null Kodittomat ja peruspalveluministeri kohtasivat

Leikinlaskua.”Raiggu (vas) ja Jani Korpela eivät ujostelleet ministeri Paula Risikkoa.” Kuva Sirpa Päivinen

Leikinlaskua.”Raiggu (vas) ja Jani Korpela eivät ujostelleet ministeri Paula Risikkoa.” Kuva Sirpa Päivinen

Kodittomat ja peruspalveluministeri kohtasivat

Vähävaraiset pääsivät keskustelemaan peruspalveluministeri Paula Risikon (kok.) kanssa, kun hän vieraili Kodittomien yö -tapahtumassa Myllypuron kirkolla viime perjantaina.

Herttoniemen seurakunta organisoi Kodittomien yön kerran kuukaudessa, ja silloin halukkailla on mahdollisuus saunoa, syödä lämmin ateria ja jäädä nukkumaan kirkon suojiin yhdeksi yöksi.

Risikko kertoi, että meneillään olevan pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelman (2008 –2011) myötä kodittomille yritetään aktiivisesti järjestää palveluja ja asuntoja. Samalla ministeri muistutti, että yhteiskunnan terveyspalvelut ovat asunnottomienkin käytössä.

– Sairauksia tulee paljon, jos joutuu olemaan pihalla öiseen aikaan. Menkää hoidattamaan sairauksianne, jotta ne eivät pahene, terveystieteen tohtoriksi 90-luvulla väitellyt Risikko kannusti.

Hän ei pitänyt pitkää puhetta vaan halusi mieluummin kuulla osallistujien kommentteja ja kysymyksiä. Sosiaali- ja terveysministeriön alaisuudessa työskentelevän Risikon lisäksi kysymyksiin oli vastaamassa edustajia Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) ja ympäristöministeriöstä.
Monen ihmisen kommentista kuulsi henkilökohtainen hätä.

– Saan kuukaudessa 1 000 euroa, ja siitäkin ulosottomies ottaa sata euroa. Eikö voisi säätää lakia, että alle 1 500 euron tuloihin ei koskettaisi, ensimmäinen kysyjä esitti.

Risikko myönsi, että tilanne kuulosti hankalalta, mutta ehdotetun kaltaista lakia tuskin pystyttäisiin säätämään sellaisenaan.

Yksi kommentoija ihmetteli, miksi joillekin kaupungin kuntouttavassa työtoiminnassa käyville maksetaan lähiliikenteen kuukausikortti, mutta hän saa vain pienen päiväpalkan. THL:n tutkija Jouko Karjalainen tiesi kertoa, että työtoiminnasta kaikille maksetaan samansuuruinen raha, mutta kuukausikortti myönnetään harkinnanvaraisesti.

Yksi osallistuja marssi salin eteen kättelemään ministeriä ennen kuin kajautti mielipiteensä köyhien asioiden hoidosta.

– Kuka on vastuunkantaja? Kaikesta säästetään, mistään ei päätetä, ja kaikki jätetään pöydälle. Tyhjentäisin koko eduskunnan ja jättäisin kaksi jätkää hommiin, hän sanoi ja sai yleisöltä raikuvat aplodit.

Iltaan oli pyydetty vieraaksi myös Mikkelin hiippakunnan emerituspiispa Voitto Huotari. Hän muistutti iltahartaudessa kuulijoita, että varallisuusasteesta riippumatta jokaisella on ihmisarvo, jota ei voida ottaa pois. Yhteiskunnalle on Huotarin mukaan häpeäksi, jos köyhyys näkyy asunnottomuutena.

Ministerin ja THL:n vierailu Myllypurossa oli osa köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen vastaista teemavuotta, jota vietetään EU:ssa tänä vuonna. Risikon visiitti sai viime viikolla Kodittomien yöhön hieman tavanomaista enemmän ihmisiä liikkeelle. Osallistujia oli 80–90, kun normaalisti ruokailussa ja iltahartaudessa käy noin 50 henkilöä. Yöpyjiä kirkolle jäi parisenkymmentä.

Noora Melaanvuo

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Erityisdiakonia vuokraa asuntoja kodittomille – "Kiitollisuus on päällimmäinen tunne, kun herään aamuisin"

Ajankohtaista

Kodittomien yötä vietetään 17.10. Myllypuron kirkolla.


Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.