null Kolme kertomusta Haitista

Hermina Jeanin suurperhe elää vuoristossa Kaakkois-Haitissa.

Hermina Jeanin suurperhe elää vuoristossa Kaakkois-Haitissa.

Kolme kertomusta Haitista

Monien haitilaisperheiden elämä oli selviytymiskamppailua jo ennen maanjäristystä. Haitilaisäidit unelmoivat lasten saamisesta kouluun, juomavedestä ja omasta ravintolasta.

Suurperheen niukka arki

Kivikkoinen polku kiemurtelee paljaaksi hakatussa maastossa Boucan Chat’n kylässä Forêt des Pinsin alueella Kaakkois-Haitissa. Siellä täällä töröttää muutama kitukasvuinen banaaninpensas, joiden repaleiset oksat roikkuvat maata kohti. Kivenlohkareiden väliin jää vain ohuelti maata, jossa voisi kuvitella jonkin kasvavan.

Polku laskeutuu loivasti betonista valetulle valkoiselle talolle, jonka ikkunaluukut ja ovenpielet ovat joskus hehkuneet vaaleanpunaista ja turkoosia. Kapealla terassilla nelikymppinen Hermina Jean pukee parivuotiasta poikaa, nuorinta kymmenestä lapsestaan.

Noin 15 neliön kokoisessa talossa on kaksi pientä huonetta. Herminan ja hänen miehensä Jesuelin lisäksi talossa asuu kahdeksan heidän omaa lastaan ja kaksi lastenlastaan.

Niukan elantonsa Hermina ja Jesuel saavat maanviljelystä, kuten lähes kaikki muutkin perheet alueella. He viljelevät papuja, perunaa, sipulia ja kaalia talonsa vieressä kohoavassa rinteessä.

— Maa ei enää tuota, Hermina Jean huokaa.

Avohakkuiden seurauksena eroosio on pyyhkinyt pois viljavan maan, jota runsas keinolannoitteiden käyttö on entisestään köyhdyttänyt.

Päivisin Hermina laittaa ruokaa ja pitää huolta talosta ja lapsista. Jesuel tekee maatöitä. Perhe myy osan viljelemistään tuotteista. Hankkimillaan rahoilla he ostavat hedelmiä. Ruokaa ei kuitenkaan ole riittävästi suuren perheen tarpeisiin ja se on kovin yksipuolista. Juomavettä varastoidaan sateella.

Syksyllä 2008 neljä peräkkäistä hurrikaania pyyhkäisi yli Haitin. Myrskyt tekivät valtavaa tuhoa alastomassa maastossa. Hermina Jean menetti kaikki eläimensä: hevosen, vuohen ja kanat.

— Käytimme eläimiä pankkina. Jos joku sairastui, myimme esimerkiksi kanan, jotta hän pääsi lääkäriin.

Uusia eläimiä perheellä ei ole varaa hankkia. Aiemmin lapset kävivät koulua, mutta vanhemmat eivät enää pysty maksamaan koulumaksuja, jotka ovat vajaa 30 euroa vuodessa yhdeltä lapselta.

Tammikuun maanjäristys ei onneksi aiheuttanut pahempia tuhoja perheen asuinalueella, joka sijaitsee vuoristossa lähellä Dominikaanisen tasavallan rajaa.


 

 

 

Jokapäiväinen selviytymiskamppailu

Illan suussa kylmä usva laskeutuu Chapotin kylään, joka sijaitsee 1200 metrin korkeudessa merenpinnasta. Kaksivuo-tiaalla Mensia-tyttösellä on vain pieni nuhruinen t-paita yllään.

Desulmén 14-henkinen perhe asuu mäen nyppylällä kahdessa pienessä korsikattoisessa majassa, joiden seinät on punottu banaaninlehdistä ja kapeista riu’uista.

Perheen isä, 45-vuotias Midesi Desulmé omistaa pienen maapalan vieressä kohoavan vuoren vastakkaisella puolella.

— Minun täytyy mennä sinne joka päivä. Viljelemme papuja, maissia ja herneitä, väsyneen oloinen mies kertoo.

Hänen vaimonsa Viergemi Aypollite hoitaa kotia, mutta lähtee usein miehensä mukaan maatöihin. Kun vanhemmat ovat poissa, isommat lapset hoitavat pienempiä sisaruksiaan. Eläimiä perheellä ei ole koskaan ollut.

Aamuisin perhe syö tavallisesti vähän riisiä ja bataattia ja juo kahvia. Hyvänä päivänä he saattavat saada kasaan vielä toisen aterian, mutta on päiviä, jolloin he eivät syö yhtään mitään.

Myös veden saanti on perheelle suuri ongelma. Maaperästä vettä ei saa eikä heillä ei ole mitään, mihin sadevettä voisi varastoida. Tällä hetkellä naapuri antaa perheen hakea vettä omasta sadevesivarastostaan. Veden puute vaikuttaa myös hygieniaan. On hankala peseytyä ja pestä vaatteita.

Kumpikaan vanhemmista ei ole koskaan käynyt koulua. Veden saannin turvaamisen lisäksi heidän suurin toiveensa olisikin lähettää lapsensa kouluun. Jatkuvien vaikeuksien keskellä perheen isä tuntuu turhautuneen jo Jumalaankin.

— Jumala antoi meille kaikki nämä lapset. Nyt he vain ovat, eivätkä voi tehdä mitään.

Tammikuisesta maanjäristyksestä Chapotin kylä vuoristossa selvisi ilman pahoja tuhoja.


 

 

 

Unelma omasta ravintolasta

Kolhiintuneet kattilat ja pannut kilahtelevat, kun Litanda Dar laittaa ruokaa katukeittiössään suuren puun alla Vaudreuil’n banaaniplantaasilla Haitin pääkaupungissa Port au Princessä. Lapset pyörivät Litanden ympärillä ja laihat koiranpennut nukkuvat hänen jalkojensa juuressa.

— Toivoisin, että voisin rakentaa joskus oman ravintolan, hän kertoo.

Litanda myy ruoka-annoksia 50 gourdesin eli vajaan euron hintaan, jos ostajalla on oma astia mukanaan. Astiaton ostaja maksaa annoksesta huomattavasti enemmän, yli 100 gourdesia. Litandalla on päivittäin noin 200 asiakasta, joista suurin osa on koululaisia.

— Minulla on seitsemän lasta. Kaikki aloittivat tänä vuonna koulun, mutta en ole vielä maksanut loppuun koulumaksuja, työteliäs äiti kertoo.

Litanda perheineen asuu banaaniplantaasin halki virtaavan Grise-joen törmällä. Joen uoma putoaa monta metriä alaspäin reilun metrin päässä viimeisen talon takaseinästä. Syksyn 2008 myrskyissä joki laajeni leveyssuunnassa kymmeniä metrejä ja vei monia taloja mennessään. Jäljelle jääneet talot jouduttiin kaivamaan esiin reilun metrin korkuisesta mutaliejusta.

Tammikuinen maanjäristys aiheutti pahoja aineellisia tuhoja Vaudreuil’n alueella. 250 talosta ainakin 150 on pahoin vaurioitunut, juuri valmistunut banaanien käsittelylaitos tuhoutunut ja banaanien kastelukanavat halkeilleet. Myös alueen halki virtaava Grise-joki tulvi jälleen. Tiettävästi kukaan alueen asukkaista ei kuitenkaan menehtynyt järistyksessä.


 

 

 

Kirkkojen tuki tavoittaa 70 000 haitilaista

Kun maa Haitissa järisi, Kirkon Ulkomaanavun työntekijä Sylvia Raulon työpäivä Luterilaisen maailmanliiton toimistossa oli juuri päättymässä. Raulo oli järjestön toimistorakennuksen pihalla. Rakennus ei sortunut, mutta koteja ja supermarketteja muutaman sadan metrin päässä tuhoutui.

Kahta järistyksen jälkeistä päivää Raulo kuvaa sanalla kaaos. Ensimmäinen tehtävä oli ottaa selville, miten järjestön omille työntekijöille oli käynyt, ja sitten alkaa koordinoida apua. Raulosta tuli kirkkojen kansainvälisen yhteistyöjärjestön ACT:n Haitin operaation johtaja.

Työ alkoi kutakuinkin nollapisteestä. Haitin valtiota ei ole voinut luonnehtia kovin toimivaksi aikaisemminkaan, ja viimeksi pari vuotta sitten maata ravisteli neljä peräkkäistä trooppista myrskyä. Nyt YK:n päämaja, presidentin palatsi ja valtion virastot väestönsuojeluvirastoa myöten olivat maan tasalla. Poliiseista — armeijaa Haitissa ei olekaan — arviolta puolet kuoli järistyksessä.

— Omista paikallisista työntekijöistämme 90 prosenttia on nyt kodittomia ja moni asuu 5000 hengen telttakylässä toimistomme lähellä, kertoo Helsingissä pidettyyn tiedotustilaisuuteen osallistunut Raulo.

Vesi, teltat ja koulutyö

Samaan aikaan, kun Raulo aloitti avustustyötä Haitissa, Kirkon Ulkomaanapu ja Yhteisvastuukeräys käynnistivät kansalaiskeräyksen. Haiti olisi muutenkin ollut Yhteisvastuukeräyksen ulkomaisena pääkohteena, mutta nyt keräys pantiin käyntiin etuajassa katastrofikeräyksenä. Se on tähän mennessä tuottanut 2,2 miljoonaa euroa. Lisäksi Kirkon Ulkomaanapu on saanut Suomen ulkoministeriöltä 800 000 euroa.

Kootusta avustussummasta on tähän mennessä käytetty jo 900 000 euroa. Sillä on hankittu kaksi vedenpuhdistuslaitetta, 384 000 vedenpuhdistustablettia, 10 000 vesikanisteria, 780 perhetelttaa ja 30 koulutelttaa. Koulutyön Haitissa toivotaan alkavan yhteistyökumppanina toimivan presbyteerisen kirkon avulla mahdollisimman pian. Se toisi lasten elämään edes hitusen normaaliuden tunnetta.

— Kirkkojen avustustyö tavoittaa tällä hetkellä noin 70 000 ihmistä, kertoo Raulo.

Pitkäjänteistä apua tarvitaan

Paljon on siis jo tehty, mutta edessä on vielä valtavampi urakka. Kirkon Ulkomaanapu kerää lisärahoitusta, sillä järjestö on sitoutunut auttamaan haitilaisia pitkäjänteisesti. Maassa on nyt noin 900 eri avustusjärjestöä, mutta Sylvia Raulo arvelee, että vuoden päästä niitä on paljon vähemmän.

Kirkon Ulkomaanavulla on ollut Haitissa projekteja jo vuodesta 2004. Yhteisvastuukeräyksen alkuperäisenä kohteena ollut ruokaturvan kehittäminen ei ole nyt yhtään vähemmän tärkeää, päinvastoin. Pääkaupungin asukkaista jopa miljoona on kodittomia ja noin 200 000 on paennut maaseudulle. Siellä ei ole keinoja elättää moista pakolaisjoukkoa, ellei maanviljelyä tehosteta.

— Kansainvälinen apu on tarpeen, mutta oleellisinta on se työ, mitä haitilaiset itse tekevät, sanoo Raulo.

Haiti

  • Haiti on läntisen pallonpuoliskon köyhin maa.
  • Tuhoisan maanjäristyksen seurauksena jopa 200 000 ihmisen arvioidaan kuolleen ja kolmen miljoonan olevan ulkopuolisen humanitaarisen avun tarpeessa.
  • Ennen maanjäristystäkin kaksi miljoonaa ihmistä kärsi nälästä ja yli puolet yhdeksänmiljoonaisesta kansasta eli alle kahdella dollarilla päivässä.
  • Haiti on tämänvuotisen Yhteisvastuukeräyksen ulkomaankohde. Yhteisvastuun lahjoituspuhelimen numero on 0600 1 2010 (10,10 € + pvm). Lahjoittaa voi myös verkossa osoitteessa www.yhteisvastuu.fi.

Jaa tämä artikkeli: