null Kohti lähdettä

Kohti lähdettä

Ensi sunnuntai on 2. sunnuntai pääsiäisestä. Sen aihe on Hyvä paimen. Päivän raamatuntekstit ovat Ps. 23, Miika 7:14–20, Hepr. 13:20–21 ja Joh. 10:1–10.

Paimenna, Herra, sauvallasi kansaasi, kaitse omaa laumaasi, joka asuu yksin keskellä metsää, kaukana hedelmätarhoistaan.

Miika 7:14

Lasten kasvua seuranneet vanhemmat tietävät, kuinka pienen lapsen vilpittömän ja ihailtavan elämänilon toisella puolella on vielä kovin ohut käsitys ympäröivästä maailmasta. Vanhempi tietää huomattavan paljon enemmän elämästä ja sen lainalaisuuksista.

Mutta miten on, kun asetamme aikuisen Jumalan rinnalle. Ovatko aikuiset silloin lapsen kaltaisia, vielä paljon oppimassa elämän olennaisista asioista?

Voimme joskus ajautua elämän nopeasti liikkuvassa virrassa kauas ihmisyyden ja elämän alkujuurilta. Sydämessä voimistuu hiljaa tyytymättömyys. Sisin kaipaa ravitsevampaa ravintoa. Jano ei sammu suusta alas menevillä nesteillä. Tuntuu kuin sielu olisi yksin metsässä kaukana hedelmätarhoista.

Jos tunnet jotain yllä kuvatun kaltaista sydämessäsi, olet jo liikkeellä kohti Jumalaa ja Jumala sinua. Sisin on alkanut hengittää ja hapuilla elämän lähteen suuntaan.

Jeesus, hyvä paimen, puhuu ihmisen sydämissä rakkauden ja välittämisen tunteilla. Hän antaa anteeksi, kun jokin painaa mieltä. Hän säteilee arvoa ja rakkautta arjen askeliin. Välittää voimaa ja tunteita elämän valintoja varten. Hyvä paimen antoi itsensä maailmalle ikuisen elämän leiväksi.

Herra Jeesus, minun paimeneni. Kulje kanssani tämän päivän matka, huominenkin. Kiitän sinua elämänlahjasta, jonka olen saanut. Ravitse minua ikuisen elämän ravinnolla.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.