yhtäkkiä siellä tulikin lajitoveri vastaan, Juha kuvailee.
Hyvä työtoveruus muuttui rakkaudeksi vähitellen. Johannaa hämmästytti se, että on olemassa joku, joka ymmärtää heti, mitä hän tarkoittaa.
— Puhumme Juhan kanssa samaa kieltä. Voin sanoa Juhalle asiat suoraan. Minun ei tarvitse ensin miettiä, miten esittäisin asian, jotta toinen ymmärtäisi sen.
Paitsi Johannaan Juha ihastui hieman myös tämän kirjahyllyyn.
— Johannalla sattui olemaan kirjasarjoista juuri niitä osia, joita minulta puuttui, Juha sanoo hymyillen.
Johannan toive maalla asumisesta toteutui, kun hän muutti Juhan luokse tämän Haminassa sijaitsevalle sukutilalle. Juhan nuorempi poika asui vielä silloin kotona, joten aluksi elettiin uusperheenä.
Juhalla on edellisestä avioliitostaan kolme aikuista lasta. Myös Johanna on ollut aiemmin naimisissa. Johanna ja Juha avioituivat kolme vuotta sitten syksyllä. Pari jännitti, miten seurakuntalaiset suhtautuisivat kirkkoherran ja kappalaisen avioitumiseen. Seurakuntalaisilta tuli kuitenkin pelkkiä onnitteluja ja positiivisia kommentteja.
Pienet kauniit kohdat
Asuessaan yksin kaupungissa Johannan pää oli ”täynnä jatkuvaa jauhamista”. Mitä tästä tulee? Mitä minä haluan?
Nykyisessä elämäntilanteessa Johanna ei enää ehdi kirjoittaa päiväkirjaa eikä muutenkaan prosessoida elämäänsä yhtä paljon kuin ennen, mutta elämä on hänen mielestään terveemmällä pohjalla.
— Olen muuttunut hurjan paljon rennommaksi ja armollisemmaksi. Ajattelen vähemmän ja elän enemmän, hän sanoo.
Johannan mukaan hänelle suurin ja vaikein asia maallemuutossa on ollut jatkuvan keskeneräisyyden hyväksyminen.
— Olen aiemmin remontoinut kaksi kerrostaloasuntoa mieleisikseni. Sellaiset kodit luovat helposti illuusion elämästä, joka on kaunista ja hallittua.
Nykyisessä kodissa maalla elämänpiiri on niin laaja, ettei sitä pysty hallitsemaan. Se on Johannan mielestä hyvä asia.
— Pitää nähdä pienet kauniit kohdat ja olla murehtimatta muusta, hän sanoo.
Paljon menee hukkaan
Maalla riittää niittämistä, perkaamista ja korjaamista. Ikinä ei tule valmista.
— Pihalla pressun alla makaavat puut oli tarkoitus saada liiteriin juhannuksena. Siellä ne ovat edelleen pihalla. Olen todennut, että enempään en ehdi nyt, Juha sanoo.
Parikymmentä vuotta sitten takaisin kotitilalleen muuttanut Juha pohti jo opiskeluaikoinaan kotiseudulle palaamista. Idealistinen kuva maalaiselämästä romuttui ensimmäisenä kesänä.
— Oli kuiva kesä, koneita hajosi ja lammas kuoli, Juha toteaa.
Viime aikoina tilalla on viljelty ruista, kauraa ja heinää. Aiemmin Juha on kokeillut myös speltin, öljypellavan, hampun ja ohran viljelyä.
Juha muistelee, miten hän kerran viljelijänuransa alkutaipaleella keittiönikkunan ääressä istuessaan ja katsellessaan kuuran peittämiä kyntövakoja, mietti, mitä tästä kaikesta tulee. Silloin hän alkoi pohtia uudella tavalla Raamatussa kerrottua vertausta kylväjästä.
— Ymmärsin, että vertauksen voi ymmärtää paitsi Jumalan sanan vastaanottamisen kuvauksena myös siten, että jokaiseen työhön liittyy paljon sellaista, mikä menee hukkaan.
Riitelyä ja rukousta
Juhalla on tapana kirjoittaa aamuisin. Hänen päiväkirjansa sivuille on tallentunut pohdintoja siitä, mitä tilan kanssa pitäisi tehdä, huolta isommista lapsista ja mietteitä hänen ja Johannan riidoista. Kirjoitushetken jälkeen Juha lukee Raamatusta poimitun päivän lukukappaleen.
— Kirjoittaminen tekee tietoisemmaksi omasta tilanteesta ja Raamatun lukeminen avaa jonkun uuden näkökulman siihen.
Tanskan perheessä riidellään samoista asioista kuin missä tahansa pikkulapsiperheessä. Juha on paljon töissä, jolloin kodin- ja lapsenhoito jää kotona olevan Johannan harteille. Koska perheessä on vain yksi auto, Johanna on kokenut välillä olevansa Loviisan kanssa jumissa kotona.
Johannan ja Juhan elämässä rukoileminen on osa tavallista arkea. Juha saattaa lausua rukouksen hiljaa mielessään ajaessaan töihin. Toisinaan Johanna ja Juha saattavat laulaa yhdessä virren tai pitää pienen aamuhartauden. Yhteiset ruokailuhetket aloitetaan ruokarukouksella. Myös illalla rukoillaan yhdessä.
— Liian usein käy kyllä niin, että yhteinen iltarukous jää väliin ja istumme vain molemmat uupuneina sohvalla tietokoneidemme ääressä, Juha sanoo.
— Istumme kuitenkin vierekkäin, hän lisää.
Kestovaippoja ja kaitafilmiä
Tehdessään kaksi pyhiinvaellusmatkaa Espanjaan Santiago de Compostelaan Johanna huomasi tulevansa toimeen vähällä varustuksella.
— Kun tavaraa on vähemmän, jää energiaa muuhun. Myös ympäristöstä tulee selkeämpi. Se vaikuttaa mieleen, hän sanoo.
Yksin asuessaan Johanna kävi usein kirjastossa lukemassa sisustuslehtiä. Selattuaan niitä hän lähti ahdistuneena kotiin.
— Toinen kirjamme sai alkunsa pohtiessamme, miksi sisustuslehdet ja -kirjat eivät mene pintaa syvemmälle, Juha sanoo.
Johanna ja Juha suhtautuvat kuluttamiseen ja tavaroiden omistamiseen harkiten. Sukutilalle useiden sukupolvien jäljiltä kertyneitä tavaroita ja huonekaluja on käyty läpi turhasta ja tarpeettomasta luopuen.
Kotiin ei haluta hankkia mitään turhaa. Johanna on huomannut tulevansa toimeen muutamalla kosmetiikkatuotteella.
— Tällä hetkellä heikkoutenamme ovat kantoliinat, kestovaipat ja kirjat. Niitä tulee ostettua, ja filmiä kaitafilmikameraani, Juha toteaa.
Pyhä kätkeytyy arkeen
Pikkulapsivaiheen eläminen on tarkoittanut Johannalle omien harrastusten karsimista.
— Ikonimaalauksesta, kuntosalilla käymisestä ja poikkihuilun soittamista olen joutunut luopumaan. Myös unta ja ystävyyssuhteita tulee laiminlyötyä, Johanna kertoo.
Pariskunnan mielestä joskus on tärkeää luopua hyvistäkin asioista.
— Kaikkeen ei pysty osallistumaan. Joskus on pakko kieltäytyä hyvästä paremman takia, Johanna sanoo.
Johannan ja Juhan arjessa pyhät hetket ovat murusia. Niiden löytyminen on avautumista todellisuudelle.
Johannan ja Juhan mielestä arki tarjoaa lukuisia tilanteita kiireettömyyden ja läsnäolon opettelemiselle sekä pyhän kohtaamiselle.
— Luterilainen spiritualiteetti voi olla tylsän tuntuista, sillä se kätkeytyy arkeen. Mutta se on terveellistä kuin ruisleipä, Juha sanoo.
Kun vain malttaa keskittyä ja olla läsnä, pyhän voi kohdata arkisten askareiden lomassa, esimerkiksi perunoita kuoriessa. Johanna on huomannut, että läsnäoloa voi harjoitella myös odottaessa veden valumista kattilaan, kissaa sohvalla silittäessä ja pihalla lapsen leikkejä seuratessa.
Jaa tämä artikkeli: