null Kohtuutta laintulkintaan

Kohtuutta laintulkintaan

Vantaankosken seurakunta on jatkanut egyptiläiselle Eveline Fadayelille tarjoamaansa turvapaikkaa. Päätöstä perustellaan humanitaarisilla ja diakonisilla syillä.

Fadayelin tapaus on tuorein esimerkki siitä, miten ulkomaalaislain tiukka tulkinta voi johtaa yksilön kannalta epäinhimillisiin seurauksiin. Maahanmuuttoviraston kielteinen päätös oleskeluluvasta ja Helsingin hallinto-oikeuden sille antama vahvistus ovat kenties lain- mutta eivät oikeudenmukaisia. Korkeimmalle hallinto-oikeudelle tehty valitus voi vielä muuttaa Fadayelin tilanteen, mutta ulkomaalaislain tulkinnan synnyttämät epäkohdat korjaantuvat vain lakia tarkentamalla.

 

Fadayel on 64-vuotias leski, jonka kolme lasta ovat työskennelleet Suomessa pitkään ja kuusi lastenlasta ovat Suomen kansalaisia. Fadayel on sairas, eikä hänellä ole Egyptissä sukulaisia. Pakolainen tai turvapaikanhakija hän ei ole, vaan oleskelulupaa haetaan inhimillisiin syihin vedoten. Uskonnoltaan hän on koptikristitty, eli hän kuuluu pieneen vähemmistöön valtaosin islamilaisessa maassa. Lääkäreiden mukaan hän ei saisi Egyptissä tarvitsemaansa hoitoa, mutta oikeus oli toista mieltä. Vaikka diabetes ja muut fyysiset sairaudet olisivatkin hoidettavissa, miten yksin jääminen vaikuttaisi Fadayelin henkiseen terveyteen? Vai onko ajatuksena pakottaa Suomeen veroa maksava perhe muuttamaan perässä, sillä sikäläiseen kulttuuriin ei kuulu isoäidin hylkääminen?

 

Suomen lain mukaan isovanhempi ei ole ydinperhettä, mutta oleskeluluvan voi poikkeustapauksessa saada, jos voidaan osoittaa, että hän ei selviä yksin. Miten ihmeessä oikeus katsoo, että Fadayel selviää Egyptissä yksin? Pitäisikö hänen olla pysyvästi vuodepotilas? Tosin sekään ei ole aina riittänyt, sillä lakia on usein tulkittu ankarimman mukaan. Perheenyhdistäminen ei toki voi olla automaatio, mutta suoranaiseen heitteillejättöön ei oikeusvaltion pitäisi syyllistyä.

Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa tehtiin jokin aika sitten rakentava ehdotus. Voitaisiinko oleskelulupaan kytkeä pakollinen vakuutus, joka kattaisi ainakin osan tänne muuttavan ihmisen hoidosta aiheutuvista kuluista? Näin perheenyhdistämisistä aiheutuviin kuluihin löydettäisiin oikeudenmukainen ratkaisu.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.