Pianisti ja pianonsoiton opettaja Kari Tikkala ei harjoittele kotona vaan öisin työpaikallaan.
Kohtalona koskettimet
— Uskon, että pystyn välittämään tarinoita soittamalla, sanoo pianisti Kari Tikkala.
Kun Kari Tikkala oli pieni koululainen, hän ilmoitti vanhemmilleen, että hänestä tulee aikuisena konserttipianisti.
Pianonsoitto ei ollut 1970-luvun Kemissä se kaikista suosituin pienten poikien harrastus, mutta vanhemmat suhtautuivat ymmärtäväisesti pojan kunnianhimoiseen tavoitteeseen. He palkkasivat yksityisen pianonsoitonopettajan ja lopulta hankkivat kotiin pianon.
Usein käy niin, että lapsen harrastukset tulevat ja menevät, mutta Kari Tikkala jaksoi istua koskettimien äärellä.
— Harjoittelin aivan järkyttäviä määriä, jopa viisi tai kuusi tuntia päivässä. Joku naapurikin kysyi, että eikö se poika tee muuta kuin soittaa. Minulle ei kai sitten koskaan tullut sitä vaikeaa ikää, Tikkala naurahtaa.
Harjoittelu tuotti tulosta ja lopulta Kari Tikkala pääsi näyttämään, että lapsuuden unelma-ammatti on realistinen tavoite. Tikkala pääsi opiskelemaan Sibelius-Akatemiaan, voitti Maj Lind -pianokilpailun vuonna 1988 ja hänestä tuli pianisti, cembalisti ja soitonopettaja.
— Elämänhallintaoppaissa kai sanotaan, ettei pitäisi ottaa ammatikseen mitään sellaista, jota tekee sydänverellään. Minusta kuitenkin tuntuu, ettei ammattiaan voi välttämättä valita, vaan se on jotenkin ennalta määrättyä.
Tulkin tehtävä
Jos Kari Tikkalasta ei olisi tullut pianistia, hän olisi ryhtynyt simultaanitulkiksi. Se ei hänen mielestään ole kaukana pianistin työstä, soittaminen kun on tarinoiden ja tunteiden kääntämistä musiikin kielelle.
— Soittaminen on välittämistä, kuulijan ja esiintyjän yhteistyötä. Uskon, että pystyn välittämään tarinoita soittamalla.
"Minusta tuntuu, ettei ammattiaan voi välttämättä valita,
vaan se on jotenkin ennalta määrättyä."
Kari Tikkalaa kiehtovat sävellysten taustat ja erityisesti kirjallisuuden ja musiikin yhteys. Rekolan kirkossa isänpäivänä pidettävään konserttiinsa Tikkala on valinnut pianosävellyksiä, jotka ovat saaneet innoituksensa Raamatusta. Luvassa on muun muassa Brahmsia, Schubertia ja Einojuhani Rautavaaraa.
— En harjoittele teoksia kotona, säästän muut siltä. Sen sijaan soitan usein työpaikallani musiikkiopistolla öisin, hän paljastaa.
— Ammattilaisena olen kyllä laiskistunut, enää en harjoittele ihan niin paljon kuin lapsena. Elämäntilanne on muuttunut, nykyään on näitä aikuisen velvoitteita, pitää huolehtia perheestä, täyttää veroilmoitusta ja sen sellaista.
Isän suttusoinnut
Kari Tikkala opettaa musiikkiopisto Juvenaliassa Espoossa, mutta koti on Vantaan Rekolassa. Perheeseen kuuluvat urkurivaimo Iina-Karita Hakalahti ja ekaluokkalainen Onni-poika.
Kari Tikkala ei osaa sanoa, onko hänestä isyyden myötä tullut viisaampi tai kärsivällisempi. Mutta lapsi on ainakin antanut muistutuksen siitä, ettei mikään oppi tule verenperintönä, jokaisen pitää saada tehdä omat oivalluksensa ja valintansa.
Onni on isänsä mukaan musikaalinen, mutta ei ole toistaiseksi innostunut soittamisesta.
— Onni valittelee, ettei jaksa kuunnella minun suttusointujani, Tikkala sanoo.
Vaikkei innostus soittamiseen näytäkään periytyneen, geeneissä taitaa kulkea päämäärätietoisuutta. Iästään huolimatta Onnikin tietää jo mitä voisi tehdä aikuisena. Hän on ilmoittanut isälleen ryhtyvänsä kirjailijaksi.
Kari Tikkala konsertoi isänpäivänä 8.11. klo 18 Rekolan Pyhän Andreaan kirkossa.
Jaa tämä artikkeli: