Tiedottaja Maarit Aho juoksi viime vuonna maratonin ja valmistautuu nyt triathloniin.
Kitara, kukkapenkki ja polkupyörä
Työstä sopivasti poikkeava harrastus auttaa jaksamaan arjessa.
Rajakylässä asuvan Maarit Ahon herätyskello soi usein jo aamuviideltä, jotta hän ehtii urheilemaan ennen töihin menoa. Se on hänelle paras aika kuntoiluun, sillä silloin hänen 5-vuotias poikansa ja iltapainotteisesti töitä tekevä miehensä vielä nukkuvat.
— Olen aamuvirkku, joten aikaiset herätykset eivät tuota ongelmia. Kun on käynyt aamulla urheilemassa, on tosi energinen olo koko päivän.
Viime kesänä Aho juoksi ensimmäisen maratoninsa. Tänä kesänä hän aikoo osallistua puolimatkan triathloniin. Harjoitteluun kuuluu juoksua, pyöräilyä, kuntosalilla käymistä ja uintia, joka on hänelle aivan uusi laji.
— Aloin opetella vapaauintia vasta viime syksynä uimakoulussa. On ihan mahtavaa, että osaan nyt uida kunnolla.
Ongelmanratkaisua hikoillessa
Maarit Aho työskentelee ammattiopisto Variassa tiedottajana ja vastaa oppilaitoksen sisäisestä ja ulkoisesta viestinnästä. Työtään hän pitää mukavana ja vaihtelevana mutta ajoittain stressaavana.
— Osittain se johtuu siitä, että minulla ei ole mitään markkinointi- ja viestintätiimiä ympärillä, osittain ihan minusta itsestäni. Olen aika tunnollinen, hän arvioi.
Liikunta auttaa häntä unohtamaan työhuolet, mutta toisinaan ajatukset eksyvät työasioihin treenatessakin. Onneksi siitä on myös hyötyä.
— Ratkon ongelmia lenkkeillessäni. Jos olen töissä miettinyt jotakin asiaa enkä ole keksinyt siihen ratkaisua, lenkin jälkeen asia ei tunnu enää ollenkaan ylitsepääsemättömältä tai olen jopa keksinyt siihen ratkaisun. Samoin jos minulla on ollut huono päivä, saan pahan olon pois urheilemalla.
Triathlonille harjoitteleminen, eri aikoina työtä tekevä puoliso ja pieni poika kuulostavat haastavalta yhtälöltä, mutta siitä selviää tarkan suunnittelun, säännöllisen elämänrytmin, kavereiden ja isovanhempien avulla.
Välillä Maarit Aho on kuitenkin miettinyt, mitä on valmis tekemään tavoitteittensa eteen.
— Kaverit kunnioittavat harrastuksiani, mutta vappunakin sitä vähän ihmeteltiin kun olin autolla liikenteessä. Olisi jotenkin hyväksytympää lähteä aikaisin illanvietosta, jos olisi aamulla töitä, mutta kun syy onkin se, että haluaa lähteä ajamaan 70 kilometrin pyörälenkin, sitä on vaikeampi selittää muille.
Kohti uusia haasteita
Kovaa kuntoa vaativat harrastukset eivät ole Maarit Aholle mikään työelämään siirtymisen myötä tullut juttu, vaan hän on urheillut aina. Nuorempana Aho harrasti koripalloilua ja thainyrkkeilyä ja kävi armeijankin, fyysisesti erityisen vaativan rajajääkärikoulutuksen.
Onko himoliikkujan siis löydettävä itselleen koko ajan kovempia haasteita?
— Katsotaan sitten triathlonin jälkeen. Nyt tuntuu siltä, ettei minusta mihinkään teräsmieskisaan ole. Tulevaisuudessa varmaankin vain yritän parantaa entisiä aikoja tai juosta erilaisissa ympäristöissä. Olisi hienoa osallistua esimerkiksi Berliinin tai New Yorkin maratonille, Aho haaveilee.
Bänditreeneissä tapaa kaverit
Rekolassa vaimonsa ja 9-vuotiaan poikansa kanssa asuva Matti Viirimäki lähtee sunnuntaisin bänditreeneihin. Hän soittaa kitaraa ja mandoliinia Redhill Rats -yhtyeessä, jonka musiikki on englanninkielistä folkrockia. Yhtye on julkaissut kaksi omakustannelevyä, kolmas on tuloillaan.
— Me bändin jäsenet olemme kaikki samantyyppisessä elämäntilanteessa. Olemme tällaisia neli–viisikymppisiä, perheellisiä virkamiehiä, hän kuvailee kokoonpanoa.
Bänditreeneihin hän lähtee aina mielellään.
— Bändillä on myös sosiaalinen ulottuvuus. On kiva nähdä kavereita. Se on ainakin puolet tätä juttua.
Yhtye keikkaileekin silloin tällöin, yleensä helsinkiläisissä baareissa tai yksityistilaisuuksissa.
— On todella tärkeää, että pääsee välillä esiintymään yleisön eteen. Ei minua kiinnostaisi pelkkä kellarissa soittaminen.
Kitara pakottaa keskittymään
Matti Viirimäen musiikkiharrastus alkoi, kun hänen vanhempansa päättivät viedä 6-vuotiaan poikansa pianotunneille.
— Olen heille siitä ikuisesti kiitollinen, vaikka harjoittelu tuntuikin silloin välillä aika rasittavalta, Viirimäki myöntää.
Viirimäki kävi sinnikkäästi pianotunneilla teini-ikään saakka, mutta pääinstrumentiksi vaihtui kitara, kun hän murrosiän kynnyksellä hoksasi, että sähkökitarasta lähtee komeampi ääni. Kitaransoittoa Viirimäki opetteli omin päin ja kavereitten kanssa. Pian syntyivät myös ensimmäiset koulubändit, joita oli vielä lukioiässäkin.
— Minulle musiikki on kuitenkin ollut aina vain harrastushommaa työn tai opiskelun rinnalla. En ole koskaan vakavissani haaveillut rocktähden urasta.
Nykyään Matti Viirimäki työskentelee Heurekan oppimiskeskuksessa mediatuottajana. Käytännössä työ on paljolti tekniikasta vastaamista. Hän huolehtii siitä, että Heurekassa vierailevat saavat katsottavakseen vaikuttavia esityksiä ja auttaa muita tietoteknisissä ongelmissa.
— Työ on joskus stressaavaa, joskus ei. Työ on sen luonteista, ettei koskaan tiedä, mitä eteen tulee päivän aikana. Minut kutsutaan hätiin silloin, kun tulee joku ongelma. Hienointa työ on ehdottomasti silloin, kun koululaisryhmät ovat tyytyväisiä ja heidän kanssaan menee kaikki nappiin.
Työasioita Matti Viirimäki miettii kotona vain, kun meneillään on jokin suunnittelutyö, joka ei valmistu päivässä. Harrastaessaan musiikkia hän ei mieti työtä lainkaan, eikä se soittaessa olisi oikein mahdollistakaan.
Harrastus näkyy kotona
Osa Matti Viirimäen musiikkiharrastusta on musiikin kuuntelu ja divareiden koluaminen.
— Kuuntelen enimmäkseen roots-musiikkia, bluesia, kantria, rhythm’n’bluesia, mustaa gospelia, rautalankaa. Minulla on paljon levyjä, ja musaharrastus on levinnyt pitkin kotia. Onneksi nykyään on nettipalvelu Spotify. Se on ihan parhaita keksintöjä.
Viirimäki on mukana myös Rekolan elävän musiikin yhdistyksessä, joka järjestää konsertteja Rekolan Kinolla. Yhdistystoiminnan hän on kokenut hauskana, sillä sitä kautta tapaa mukavia ihmisiä.
— Ainahan sitä tietysti toivoisi, että olisi enemmän aikaa harrastuksille, varsinkin nyt, kun pojalla alkaa jo olla sellaisia harrastusmenoja, jotka vievät minunkin aikaani.
Kosmetiikka-
asiantuntija kuopsuttaa
Pieni vaaleanvihreä siirtolapuutarhamökki Viherkummun alueella Vantaalla on Eija Ruhasen henkireikä. Siellä kosmetiikka-asiantuntijana Orion Pharmassa työskentelevä Ruhanen saa tehdä puutarhatöitä tai vain istua pihatuolissa ja ihmetellä. Kotona kerrostaloasunnossa Martinlaaksossa se ei noin vain onnistuisi, sillä aktiivisella naisella on taipumus haalia itselleen erilaisia projekteja ja tavoitella täydellisyyttä.
Eija Ruhanen osti siirtolapuutarhamökin kolme vuotta sitten.
