Kolumni: Aukkoahdistus

Kolumni: Aukkoahdistus

Tein hiljattain muutoksia ansioluettelooni. Lisäsin muun muassa tämän lehden kolumnistitehtävän työhistoriaani. Hienoa, sehän on koko vuoden kattava työtehtävä. 2014, kolumnisti! Sen lisäksi olen tämän vuoden aikana työskennellyt kulttuuritoimittajana – ja myös kirjailijana, mutta sitähän ei vissiin lasketa ”oikeaksi” työksi.

Olen freelancer niin kuin monet muut alallani. Kuinka usein saan työtehtäviä? Se vaihtelee. Montako työnantajaa minulla on? Sekin vaihtelee. Joskus kymmenen. Joskus kaksi.

Mitä tein heinäkuusta lokakuuhun vuonna 2006? Entä joulukuusta 2009 maaliskuuhun 2010? Näihin kysymyksiin täytyy löytyä hienoja vastauksia, ellen halua isoja aukkoja työhistoriaani.

Mitä teen ensi vuoden huhtikuussa? Ei aavistustakaan. Entä vuoden alussa? Jaa. Toivottavasti teen töitä. Mutta kenelle, missä, kuinka paljon? En vielä tiedä.

Luin hiljattain artikkelin, jossa kirjoittaja käsitteli nuorten kasvavia paineita työmarkkinoilla. Monet stressaavat valtavasti sitä, että ansioluettelossa on aukkoja, vaikka pieniäkin, joitakin kuukausia pitkiä. Tunnistan nuo paineet itsessäni, ja väittäisin myös, että ongelma ei koske pelkästään nuoria. Tuttavapiirissäni on yli tusina keski-ikäistä työtekijää – eli veronmaksajaa – jotka lähes viikoittain ilmaisevat työmarkkinaturhautumistaan ja huoltaan Facebookissa tai kasvotusten. Monet ovat huolissaan siitä, että jos kerran tipahtaa päivittäisestä työnteosta, niin silloin romahtaa kokonaan työmarkkinoilta, eikä pääsyä takaisin ole.

Sosiaalinen turvattomuus kasvaa vuosi vuodelta. Nyt poliitikot skarpatkaa! Miten varmistamme tulevaisuudessakin vahvan ja hyvinvoivan työilmapiirin Suomessa? Siihen haluaisin pikaisesti vastausta. Katsotaan, jos vaikka ennen eduskuntavaaleja saisimme tästä jopa korkealaatuista julkista keskustelua.

Kirjoittaja on kirjailija ja kirjallisuuskriitikko.

Jaa tämä artikkeli: