null Kolme erilaista tapaa ristiinnaulita

Hengellisyys

Kolme erilaista tapaa ristiinnaulita

Roomalaisten julmimman teloitustavan tavoitteena oli pitkitetty ja piinallinen kuolema julkisella paikalla. Perinteen mukaan Pietari ja Andreas tapettiin erilaisilla risteillä.

1. Risti, Jeesus Nasaretilainen
Krusifiksi Turun linnan Sturen kappelissa.

Krusifiksi Turun linnan Sturen kappelissa.

Jeesuksen teloitusväline saattoi muistuttaa enemmän T-kirjainta kuin ristiä. Varmaa tietoa ei ole, koska yhtään Rooman vallan ajan puista teloitusristiä ei ole säilynyt, mutta yksi ristiinnaulitun luuranko löydettiin Jerusalemista vuonna 1968. Yehohanan-nimisen miehen nilkkaluun läpäisi paksu ruostunut rautanaula.

Edes ristiinnaulitun vartalon asennosta ristillä tutkijat eivät ole yksimielisiä. Vuonna 1970 julkaistussa tutkimuksessa arveltiin, että Yehohananin nilkat oli naulittu ristin pystypuun etureunaan sivuttain, niin että uhrin jalat olivat polvista sivuun koukistuneessa asennossa ja hän istui ristiin tehdyn ulokkeen päällä.

Myöhemmissä tutkimuksissa taas on oltu sitä mieltä, että uhrin jalat oli naulittu pystypuun sivuille. Oli kumpi tapa hyvänsä totuus, se poikkeaa taiteen klassisista ristiinnaulitun kuvista.

Aika varmaa kuitenkin on, että tuomittu naulittiin ja kiinnitettiin lailla jaloistaan niin, että hän kykeni kannattelemaan omaa painoaan, koska tavoitteena oli hidas ja tuskaisa kuolema. Jos hän olisi roikkunut käsiensä varassa, kuolema olisi ollut nopea.

Ristiinnaulitun kädet oli joko sidottu tai naulattu poikkipuuhun ranteista, ei kämmenistä, niin kuin taiteessa useimmin on esitetty – myös tässä vanhassa puisessa krusifiksissa Turun linnan kappelissa. Jos naulat olisi lyöty kämmenien läpi, olisi vartalon paino repinyt käden sormiluiden välistä irti naulasta.

2. Risti ylösalaisin, Apostoli Pietari
Pietarin ristiinnaulitseminen Chiesa del Domine Quo Vadis -kirkossa Roomassa.

Pietarin ristiinnaulitseminen Chiesa del Domine Quo Vadis -kirkossa Roomassa.

Risti ylösalaisin ei ole saatananpalvojien omaisuutta. Apostoli Pietarin uskotaan päätyneen Rooman ensimmäiseksi piispaksi eli paaviksi. Hänen kuolemansa on maalattu Chiesa del Domine Quo Vadis -kirkon seinään Via Appialla Roomassa. Tällä tiellä Pietari perinteen mukaan tapasi Jeesuksen paetessaan keisarin Neron vainoja ja kääntyi takaisin Roomaan kohtaamaan kuolemansa. Pietari pyysi tulla ristiinnaulituksi pää alaspäin, koska on arvoton kuolemaan samoin kuin vapahtajansa.

3. X-risti, Apostoli Andreas

Apostoli Andreaan tavaramerkki on X. Kuvissa Hänellä on aina joko kädessään tai selässään valtavaa X-kirjainta muistuttava risti. Pietarin veljen Apostoli Andreaksen kerrotaan kohdanneen kuolemansa X:n muotoisella ristillä Kreikassa. Sitä ennen hän oli perinteen mukaan perustanut matkoillaan lähes koko itäisen kirkon aina Ukrainaa ja Novgorodia myöten.

Konstantinnopolista, joka nykyisin on Istanbul, tuli itäisen kirkon pääkaupunki, ja piispanistuimen sinne tietenkin perusti apostoli Andreas.

Keskiajan mahtava merivalta Amalfi, joka nykyisin on italialainen pikkukaupunki, kaappasi suojeluspyhimyksensä pyhäinjäännökset Konstantinopolista 1200-luvulla ja sijoitti ne Andreakselle omistettuun tuomiokirkkoon. Amalfilaiset olivat sitä mieltä, että Andreas on heidän omaisuuttaan, vaikka toisaalla kerrotaankin, että vain pieni osa Andreaan jäänteistä matkasi Amalfiin. Suurin osa jäi Kreikkaan ja on nykyisin Patraksessa.

Apostoli Andreasta esittävä mosaiikkityö Amalfin. Duomo di Sant'Andrea Apostolo -kirkon seinässä.

Apostoli Andreasta esittävä mosaiikkityö Amalfin. Duomo di Sant'Andrea Apostolo -kirkon seinässä.

Galilealainen kalastaja kun alun alkaen oli, Andreas X-ristin lisäksi roikottaa usein kädessään kahta kalaa.

Roomalaiset eivät keksineet ristiinnaulitsemista. Jo kauan ennen heitä teloitettavia naulittiin tai ripustettiin ristille tai seinille tai pylväisiin. Jopa evankeliumien kreikkalainen sana tarkoittaa pylvääseen ripustamista. Roomalaiset alkoivat kutsua teloitusvälinettä ristiksi ja teloitustapaa ristiin kiinnittämiseksi. Naulaamisesta puhuminen on suomen kielen erikoisuus. Useimmissa kielissä ristiinnaulita on lainattu juuri latinan sanasta crucifigere, joka tarkoittaa ristiin kiinnittämistä.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Krusifiksi eli Jeesus ristillä saattaa olla maailman tunnetuin kuva-aihe, mutta se on muutakin kuin pelkkä kuva – taiteilija Ilkka Sariola kertoo, kuinka sitä luetaan

Hengellisyys

Taiteilija Ilkka Sariola on maalannut kaksi krusifiksia. Niissä hän näyttää Jumalan, joka kärsii koko ruumiillaan ja voittaa kuoleman.



Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.