Ilkka Sariolan Rauhan krusifiksi näyttää kärsivän Kristuksen kasvot.
Krusifiksi eli Jeesus ristillä saattaa olla maailman tunnetuin kuva-aihe, mutta se on muutakin kuin pelkkä kuva – taiteilija Ilkka Sariola kertoo, kuinka sitä luetaan
Taiteilija Ilkka Sariola on maalannut kaksi krusifiksia. Niissä hän näyttää Jumalan, joka kärsii koko ruumiillaan ja voittaa kuoleman.
Karkea piirros roomalaisen rakennuksen seinässä on oman aikansa, 200-luvun alun, graffiti. Ilmeisesti pilapiirrokseksi tarkoitetussa kuvassa mies katselee ristiinnaulittua, aasinpäistä hahmoa. Kuvan alle on kirjoitettu ”Aleksamenos palvoo jumalaansa”. Tämä piirros lienee vanhin tunnettu kuva aiheesta, joka sittemmin levisi lukemattomien kirkkojen alttareille.
Kristityt itse karttoivat ensimmäiset vuosisadat ristiinnaulitsemisen kuvaamista, sillä sitä pidettiin äärimmäisen häpeällisenä rangaistuksena. Itse asiassa Kristuksen itsensäkin kuvaaminen yleistyi verrattain myöhään. Ensimmäiset kristilliset kuvat olivat pikemminkin salakieltä, symboleita, kuten Kristus-monogrammi ja kala. Varhaisimmat niistä löytyvät Rooman katakombeista.
200-luvun alussa tehty roomalainen graffiti on pilakuva kristityistä. Samalla se on ehkä vanhin ristiinnaulitsemisen kuva. Kuva: Wikimedia Commons.
Risti alkoi tulla kristilliseen kuvastoon 300- ja 400-luvuilla, kun ristiinnaulitsemisesta teloitustapana luovuttiin ja kristinuskosta oli tullut Rooman valtakunnan pääuskonto. Kidutuksen ja nöyryytyksen välineestä tuli symboli, josta tunnistaa kirkkorakennukset ja jota monet kristityt kantavat kaulassaan.
Ristiinnaulittua Jeesusta kuvaavasta krusifiksista taas tuli ehkä maailman tunnetuin kuva-aihe – mutta pelkkä kuva se ei ole. Krusifiksilla on ennen kaikkea hengellinen tehtävä. Se ohjaa itsetutkiskeluun, rukoukseen ja mietiskelyyn. Krusifiksin edessä ristinmerkin tekevä ja hiljentyvä kristitty ei rukoile kuvaa vaan Jumalaa, josta kuva kertoo.
”Miksi en mä elänyt taaskaan ihmisiksi?/ Syntisäkki-ihminen miksi olen miksi? / Kurjuuteni tunnustan, mitään en nyt peitä. / Tiedän ettei Jumala mua kuumin kivin heitä. –– Minun kurjan syntisen olis tullut kuolla. / Minun tulis olla nyt roikkumassa tuolla. / Jeesus minut pelastit, tiedän hyvin mistä / kauhun kadotuksesta ja tulihelvetistä.” Näin jatkaa tätä pitkää hartausperinnettä 1980-luvun rokkipappi Tarvo Laakso kappaleessaan Krusifiksin juurella.
Ristiinnaulitun tuskat
Jos suomalaisessa kirkossa on krusifiksi, se on yleensä veistos. Helsinkiläinen kuvataiteilija ja pappi Ilkka Sariola on tehnyt toisin. Hän on ammentanut vanhasta italialaisesta perinteestä ja maalannut kaksi krusifiksia. Hiljaisen lauantain krusifiksi on Kallion kirkossa. Juuri valmistunut Rauhan krusifiksi ripustetaan kiirastorstaina Paavalinkirkkoon.
Tutkitaan sitä vähän tarkemmin, vaikka sinisenkalvakan, tuskaisen Jeesuksen edessä ensimmäinen reaktio onkin kääntää katse pois.
Sariola kertoo, että Jeesuksen kasvojen katsominen on ollut vaikeaa hänellekin. Hän alkoi luonnostella krusifiksia vuonna 2015, ja oli seuraavana vuonna päässyt maalaamisessa hyvään vauhtiin. Työ katkesi, kun hänen isänsä emerituspiispa Yrjö Sariola kuoli. Jeesuksen kasvoissa alkoivat näkyä isän kasvot. Tuntui liian pahalta.
Keskeneräinen krusifiksi odotti neljä vuotta varastossa, ja Ilkka Sariola oli jo tottunut ajatukseen, että se jää kesken. Sitten viime syksynä Paavalin seurakunnasta tarjottiin paikkaa teokselle ja mahdollisuutta viimeistellä se palkkatyönä.
– Nyt maalaaminen on ollut helppoa ja meditatiivista puuhaa, Sariola sanoo.
Ilkka Sariolan Rauhan krusifiksi ripustetaan kiirastorstaina Paavalinkirkkoon.
Ristillä tuskallisesti kuolevaa Jeesusta katsellessa tulee miettineeksi, onko jotakin enimmäismäärää tai ylärajaa sille kärsimykselle, mitä kirkossa esillä oleva taideteos voi kuvata. Myötätuntoa ja myös syyllisyyttä lienee tarkoituskin kokea, mutta entä jos kuva herättää kauhua ja ahdistusta?
Ilkka Sariola näyttää puhelimestaan kuvan toisesta teoksestaan, joka sekin kuvaa ristiinnaulittua. Lyijykynäpiirros kuuluu pahuutta tutkivaan sarjaan. Sitä varten Sariola selvitti, miten ristiinnaulitseminen oikeasti tehtiin.
– Pyrin kuvaamaan sen mahdollisimman aidosti – ja myös sen, että ristiinnaulitsemiseen liittyi monesti teloitettavan seksuaalinen häpäiseminen, Sariola kertoo.
– Tätä teosta kukaan ei ottaisi kirkkoon, enkä olisi tarjoamassakaan sitä sinne. Tämä on nykytaidetta, jonka paikka on gallerioissa ja museoissa.
Ilkka Sariolan lyijykynäpiirros Crucifixion viime vuodelta on osa pahuutta tutkivaa sarjaa. Kuva: Ilkka Sariola.
Andres Serranon valokuva Piss Christ on herättänyt keskustelua sananvapaudesta ja jumalanpilkasta. Kuva: Andres Serrano / Wikimedia Commons.
Nykytaidetta edustaa myös amerikkalaisen valokuvaajan Andres Serranon Piss Christ, joka on valokuva taiteilijan omaan virtsaan upotetusta krusifiksista. Teos herätti vuonna 1989 valtaisan kohun ja syytöksiä jumalanpilkasta. Serrano itse on sanonut, ettei hän halunnut teoksellaan loukata tai pilkata – onhan hän itsekin katolilainen. Hän on todennut myös, että on ehkä hyväkin, jos teos järkyttää katsojaa, koska silloin se muistuttaa siitä, mitä ristillä todella tapahtui.
Pienenpieni Franciscus esikuvana
Ilkka Sariola kiinnostui maalatuista krusifikseista, kun hän teologian opiskelijana oli opintomatkalla Italian Assisissa. Siellä Pyhän Klaaran basilikassa on kuuluisa, 1100-luvulta peräisin oleva San Damianon krusifiksi, jonka kerrotaan puhuneen Franciscus Assisilaiselle. Samalla matkalla Umbrian alueen kirkoista ja museoista löytyi muitakin keskiajan ja varhaisrenessanssin krusifikseja, joiden kuvakerrontaa Sariola innostui tutkimaan.
San Damianon krusifiksin kerrotaan puhuneen Franciscus Assisilaiselle. Sen on tehnyt 1100-luvulla tuntematon syyrialainen maalari. Kuva: Wikimedia Commons.
Nämä krusifiksit on tehty aikana, jolloin vain harva osasi lukea ja jolloin kirjat kopioitiin käsin. Siksi maalattu krusifiksi ei ole pelkkä ristiinnaulitun kuva, vaan eräänlainen sarjakuva, jota luetaan tietyssä järjestyksessä ja johon on upotettu kristinoppia ja symboliikkaa. Monesti niihin on kuvattu myös pääsiäiskertomuksen keskeisiä henkilöitä sekä teoksen tilaajalle tai maalarille tärkeitä pyhimyksiä.
Sariola opastaa lukemaan krusifiksia alhaalta ylöspäin. Alimmaksi kuvattiin usein Golgata, helvetti, luita tai pääkallo. Mitä ylemmäs siirrytään, sitä suurempaa kunniaa kuvataan: ylimpänä voi olla esimerkiksi ylösnoussut Kristus kaikkivaltias tai jokin Jumalan symboli.
Jeesuksen jalkojen juuressa saattaa olla joku pyhimys – Italiassa Franciscus Assisilaisen kuoleman jälkeen siihen maalattiin usein juuri Franciscus. Hänet myös Sariola on maalannut omiin krusifikseihinsa.
– Italiassa Franciscus on nostettu hirveän korkealle jalustalle. Vierastin sitä henkilökulttia, mutta sitten näin krusifikseja, joissa Franciscus on pienen pienenä Kristuksen jalkojen juuressa. Franciscus on minulle tärkeä teologinen esikuva ja esimerkki siitä, millaista maailmassa olo voi olla. Hän muistuttaa, että omaisuus ei tee ihmistä onnelliseksi. Jos meille tänä päivänäkin riittäisi vähän vähempi, meillä voisi ehkä olla toivoa.
Franciscus ja hänen veljestönsä olivat sitoutuneet Kristuksen seuraamiseen. Se tarkoitti köyhyyttä, nöyryyttä ja lähimmäisten palvelemista. Franciscuksen kohdalla se huipentui stigmoihin eli siihen, että hän sai samanlaiset haavat kuin ristiinnaulittu Jeesus.
Sariolan mukaan fransiskaanien ajatus Kristuksen seuraamisesta näkyy 1200-luvulta alkaen italialaisissa krusifikseissa. Niissä alkaa korostua nimenomaan Kristuksen kärsimys. Pää painuu alas, silmät ovat kiinni. Vartalo taipuu tuskaiselle mutkalle.
Myös tuolloin riehuneet rutto ja muut kulkutaudit vaikuttivat. Ihmiset hakivat lohtua, ja sitä toi Jeesus, joka kuvattiin heidän kanssakärsijänään.
Rauhan krusifiksin esikuvina ovat olleet 1200-luvun ja 1300-luvun italialaiset krusifiksit, erityisesti Giunta Pisanon maalaus 1200-luvun puolivälistä.
Jeesuksen jalkojen juuressa on Franciscus Assisilainen.
Näky rauhasta. Susi ja karitsa ovat sovussa, aseet on taottu auroiksi ja sateenkaarilippu hulmuaa.
Yleensä krusifiksien yläpaneeleissa on enkeleitä. Tässä on kärpänen. Se viittaa saksalaisen mystikon Mestari Eckhartin saarnaan: ”Jos otamme kärpäsen kuten se on Jumalassa, se on siinä jalompi kuin korkeinkaan enkeli on omassa itsessään.”
Pelastusrengas, jonka keskelle Jeesus on kuvattu hyvänä paimenena.
Paavalinkirkkoon ripustettavassa Rauhan krusifiksissa Jeesuksen taustalla oleva maisema kertoo sekin kärsimyksestä. Ollaan toisessa maailmansodassa ja seurataan maihinnousua saksalaissotilaan näkökulmasta. Rannan lähellä on palavia laivoja, repaleisessa maassa panssariesteitä ja Hitlerin sirkkeliksi kutsuttu ase.
Kun krusifiksia katsova siirtyy pois kuoleman ja sodan maisemasta, häntä odottaa teoksen yläosassa toisenlainen todellisuus, uusi maa. Lammas ja susi pötköttelevät kaikessa rauhassa vierekkäin ja sateenkaarilippu liehuu. Näky ei ole peräisin Ilkka Sariolan mielikuvituksesta vaan Vanhan testamentin Jesajan kirjasta. Siinä ennustetaan aikaa ja maailmaa, jossa kukaan ei tee pahaa vaan susi ja karitsakin käyvät yhdessä laitumella.
– Onhan se ihana ajatus, että meidän ihmisten viha ja sodat jonakin päivänä loppuvat. Sateenkaarilippu on paitsi seksuaalivähemmistöjen tunnus myös vanha rauhan symboli. Ajattelin, että olisi kiva, jos yhdessä kirkossa Suomessa olisi pysyvästi sateenkaarilippu seinällä.
Pieni yksityiskohta, värikäs lippu, on tällä hetkellä kirkossa iso asia, ja Sariola tietää, etteivät sitä kaikki hyväksy. Itse hän kuuluu sateenkaaripappeihin, jotka vihkivät samaa sukupuolta olevia pareja.
Ihmiset sen tekivät
Ilkka Sariolan t-paita on haastattelupäivänä aiheeseen sopiva: siinä on ristiinnaulitun kuva. Kun hän liikkuu se yllään taiteilijaporukoissa, kysymyksiä tulee. Ne ovat niitä samoja, joita jokainen kristinuskon keskeisen kertomuksen kuullut on varmaan joskus kysynyt. Miksi ihmeessä Jumalan piti tuolla lailla kärsiä? Tai: millainen isä laittaa poikansa kärsimään?
– Yleensä vastaan, että Jumala tuli tänne maailmaan tietämään, mitä on olla ihminen, ja tuntemaan ihmisen kärsimyksen. Eihän häntä olisi välttämättä tarvinnut teloittaa noin, mutta ihmiset sen tekivät.
Sariolalle ristillä roikkuva Jeesus kertoo siitä, että Jumala on koko ruumiillaan läsnä ihmisen kärsimyksessä. Hän sanoo, että vaikkei hän juurikaan ole kokenut tai tuntenut Jumalan läsnäoloa, ajatus kärsivästä ja ihmisen tuskat tuntevasta, tämänpuoleisesta Jumalasta on jo itsessään lohdullinen.
Jeesuksen kärsimykselle ja kuolemalle on parin tuhannen vuoden aikana esitetty monenlaisia tulkintoja: Jeesus lunastaa ihmiset ja maailman pahan vallasta. Tai hän on viaton uhri, joka kärsii ihmisten syntien vuoksi. Tai hän ottaa kantaakseen rangaistuksen, joka kuuluisi ihmisille. Tai ehkä Jeesus on moraalinen esimerkki.
– Ajattelen, että ne ovat erilaisia tarinoita ja erilaisia mahdollisia selityksiä. Meidän virsikirjamme virsissäkin ja varmaan myös eri herätysliikkeissä on erilaisia käsityksiä siitä, miksi Jeesuksen piti kuolla, Sariola sanoo.
Ilkka Sariolan maalaama Hiljaisen lauantain krusifiksi vuodelta 2015 on Kallion kirkossa. Se on versio 1100-luvulla maalatusta San Damianon krusifiksista. Osa kuva-aiheista on lainattu siitä, osa on Sariolan omia.
Ylimpänä Jumalan sormet. Muna symboloi uutta elämää. Sen keskellä on ylösnoussut Kristus.
Krusifiksissa on seitsemän eri lintulajia. Punatulkusta kerrotaan legendaa, jonka mukaan lintu lensi Golgatalle nokkimaan pois okaita Jeesuksen otsasta ja sen alun perin valkoinen rinta värjäytyi punaiseksi Jeesuksen verestä. Punatulkun vieressä on ehtoollismalja eli Jeesuksen veri.
Vanhimmissa Jeesusta esittävissä kuvissa hänellä ei ole partaa. Sariola halusi maalata ihmisen, ei miestä tai naista.
Jeesuksen ympärille on kuvattu ristiinnaulitsemisen todistajia: vasemmalta roomalainen sotilas Longinus, joka puhkaisi Jeesuksen kylkeen haavan, Jeesuksen äiti Maria, Johannes, Magdalan Maria, Jaakobin äiti Maria, sadanpäämies ja hänen talonsa väki sekä temppelin vartija Stefaton, joka juotti Jeesukselle sienellä hapanta viiniä.
Jeesuksen jalkojen juuressa Franciscus Assisilainen. Niiden alapuolella Auschwitz-Birkenaun keskitysleirin portti ja marttyyrikuoleman kokeneita kristittyjä: suomalainen lähetystyöntekijä Seija Järvenpää, joka surmattiin Afganistanissa vuonna 2014, sekä keskitysleireillä surmatut luterilainen pappi Dietrich Bonhoeffer, ortodoksinunna Maria Pariisilainen ja fransiskaaniveli Maximilian Kolbe.
Jumalakin on yhden päivän vuodesta kuollut
Erilaiset tavat ymmärtää Jeesuksen kuoleman merkitys näkyvät myös siinä, miten tuota kuolemaa on taiteessa kuvattu. Ilkka Sariola muistuttaa, että ennen reformaatiota monet taiteilijat olivat hengelliselle elämälle omistautuneita sääntökuntaveljiä. He siis olivat perillä aikansa teologisista ideoista.
Kaikkein varhaisimmissa krusifikseissa näkyy varhaiskirkon opetus siitä, että kuolemallaan Jeesus voitti pahan ja lunasti ihmiset vapaiksi saatanan, synnin ja kuoleman vallasta. Näissä niin kutsutuissa triumfikrusifikseissa Jeesus ei näytä kovin kärsivältä, saati kuolleelta. Hänen silmänsä ovat auki ja asento levollinen. Hän saattaa jopa hymyillä. Levitetyt kädet tuntuvat siunaavan katsojaa.
Sariolan mukaan varhaisten krusifiksien näkökulma onkin ylösnousemuksen todellisuudessa ja risti on ikään kuin ylösnousseen Kristuksen valtaistuin.
– Hirveän helposti katsotaan, että maalaus kuvaa yhtä tiettyä hetkeä. Näissä triumfiristeissä ajatus on toinen. Niissä on esitetty yhdessä kuvassa koko kertomus ristiinnaulitsemisesta ylösnousemukseen, Sariola kertoo.
Koko pääsiäiskertomus on luettavissa myös Sariolan maalaamasta Hiljaisen lauantain krusifiksista Kallion kirkossa. Ristiinnaulitun yläpuolelle on kuvattu ylösnoussut Kristus kuin pääsiäismunan sisälle.
Teoksen nimi viittaa päivään, jolloin ei tapahdu mitään: lauantaihin, jolloin Jeesus makaa kuolleena haudassaan.
– Jumalakin on yhden päivän vuodesta kuollut. Meidän pitää elää elämämme niin kuin Jumalaa ei olisi, Sariola sanoo ja osoittaa krusifiksin alaosaan.
Sinne hän on maalannut joukon marttyyreita, joista yksi on natsien teloittama pappi Dietrich Bonhoeffer. Bonhoefferin mukaan kristittyjen tulisi elää muita varten ja niin kuin Jumalaa ei olisi, sillä nykymaailma näyttää tarvitsevan Jumalaa vain selitykseksi selittämättömälle tai avuksi silloin, kun mikään muu ei auta. Bonhoefferin käsitys Jumalan tavasta toimia on hyvin toisenlainen: ”Jumalan edessä ja Jumalan kanssa elämme ilman Jumalaa. Jumala antaa työntää itsensä maailmassa ristille. Jumala on voimaton ja heikko maailmassa, ja juuri siten ja vain siten hän on kanssamme ja auttaa meitä.”
Ilkka Sariola kertoo Rauhan krusifiksin tekemisestä videolla:
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kuolema hakee tanssiin – Ateneumin uutuusnäyttelyn teokset sopivat niin halloweenin kuin pyhäinpäivänkin tunnelmiin
Hyvä elämäGothic Modern -näyttelyn taiteilijanimiä ovat Vincent van Gogh, Edvard Munch ja Käthe Kollwitz.
”Taide voi koskettaa tunteita ja tahtoa”, sanoo Korson kirkon taidetta esittelevä Kari Pekka Kinnunen
Ajankohtaista Hengellisyys
Mielipide: Paavalinkirkon teos häpäisee Jeesuksen
Puheenvuorot
