Kolumni: Hulttio ja Jumala

Kolumni: Hulttio ja Jumala

Rentuille käy usein huonosti. Heittiöt tapaavat suistua ojaan. On siis ymmärrettävää, jos hulttioita yritetään ohjata kunnollisempaan elämään. Kasvattajilla ja vanhemmilla on sekä murheita että tehtävää.

Kuuluuko elämäänsä turmelevia paheksua? Moittia? Moralisoida?

Jeesuksen kertomus tuhlaajapojasta avaa toisenlaisen ulottuvuuden. Kertomus on outo, sillä hulttiopojasta todetaan vain niukasti, että hän ”tuhlasi koko omaisuutensa”, ”vietti holtitonta elämää” ja ”pani kaiken menemään”. Kuin viileän rauhallinen selostus nuoren miehen vaiheista, ei arviointia eikä tuomiota. Vasta myöhemmin kertomukselle annettiin otsikko: ”Tuhlaajapoika”, kuin leima otsaan.

Mitä useammin kertomusta luen, sitä vakuuttuneempi olen, että varsinainen juoni ei ole hulttion vaiheiden kuvauksessa eikä niiden paheksumisessa. Jeesus ei säti eikä soimaa.

Jeesuksen pääviesti on se, mitä hän sanoo pojan isästä. Kertomuksen päähenkilö ei ole tuhlaaja, vaan hänen isänsä. Ja millainen isä? Aika lailla toisenlainen kuin mitä me isät yleensä olemme.

Kun poika oli joutunut pohjalle ja pahnoille, isän hyvyys palasi hänen mieleensä. Vaikka kuinka hävetti, hulttio sanoi itselleen: ”Ei, nyt minä lähden isäni luo”. Isässä oli jotakin, mikä veti puoleensa.

Millainen oli jälleennäkeminen? Ei moitteen sanaa, ei äreyt­tä, vaan pelkkää lempeyttä. ”Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä…”

Poikaa nolotti, mutta isä sanoi palvelijoilleen: ”Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan. Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa! Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.”

Olisiko Jeesuksen juoni ollut siinä, että hän halusi kertoa, miten Jumala eli Taivaan Isä suhtautuu hulttioihin?

Kirjoittaja on piispa.

Jaa tämä artikkeli: