Juha ja Eeva Pitkän eteisen seinällä roikkuu naru, johon on kiinnitetty pyykkipojilla Eevan suvun vanhoja mustavalkoisia valokuvia. Keittiön kahviprännäri ja kuparipannu ovat nekin peräisin Eevan suvulta. Kodin seinään kiinnitetyt keritsimet ja karstat ovat puolestaan Juhan suvun esineitä.

Perheen pojat, kahdeksanvuotias Joona ja kuusivuotias Aaro, ovat tutustuneet äitinsä puoleiseen sukuun muun muassa selailemalla kirjaksi painettua sukututkimusta, jossa komeilevat myös poikien nimet. Juhan isä Keijo Pitkä on puolestaan kertonut pojanpojilleen tarinoita omasta lapsuudestaan.

Sukuseikkailua yökylässä

Kerran kun Joona ja Aaro olivat mummin ja vaarin luona yötä, pojilla oli mukanaan kirja nimeltä Sukuseikkailu. Koko porukka alkoi yhdessä selvittää suvun historiaa täyttämällä kirjan kustantajan internetsivuilta tulostettavaa, perinteisen sukupuun tapaan täytettävää sukupyrstöä.

Vaari myös innostui laskemaan ja merkitsemään sukupyrstöön, kuinka monta prosenttia pojanpojissa on karjalaisuutta. Kun vanhemmat tulivat hakemaan poikia kotiin, aikuiset rupesivat kahvipöydässä keskustelemaan sukusanoista. Mikä olikaan lanko? Entä nato?

Keijo kertoo olleensa aina kiinnostunut historiasta. Vanhemmalla iällä hän ryhtyi selvittämään sukujuuriaan, jotka johtivat 1700-luvun Antreaan. Suvun vaiheiden selvittäminen ei ole tuottanut hänelle suuria yllätyksiä.

— Ei ole löytynyt varkaita eikä kuninkaita, Keijo kertoo hymyillen.

— Se hieman yllätti, että joskus sukunimemme on ollut Taponen, hän sanoo.

Pojista nopein

Joona ja Aaro ovat myös käyneet mumminsa kanssa retkellä Suomenlinnassa, missä hän on asunut lapsena. Aaro muistaa tarinan mummin lapsuudesta.

— Kerran mummi oli laskenut suksilla mäkeä ja törmännyt puuhun. Siinä rytäkässä toinen suksi oli katkennut. Se oli korjattu pellin palalla, mutta sen jälkeen suksi ei ollut enää luistanut yhtä hyvin.

Aaro muistaa myös tarinan vaarista ja linnunpesästä.

— Vaari oli löytänyt kavereidensa kanssa koulumatkan varrelta linnunpesän, jossa oli kolme munaa. Koulun jälkeen vaari ja hänen kolme kaveriaan kilpailivat siitä, kuka ehtisi saada itselleen pesästä munan. Vaari oli pojista nopein.

— Sitten keksimme rikkoa munat. Minua harmittaa se vieläkin. Jos olisin ollut porukan hitain, en olisi syyllistynyt kuovin pesän rikkomiseen, Keijo sanoo.

Joona kertoo muistavansa monta vaarin kertomaa tarinaa. Yksi niistä sijoittuu talvisodan jälkeiseen Karjalaan, jossa oli kaadettu puita hankien ollessa korkeita. Kun lumet sulivat, maasta törrötti suurin piirtein metrin mittaisia kantoja.

— Silloin vaari näki oravan ja kutsui koiran katsomaan sitä. Koira lähti jahtamaan oravaa. Orava kiipesi pakoon puuhun, joka pahaksi onneksi olikin vain korkea kanto. Oravalle kävi huonosti.

Matka vaarin synnyinseudulle

Keijo oli kolmevuotias, kun hän joutui lähtemään ensimmäisen kerran evakkoon kotoaan Heinjoen pitäjästä, Kääntymän kylästä.

— Muistan, että minut nostettiin kuorma-auton lavalle. Matkaa tehtiin pressun alla.

Jatkosodan jaloista paettaessa Keijo oli ehtinyt käydä ensimmäisen luokan kansakoulua. Silloin hän olisi halunnut ottaa kissan mukaan evakkomatkalle. Kissa laitettiin koriin, ja korin päälle asetettiin huivi.

— Kissa kuitenkin repäisi huivin rikki ja juoksi pakoon, Keijo kertoo.

Juha muistelee olleensa 17- tai 18-vuotias, kun hän teki isänsä kanssa ensimmäisen yhteisen matkan rajan takaiseen Karjalaan.

— Matka isän kotipaikalle oli mielenkiintoinen ja jännittävä.

— Siihen aikaan suomalaisilla ei ollut lupa mennä sille alueelle. Ajoimme salaa taksilla kuoppaista tietä pitkin. Loppumatka piti kävellä, Juha kertoo.

Kotitalosta samoin kuin pihasaunasta, jossa Keijo on syntynyt, oli jäljellä vain risukkoa kasvavat kivijalat. Pihasta löytyi sotilaan kypärä ja pomminraato. Pihapiirissä olevan kumpareen päällä näkyi vähän jotakin metalliesinettä, jonka päällä Juha seisoi ja hyppi. Myöhemmin esinettä on arveltu panssarimiinaksi.

— Lapsena suvun menneisyys oli tiedossa, vaikkei siitä erityisesti puhuttu. Ehkä osittain hävettiinkin sitä, että oli jouduttu lähtemään kotoa pakoon. Olen miettinyt, minkälaista elämä olisi ollut, jos sotaa ei olisi tullut. Olisinko syntynyt Karjalassa? Juha pohtii.

Ei pidä unohtaa

Keijo on tallettanut tietokoneelleen muistelmiaan.

— Joona ja Aaro voivat niitä sitten joskus myöhemmin lukea. Ei pidä unohtaa, mistä on lähdetty, hän sanoo.

— Olen laittanut ylös asioita, joita olen muistanut. Olen tosin päässyt vasta vuoteen 1943, enkä ole nyt kirjoittanut moneen vuoteen, Keijo kertoo.

Juhan suunnitelmissa on ollut tehdä poikien kanssa matka Keijon lapsuudenkotiin itärajan taakse, kunhan pojat ovat tarpeeksi isoja. Vaari tulee tietysti matkalle mukaan.

— Ensi kesänä voisi olla sen matkan aika, Juha toteaa.