Kolumni: Armon hylkäämät

Kolumni: Armon hylkäämät

Joskus tunnen olevani ainut oman sukupolveni edustaja, joka vielä laskee armon varaan ja uskoo siihen. Yhdynkin sen takia koko sydämestäni ruotsalaiskirjailija Susanna Alakosken lausahdukseen kirjassa Köyhän lokakuu: ”Jos ei politiikka ole armoa, en halua elää”. Uskon yhä, että pystyisimme parempaan. Nykyiselle yhteiskuntapolitiikalle on olemassa vaihtoehtoja.

Suomi rankattiin hiljattain maailman vähiten epäonnistuneeksi maaksi. Jaa, mitäs siihen sanoisi? Voisin kertoa kaikista niistä armon hylkäämistä ihmisistä, joiden kanssa olen käynyt joskus pitkiäkin keskusteluja Myyrmäen asemalla. Voisin kertoa myös siitä, miten yli sata psykiatrisen avohoidon asiakasta menetti sosiaaliselle elämälleen tärkeät päivärutiininsa, kun Malminkartanossa sijainnut päiväkeskus suljettiin. Myös meillä on epäkohtia, vaikka Alexander Stubb twiittaileekin innoissaan tuosta Failed States Indexistä. Eurokriisin ryvettämässä Suomessa epäkohdat ovat jopa lisääntyneet.

Toivoisin Myyrmäen alkoholisteille ja kroonisesti sairaille ihmisille kokemusta armosta eikä pelkästään elämän ja yhteiskunnan armottomuudesta. Mitä he siellä juna-asemalla piittaavat indekseistä ja ministereitten twiiteistä?

Nobel-palkittu ekonomisti Paul Krugman antoi äskettäisellä Tukholman-vierailullaan Suomelle nuhteita siitä, että me jatkamme kiristämistä – eli lähinnä julkisten palvelujen leikkaamista – vaikka kukaan EU-tasolla ei sitä meiltä vaadi. Ketkä tästä kärsivät? Sairaat ja heikot, enimmäkseen, mutta myös tavalliset työssäkäyvät.

Ei, eurokriisin Suomessa ei ole paljoakaan poliittista armoa. Uskon parempaan yhteiskuntaan. Siksi kirjoitan. Ja juuri sen takia hämmästyn aina, kun Suomea hehkutetaan mediassa jonkinlaisena maallisena paratiisina. Näen päivittäin työttömiä, alkoholisteja, kodittomia, kerjääjiä. Eivätkö muut näe?

Kirjoittaja on kirjailija ja kirjallisuuskriitikko.

Jaa tämä artikkeli:


Minuutissa mystikoksi

Villi city