Kolumni: Euroa kirkosta
”En halua maksaa palveluista, joita en käytä”, virkkoi kirkosta eronnut.
”Näin paljon joukkopako maksaa kirkolle”, huusi erään lehden otsikko keltaisin kirjaimin. Tapahtuma, jonka pitäisi olla hengellinen, yhteisöllinen tai edes yksilöllinen, hahmotetaan talouden näkökulmasta.
Kanadalaisen tutkijan F. S. Michaelsin mukaan taloudesta onkin tullut vallitseva ajatusmalli ihan kaiken tarkastelussa. Asiat ovat hyödykkeitä, työnteko resurssia ja ihmiset kuluttajia. Ihminen nähdään ensisijaisesti taloudellisena toimijana, joka vaikuttaa maailmaan lähinnä ostopäätöksillään.
Lähdetäänpä mielikuvitusmatkalle vapaiden markkinoiden kirkkoon. Keskiössä ovat asiakaspalvelu, tehokkuus ja tuottavuus. Tuottavuuden nimissä kaikki kirkon toiminta on maksullista. Suntioiden palvelut on ulkoistettu ja saarnaajalle maksetaan provisio messun kävijämäärän mukaan.
Maksullisiin messuihin väkeä houkuttelemaan on kutsuttu Vain elämää -sarjan tähdet. Tehokkuutta haetaan yhteistyökumppanuuksilla: öylätit korvataan dominokekseillä, joihin on kaiverrettu Fazerin logo, urut soittavat Nokian tunnusmusiikkia ja kirkon nurkassa on Angry Birds -myymälä. Kaikki saman viikonlopun vihkiparit vihitään samalla vihkipuheella. Häämarssin vaihto on maksullinen lisäpalvelu.
Asiakaspalvelu näkyy myös muissa valinnanmahdollisuuksissa: lisämaksusta voit ostaa itsellesi paremman istumapaikan messussa tai valita virsiä. Asiakaslähtöisesti saarnataan siitä, mikä myy.
Onneksi kirkko rakentuu toisenlaisille periaatteille. Ei kirkko talouden säännöistä pilalle mene. Uusien valtuutettujen täytyy olla tarkempia kuin koskaan nimenomaan raha-asioissa. Kirkko ankkuroituu silti Jeesukseen, joka kaatoi kauppiaiden pöydät. Alttarille polvistuvat niin kuninkaat kuin narrit. Kirkko tarjoaa kilpailukykyisen ihmiskuvan: ihminen on arvokas ostovoimasta riippumatta.
En pistäisi pahakseni, jos tämä ajattelumalli yleistyisi myös kirkon ovien ulkopuolella.
Kirjoittaja on pappi ja toimittaja.
Jaa tämä artikkeli: