Kolumni: Hämmentävä vanhuslaki
Tunnustan, olen hämmentynyt. Niin arvelen olevan monen muunkin suomalaisen. Onko vanhuspalvelulaki ratkaisu yhteen yhteiskunnan suurista kysymyksistä vai synnyttääkö se vain nipun uusia? Toivon, että se on askel eteenpäin, sillä niin pitkään vanhustenhoidon tilasta on puhuttu.
Viime ajat on taitettu peistä laitoshoidon henkilöstömitoituksesta. Pitäisikö säätää minimi, seitsemän käsiparia kymmentä vanhusta kohti. Vai käykö niin, että minimistä tulee maksimi sielläkin, missä tarvittaisiin vielä tätä enemmän aikaa ja tietämystä? Vai viekö laitoshoito voimavarat kotihoidolta, kun kaikkeen ei kunnilla ole varaa ja jostakin minimihoitajat pitää löytää?
Vanhuspalvelulain ydin on käsittääkseni siinä, että ”ikääntynyt”, kuten laissa sanotaan, saisi hoitoa ja tukea tarpeen mukaan ja kotona pystyisi asumaan niin pitkään kuin mahdollista. Sitä varten hoidon tarve arvioidaan yksilöllisesti, työtä tehdään moniammatillisesti ja paljon tukea tarvitsevalla on vastuuhenkilö. Vanhusten omaa ääntä on tarkoitus kuulla entistä paremmin, kuntien vanhusneuvostojen asema korostuu ja valvonta tehostuu. Toivon mukaan myös jälkimmäinen, niin että tavoitteista todella pidetään kiinni.
Ratkaistavana on hankala yhtälö: vanhusten määrä kasvaa rajusti ja työikäisten määrä vähenee. Hoitajista on pulaa, sillä heitä koulutetaan liian vähän ja moni väsyy työhönsä ja vaihtaa alaa. Kannattaa kysyä miksi. Yksi vastaus on työn määrä suhteessa palkkaan ja alan arvostukseen ja siihen, mitä haluaisi saada aikaan. Toisaalta siellä, missä työ on organisoitu hyvin ja henkilökunnan henki on hyvä, laatu voi korvata määrän.
Yksityispuolella paineita tuo kilpailutus, jos se menee liiaksi vain raha ratkaisee -linjalle. Eräs lopettamaan joutunut yrittäjä suri televisiossa sitä, miten vanhusten yhteisöllisyyttä ja sitä kautta hyvinvointia tukevalle toiminnalle ja yhteistiloille ei ollut kilpailussa mahdollisuuksia.
Kotona asumisen tukemisessa myös omaishoitajilla on iso rooli. Heidän jaksamiseensa sijoittaminen on ennaltaehkäisevää työtä, joka säästää laitoshoitoa. Varsinkin, kun omaisen uupuessa hoidettavia on kaksi.
Kirjoittaja on Vantaan Laurin päätoimittaja.
pauli.juusela@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: