Kolumni: Älähtely on älämölöä
”Älä mene sinne!” huudahtaa äiti tai isä lapselleen. Pieni taaperoikäinen menee silti, ja vanhempi tuskastuu. Miksei lapsi tottele? Onpa meillä kovakorvainen vekara.
Tuttu tilanne. Lapsisukupolvi toisensa perään yritetään kasvattaa hokemalla: älä juokse, älä pompi, älä sohlaa. Älä!
Yritin aikoinaan itsekin kokeilla älähtelyä pienten piiperoisteni kanssa, mutta totesin sen tehottomaksi konstiksi.
Samoihin aikoihin olin törmännyt viisaiden viestinnän tutkijoiden tietoon siitä, että pienen lapsen ajattelu toimii toisin kuin aikuisen. Käsky ”älä juokse!” mieltyy näet lapsen mielessä kehotukseksi juosta. Sana ”älä” kaikuu kuuroille korville. Se kääntyy lapsen korvissa älämölöksi, mitä se oikeasti onkin.
Lapsi ei ole tottunut peitettyyn ja hämärrettyyn kielipeliin toisin kuin me aikuiset. Hän tajuaa ainoastaan suoraa viestintää. Se tarkoittaa sitä, että kerrot, mitä toivot. Mitä haluat lapsen tekevän?
Lapsi ymmärtää aikuista, joka sanoo: ”Tule tänne, ota kädestä kiinni.” Ja katso, ihme tapahtuu. Tahtoikäinen lapsi saattaa toimia juuri niin kuin pyydät.
Entä me aikuiset, kuinka puhumme toisillemme? Ympäripyöreydet eivät tepsi. Mikä lie vaikeus, jos emme pysty suoraan sanomaan, mitä toiselta toivomme. Ellei pysty ja ellei viesti mene perille, on syytä katsoa peiliin. Sotkuinen viesti on sotkuista, selvä on selvää.
Kirjoittaja on Essen toimituspäällikkö
ulla.lotjonen@kotimaa.fi
Jaa tämä artikkeli: