Kohta pääsee taas kävelemään naiselle ammattia
Naisten pankki järjestää sunnuntaina 11.9. seitsemännen kerran Kävele naiselle ammatti -tapahtuman, jolla tuetaan kehitysmaiden naisia.
Vuonna 2007 neljätoista suomalaista naista sai idean.
Kirkon ulkomaanapu oli vienyt naisryhmän Liberiaan tutustumaan työhönsä. Matkalla olivat mukana muun muassa Suomen kirjallisuuden vientikeskus Filin nykyinen johtaja Leena Majander-Reenpää, MTV3:n uutis- ja ajankohtaisohjelmien vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila ja Marttaliiton nykyinen toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä.
Matkalaiset tutustuivat paikallisiin naisiin ja innostuivat heidän osaamisestaan. Sitä pitäisi tukea.
Syntyi Naisten pankki, vapaaehtoisverkosto, joka tukee kehitysmaiden naisten koulutusta ja työllistymistä.
– On tutkittu, että naisen tukeminen kerryttää hyvinvointia koko perheelle ja yhteisölle, Naisten pankin vapaaehtoinen Mia Nygård sanoo.
Naisten pankki järjestää 11.9. seitsemännen kerran Kävele naiselle ammatti -tempauksen. Helsingissä tapahtuman osallistujat kävelevät kahden ja puolen tai kolmen ja puolen kilometrin lenkin Töölönlahden ja Eläintarhanlahden ympäri. Osallistujilta toivotaan 30 euron lahjoitusta.
– Saa juostakin, mutta kyseessä ei ole urheilusuoritus vaan hyvän mielen liikuntatapahtuma, johon kaikki voivat osallistua, kertoo tapahtuman koordinaattori Sara Linnoinen.
Pieni mutta vikkelä
Naisten pankki on kehitysyhteistyötoimijaksi pieni, mutta vikkelä. Viime vuoteen asti toimistolla istui vain yksi työntekijä, nyt kaksi. Tapahtumia varten palkataan harjoittelijoita, mutta valtaosan työstä hoitaa järjestön 3 000 vapaaehtoista.
Monet vapaaehtoisista tulevat bisnesmaailmasta, ja niin tulee Mia Nygårdkin. Tällä hetkellä hän työskentelee johtotehtävissä elintarvikeyritys Cloettalla. Naisten pankissa Nygård kuuluu valtakunnallisen johtoryhmän yritys-, yhteisö- ja tapahtumatiimiin.
– Koen, että sekä ammattiosaamisestani että -verkostoistani on hyötyä Naisten pankille, Nygård toteaa.
Meille ei tule äkillisiä miljoonalahjoituksia. Tulot kertyvät pienistä jutuista.
– Tapahtuman koordinaattori Sara Linnoinen
Myös Kävele naiselle ammatti -tapahtuma järjestetään pitkälti vapaaehtoisvoimin. Paikalle tulee muun muassa esiintyjiä afrikkalais-eurooppalaisen AFAES-yhdistyksen kautta. On filippiiniläinen tanssiryhmä ja brasilialaista musiikkia. Lapsille on tarinateltta ja kasvomaalausta.
Pääjuttu on kuitenkin käveleminen. Kehitysyhteistyötä voi toki tukea pelkällä kuukausilahjoituksellakin, mutta käveleminen on hauskaa.
– Käveleminen tuottaa myös itselle hyvää. Me olemme myös golfanneet ja jooganneet naisille ammatteja, Sara Linnoinen selittää.
Autettaville ei jaeta valmista rahaa
Naisten pankki tekee tiivistä yhteistyötä Kirkon ulkomaanavun (KUA) kanssa. KUA hallinnoi Naisten pankin varoja ja ehdottaa sille hankkeita, joista Naisten pankin ohjausryhmä valitsee parhaat. Kentällä hankkeita toteuttavat paikalliset yhteistyökumppanit, jotka tuntevat maan ja tavat.
Yrittäjäkoulutus on kestävää ja pitkäjänteistä auttamista.
– Mia Nygård
– Järjestämme esimerkiksi ammattikoulutusta ja osuuskuntatoimintaa, jossa naiset perustavat säästö- ja lainaryhmiä, Sara Linnoinen kertoo.
Autettaville ei jaeta valmista rahaa. Fiksumpaa on opettaa säästämistä, kirjanpitoa ja yritystoimintaa. Toisinaan voidaan rahoittaa esimerkiksi kanala, jotta autettava pääsee alkuun.
– Yrittäjäkoulutus on kestävää ja pitkäjänteistä auttamista, Mia Nygård sanoo.
Kymmenen miljoonaa kasassa
Elokuussa Naisten pankissa juhlittiin. Silloin saatiin kokoon kymmenes miljoonas lahjoitettu euro. Pienelle toimijalle se on iso raha.
– Meille ei tule äkillisiä miljoonalahjoituksia. Tulot kertyvät pienistä jutuista, Sara Linnoinen kertoo.
Hallituksen kehitysyhteistyöleikkauksista huolimatta Naisten pankki teki viime vuonna siihen mennessä parhaan vuosituloksensa.
– Ehkä leikkaukset ovat herättäneet ihmisissä halun lahjoittaa itse, kun he tietävät, ettei valtiolta enää heru samalla tavalla, Linnoinen pohtii.
Viime vuonna Kävele naiselle ammatti -tapahtuma tuotti 70 000 euroa, mikä riittää kustantamaan noin 2 300 naista yrittäjyyden alkuun. Tänä vuonna tähdätään 80 000 euroon.
Linnoinen muistuttaa, että tapahtuma on tarkoitettu myös miehille.
– Tätä me hoemme, mutta on totuus, että juuri naista auttamalla tuemme koko yhteisöä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Naisten Pankki auttaa naisia, koska se on tehokkainta
AjankohtaistaSuomessa perustettiin ennen vanhaan osuuskassoja. Naisten pankin idea on samantapainen.