— Olen maatilalta kotoisin ja tykkään kuopsuttaa ja laittaa pihaa. On kiva nähdä, kuinka kaikki kasvaa. En kuitenkaan halunnut muuttaa rivitaloon, sillä niiden pihat ovat usein niin pieniä.
Siirtolapuutarhamökistä Eija Ruhanen kiinnostui tuttavansa ansiosta ja innostui lisää, kun kävi lenkillään katselemassa seutua. Hän oli pitänyt siirtolapuutarhamökkeilyä mummojen touhuna, mutta tarkempi tutustuminen osoitti, että mökkeilijöitä on monenikäisiä ja asukaskunta on nuorentumassa.
Kun ilmoitustaululle jätettyyn ostoilmoitukseen lopulta vastattiin, Eija Ruhanen pääsi tekemään kaupat. Viime kesänä Ruhanen, hänen miehensä, koiransa ja kaksi kissaansa viettivät lähes neljä kuukautta mökillä.
— Pyykinpesu on oikeastaan ainoa syy, jonka vuoksi täältä pitää lähteä käymään kotona.
Uusi työ vaatii veronsa
Eija Ruhanen on alkuperäiseltä koulutukseltaan proviisori, mutta opiskeli työn ohessa myös estenomiksi eli kauneudenhoitoalan asiantuntijaksi. Nykyisessä työssään hän aloitti tammikuussa. Alkuaika on ollut kiinnostavaa, mutta haastavaa.
— Aiemmin olen työskennellyt pienissä työyhteisöissä. Nyt olen yrityksessä, jossa työntekijöitä on 3000. Jo se vie paljon aikaa, että oppii, keneltä voi kysyä mitäkin, Ruhanen kuvailee.
— Myös työn laaja-alaisuus synnyttää paineita, vaikka toisaalta juuri se tekee työstä antoisaa. Olen asiantuntijatehtävässä ja minun oletetaan löytävän ratkaisun kaikkiin ongelmiin, mutta eihän se niin mene. Pidän kuitenkin työstäni.
Vaikka Ruhanen ei mietikään työasioita vapaa-ajalla, puutarhanhoito ja mökkeily ovat tärkeää vastapainoa työlle. Silloin kun hän ei pääse kuopsuttamaan kukkapenkkejä, hän tekee käsitöitä tai leipoo kakkuja.
— Koen olevani käsillä tekijä, on kivaa kun voi katsella kättensä töitä. Nykyisessä työssäni en näe suoraan työni tulosta, apteekissa työskennellessä sentään joskus.
Nuorempana Ruhanen harkitsi käsityönopettajan ammattiakin, mutta tuli sitten siihen tulokseen, että häntä kiinnostavat enemmän itse käsityöt kuin opettaminen.
— Pidän käsillä tekemisen mieluummin harrastuksena.
Kesä- ja talvielämää
Puutarhaharrastajien talvet kuluvat suunnitellessa tulevia istutuksia ja selatessa puutarhakirjoja ja -lehtiä. Viime talvena Eija Ruhanen suunnitteli kuitenkin lähinnä mökkiremonttia, jonka pitäisi olla valmis muutaman viikon päästä.
Mökkiremontin vuoksi puutarhaan ei tänä kesänä ole tulossa suuria mullistuksia. Kasvimaa on nyt ensimmäistä vuotta käytössä, siellä kasvaa salaattia, hernettä, tilliä ja basilikaa. Pihamaalla kasvaa myös hyötykasveja, kuten pensasmustikkaa.
— Alkukeväästä minulla oli jo kova hinku pihatöihin. Syksyllä taas olen varmaan ihan kyllästynyt ruohonleikkuuseen. Elän aika erilaista elämää kesällä ja talvella.
Eija Ruhanen voisi kuvitella mökkeilevänsä perinteisesti veden äärellä ja metsän siimeksessä, mutta tämänhetkisessä elämäntilanteessa siirtolapuutarhamökki on ihanteellinen. Mökkimatka on lyhyt ja niin omaa rauhaa kuin seuraa saa helposti. Palvelut ovat lähellä. Kaverit on helppo kutsua illaksi grillaamaan ja naapureiden kanssa voi vaihtaa viljelyvinkkejä. Saattaa olla, että Ruhanen ei tänäkään kesänä malta lähteä mökiltään ainakaan kovin kauas.
— En halua kesällä lähteä Suomesta minnekään. Suomen kesä on niin hieno, olipa se sitten millainen tahansa.
Jaa tämä artikkeli: